Marttyyrikirkon uutiset: Iran

Marttyyrikirkon uutiset: Iran

Marttyyrikirkon ystävien viikkoraportti tuo sekä hyviä että huonoja uutisia Iranista. Erityisesti mainitaan Uzbekistan, jossa uskovia on sakotettu jumalanpalvelukseen kokoontumisen johdosta.

”Rukoilemme niiden kymmenen baptistiseurakunnan jäsenen puolesta Karshissa, jotka syyskuun lopulla saivat kukin viisikymmentäkertaisen kuukauden minimipalkan sakot siitä, että kokoontuivat jumalanpalvelukseen ilman valtion lupaa. Tuomari päätti Uzbekistanin tavallisen käytännön mukaan, että takavarikoidut henkilökohtaiset raamatut ja laulukirjat tuhotaan. Viranomaiset kysyivät yhteisöltä elokuussa, miksi se edelleen kokoontui vaikka sitä huhtikuun ratsiassa oli varoitettu että kokoontumiset olivat “laittomia”. Rukoilemme viisautta, rakkautta ja voimaa Kristuksen ruumiille Uzbekistanissa.–”

Iloiset uutiset keskittyvät henkilön nimeltä Suroush Saraie vapautumiseen vankilasta. Saraie vangittiin heinäkuun viidentenä yhdessä Mohammad Roghangirin kanssa aiemmin langetettujen tuomioiden vuoksi. Lokakuussa 2013 heidät oli yhdessä viiden muun uskovan kanssa vangittu rukouskokoukseen tehdyn ratsian vuoksi “kansallista turvallisuutta vastaan toimimisesta” ja “propagandasta systeemin järjestystä vastaan”. Suroush tuomittiin kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankilaan, Mohammad sai kuuden vuoden tuomion.

Teheranista kantautuu sen sijaan ikäviä uutisia. Varaminissa on vangittu ainakin 14 muslimitaustaista uskovaa kotiseurakuntaan tehdyssä ratsiassa. Monet näistä vangituista olivat entisiä  Emmanuel Protestant Church Teheranissa -seurakunnan jäseniä, joita pakotettiin vuonna 2012 lopettamaan farsinkieliset jumalanpalvelukset. Vangittujen olinpaikasta ei ole vielä tietoa, mikä aiheuttaa huolta vangittujen läheisille.

Marttyyrikirkon ystävät ovat myös halunneet jakaa erään hyvin henkilökohtaisen tarinan iranilaisesta uskovaisesta Maryam Naghash Zargaranista. Vuonna 2011 hänen kääntymisensä kristityksi ja toimimisensa kotiseurakuntaliikkeissä herätti närää Iranin viranomaisissa, jotka vangitsivatkin naisen vuoden 2013 alkupuolella. Zargani vapautettiin pian lunnaita vastaan, mutta myöhemmin tuomioistuin langetti hänelle neljän vuoden vankeustuomion. Zargani kärsii synnynnäisestä sydänviasta, ja vankilassa oleminen on heikentänyt hänen terveyttään merkittävästi. Vankeustuomio on jo kaksi kertaa hetkellisesti keskeytetty lääkinnällisten hoitojen vuoksi, mutta takaisin vankilaan on silti täytynyt palata jopa liian aikaisin. Muistetaan Maryamia rukouksissamme!

”Ylistämme Jumalaa Suroush Saraien vapauttamisesta ja rukoilemme, että hän nopeasti toipuu vankeudestaan ja että sekä hän että hänen perheensä vahvistuvat Herrassa ja sopeutuvat normaaliin perhe-elämään. Entiset vangit kokevat usein jatkossakin vaikeuksia. Joissakin tapauksissa turvallisuusviranomaiset ovat painostaneet vapautettuja vankeja tulemaan ilmiantajiksi. Monet entiset vangit kärsivät psykologisesta traumasta ja yrittävät epätoivoisesti löytää työtä. Rukoilemme myös, että äskettäin vangitut kokevat Jumalan voimaa ja rakkautta ja että he vastaavat kuulustelijoilleen kärsivällisesti ja viisaudella ja että heidät vapautetaan pian. Rukoilemme noiden vangittujen perheiden ja ystävien puolesta, että hekin kokevat Herran voimaa, rauhaa, suojelua ja tukea. Rukoilemme
erityisesti tänä aikana Maryam Naghash Zargaranin puolesta. Kannattakoon Herra häntä.–”

 

Lähde: Marttyyrikirkon ystävät, raportti täältä

Kuva: freeimages.com / Kenn Kiser