Luonto ja sen merkitys


Mikä on luonnon merkitys? Tässä kuussa haasteena oli liikkua luonnossa vähintään tunti päivässä.

Teksti Aino Taskinen / Kuvat Tiinamariia Heimari

Nuotta haastoi minut kuukauden haasteeseen, joka tällä kertaa oli luonnossa liikkuminen. Liikuin siis luonnossa joka päivä viikon ajan. Alussa olin hiukan sekalaisin tunnelmin, vaikka tiesin jo suunnilleen mitä tuleman pitää. Silti alussa minua jännitti, mutta olin samalla iloinen siitä, että pääsen liikkumaan luonnossa myös kiireisen arjen keskellä. Eniten minua jännitti se, että ehdinkö ajallisesti toteuttaa haasteen.

 

Haasteen toteuttaminen

Aloitin haasteen toteuttamisen keskiviikkona eli kaksi päivää sen jälkeen, kun sain haasteen sähköpostiini. Haaste ei mennyt ihan suunnitelmieni mukaan, ja matkaan tuli muutamia mutkia. En siis saanut tehtyä haastetta kokonaan muutaman päivän osalta. Aikani ei vain yksinkertaisesti riittänyt, mikä tavallaan johti siihen, että haaste epäonnistui.

Vaikka haaste ei onnistunut koko viikon osalta, huomasin todella paljon eroa varsinkin omassa keskittymisessäni. Keskittyminen parani aina luonnossa liikkumisen jälkeen, mikä varmaan johtuu luonnon rauhasta ja hiljaisuudesta, joka metsässä vallitsi. Nautin erityisesti lintujen laulusta ja kauniista säästä, joka hemmotteli sekä hipiääni että silmiäni, uskomattoman kauniilla maisemilla.

Keskittyminen parani aina luonnossa liikkumisen jälkeen

 

Viljelkää ja varjelkaa

”Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä. ”1. Moos. 2: 15

Näin Jumala sanoi, kun Hän asetti ihmisen Eedenin puutarhaan. Liikkuessani luonnossa huomasin paljon roskia, jotka ihmiset olivat heitelleet luontoon. Usein roskis saattoi olla ihan vieressä, eikä roskia silti laitettu roskikseen. Miksi emme viljele ja varjele luontoa kuten Jumala meidät asetti tekemään?

 

Itse ajattelen, että meidän ihmisten pitäisi viljellä ja varjella luontoa eikä suinkaan roskata ja pilata sitä. Olemme saaneet hienon lahjan, kun Jumala on luonut meille näin upea maapallon, josta löytyy kaikenlaista. Ihmisen ei siis todellakaan pitäisi pilata tätä hienoa planeettaamme roskaamalla tai saastuttamalla sitä. Täytyy muistaa, että roskaaminen on Jumalan tahdon vastaista.

Aino Taskinen

18-vuotta
Psalmi 23-Herra on minun paimeneni
Hollolan seurakunta