Luther servaa harhautunutta kirkkoa


Mitä me hyödymme uskonpuhdistuksesta? Usko puhdistuu, mutta mistä ja mihin? Martti Luther naulasi vuonna 1521 Wittenbergin kirkon oveen 95 teesiä. Tässä tiivistettynä seitsemään.

Teksti Adalmiia Kurki | Kuva Emanuel Kaplinsky/123rf.com

 

Pelastus ainoastaan Jumalan armosta

Raamatun mukaan pelastus on Jumalan meille antama lahja. Synti on erottanut meidät Jumalasta, mutta Jumala voi poistaa synnin ja pelastaa meidät synnin rangaistukselta: kuolemalta. 2. Tim 1:9 : Hän on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsullaan, ei meidän tekojemme perusteella vaan oman päätöksensä ja armonsa mukaisesti, jonka jo ennen aikojen alkua soi meille antamalla meille Kristuksen Jeesuksen.

Rahalla ei pääse synneistä eroon

Lutherin 36. teesi: ”Jokaisella kristityllä on, jos hänen katumuksensa on todellinen, täydellinen anteeksianto rangaistuksesta ja syynalaisuudesta. Se kuuluu hänelle ilman anekirjeitäkin.” (1 Joh 1:19) Tuohon aikaan kirkko keräsi aneita eli rahalahjoja, joilla ihmiset voisivat saada syntinsä anteeksi. Niitä saatettiin ostaa myös sukulaisten puolesta. Suurin osa aneista ei ollut rahallisia, vaan yhdyskuntapalvelua. Uskonpuhdistuksen ansiosta muistettiin, että jokainen pelastuu vain Jeesuksen sovitustyön kautta.

”Kirkon todellinen aarre on Jumalan kunnian ja armon kaikkein pyhin evankeliumi.”

Kiirastulirangaistus poistetaan

Lutherin 4. teesi: ”Tämä rikkaruoho, että katumusharjoituksia muutetaan kiirastulirangaistuksiksi, on nähtävästi tullut kylvetyksi piispain nukkuessa.” (Gal. 2:21). Ihmisille kerrottiin, että syntien sovittamiseksi piti tehdä tietty määrä töitä ja hyviä tekoja sovittaakseen synnit, mutta jos sitä ei pystynyt tekemään, niin saman ajan joutuisi kärsimään kidutusta vankilassa nimeltä “kiirastuli”, ennen kuin sai tulla Taivaaseen. Luther opetti, että ihminen pelastuu yksin armosta, eikä pelastusta tai syntien anteeksiantoa voi ansaita.

Suurin aarre on evankeliumi

Lutherin 62. teesi: ”Kirkon todellinen aarre on Jumalan kunnian ja armon kaikkein pyhin evankeliumi.” (Ef. 2:8-9) Evankeliumi on Kristuksen aarre. Siitä jokainen voi saada osakseen.

Aneen kauppaaja laittaa itsensä Jumalan paikalle

Lutherin 52. teesi: ”Toivo tulla anekirjeellä autuaaksi on turha, vaikka sitten anekauppias, vieläpä paavi itse, panisi oman sielunsa siitä pantiksi.” (2.Moos 20:3) Armo oli niukkaa ja isolla rahalla sitä voitiin ostaa. Uskottiin, että kirkolla oli käytössään hyvien tekojen varasto. Ajateltiin myös, että aneilla saatettiin sovittaa jo tehdyt synnit sekä ne synnit, joita tultaisiin tulevaisuudessa tekemään. Lutherin tavoitteena oli lopettaa anekauppa kokonaan.

Paavi voi ainoastaan julistaa synnit anteeksi annetuiksi Jeesuksen sovitustyön tähden.

Lutherin 6. teesi: ”Paavi ei voi millään muulla tavalla antaa anteeksi syntivelkaa kuin siten, että hän julistaa ja vakuuttaa Jumalan antaneen sen anteeksi.” (Apt. 10:43) Vaikka paavi onkin arvostettu ja korkea-arvoinen henkilö, hän on vain ihminen. Paavi ei voi sovittaa kenenkään syntejä.

On parempi antaa köyhälle kuin ostaa ane

Lutherin 43. teesi: ”Opetettakoon kristityille, että se, joka antaa köyhälle tai lainaa tarvitsevalle, tekee paremmin, kuin jos hän lunastaisi aneen.” (Luuk.12:33) Aneen ostaminen kuluttaa ainoastaan rahaa, eikä tuo ihmiselle pelastusta. Köyhälle esimerkiksi rahan lahjoittaminen taas on Jumalan mielen mukainen teko.

 

 

Lähteet :

www.luther.de/fi/leben/anschlag/95thesen.html

gotquestions.org/Suomi/kristillinen-pelastus-pelastusoppi.html

www.tuulapaasivirta.fi/56

fi.wikipedia.org/wiki/Katumusharjoitus

areena.yle.fi/1-3453533