Matkalla hakemaan työtodistusta


Elämässä sattuu kaikenlaista hassua. Tässä tarinassa hauskat yhteensattumukset mahdollisti allekirjoittanut, entinen työnantajani, sekä eräs kahdeksanjalkainen.

Teksti Vesa Koskinen | Kuva Cavell L. Blood/Freeimaged.com

Tarinamme juontaa juurensa vuosien taakse. Niin taakse, että tämä parikymppinen mies oli vasta varhaisessa teini-iässä ja elämänsä ensimmäiset kunnon kesätyöt olivat takana.
Olin hoitanut kesätyöni kunnialla loppuun saakka paikallisessa turkkilaisessa ravintolassa. Reippaana poikana olin käynyt sopimassa vielä pitäjän kanssa työtodistuksesta. Sovimme, että haen tämän hyvännäköisen CV:n lisäyksen eräänä arkipäivänä, kun pitäjällä ja minulla olisi aikaa. Tämä kesäinen päivä, jolloin olin menossa vanhempieni kyydillä hakemaan todistusta loi meille kaikille sellaiset hauskat muistot, jollaisia ei olisi voinut sinä lämpimänä päivänä edes uneksia.
Kävimme puutarhalla ostamassa marjapensaita, ennen tätä sovittua tapaamista. Ainakin yksi pensas oli takapenkillä ilonamme ja kukapa olisi aavistanut, että se toisi mukanaan moniraajaisen ystävämme tälle matkalle.

Istuin takana normaalisti jutellen, katsellen maisemia, kunnes päätin kääntyä katsomaan auton takaikkunasta. Siinä dramaattisessa hetkessä olisi voinut moni luulla huudon ja hikipisaroiden kertovan suurestakin vaarasta, mutta kaiken takana oli vain pienen pieni hämähäkkipelkoni, sekä tämä vihreä otus, joka tuijotti moninaisilla jaloillaan ja silmillänsä, tervehtien minua kutomalla seittiä automme takapenkkiin.

Tottahan tiedän, että eivät nämä kaverit ainakaan Suomessa kovin vaarallisia ole, mutta se yllätys oli hieman liikaa verenpaineelleni ja sai minut kovaan ääneen huutamaan isälleni ”Pysäytä!” Olimme onneksi hyvin lähellä päämääräämme, mutta se parinsadan metrin matka tuntui kilometreiltä.

468x60v3

Lopulta saimme auton käännettyä ravintolan pihaan, jossa paikan pitäjä istui sattumalta ulkona tupakalla ja katsoi seuruettamme kohti. Auton pysähdyttyä, ponnistin itseni ulos sellaisella vauhdilla, että työnantajani luuli varmaankin minun vanhempieni heittävän minut niskasta ulos, sillä kirjaimellisesti lensin ovesta pihalle.

“Tottahan tiedän, että eivät nämä kaverit ainakaan Suomessa kovin vaarallisia ole, mutta se yllätys oli hieman liikaa verenpaineelleni.”

Äitini juoksi pyydystämään otusta oikeaan elinympäristöönsä, kun minä yritin olla ihmisen näköinen. Työtodistus oli valmiina ja sain sen saman tien. Lähdin yhtä nopeasti muutaman sanan saattelemana, kuin autosta ulos tulinkin, kunnes pitäjä huusi: ”Vesa!” Käännyin. ”Niin?” Pitäjä hieman huvittunut ilme kasvoillaan katsoi tätä sirkusta, joka oli käynnissä nelipyöräisemme ympärillä ja sen jälkeen kysyi: ”Onko kaikki hyvin?” Siinä hetkessä oli vaikea pitää pokkaa, mutta en jäänyt selvittämään suuremmin, vaan vastasin: ”On!”

Hän ei aluksi uskonut sanomaani ja kysyi toisen kerran: ”Onko kaikki hyvin?”

Sain lopulta vakuutettua hänet ja uskottuaan henkeni olevan turvattu, hän toivotti päivänjatkot.

Toivottavasti tämä muisto pystyi kirvoittamaan hauskat mielikuvat ja ajatukset teidän lukijoidenkin mieliin. Otetaanhan jatkossakin kommellukset hyvällä huumorilla!

468x60v2