Leffa: The Revenant

Leffa: The Revenant

Leonardo DiCaprion tähdittämä elokuva The Revenant kertoo uskomattoman selviytymistarinan miehestä, jonka karhu raateli miltei hengiltä ja jonka kaverit hylkäsivät ja hautasivat elävältä.

Tositapahtumien inspiroimassa elokuvassa Hugh Glass vaeltaa Amerikan kartoittamattomissa erämaissa metsästysryhmänsä kanssa. Välit alkuasukkaiden kanssa ovat vihamieliset ja Hughin retkikunta joutuu alkuasukasheimon hyökkäyksen kohteeksi. Pakomatkalla Hughin kimppuun hyökkää karhu. Retkikunnan matka hidastuu huomattavasti, kun maaston parhaiten tunteva Hugh joudutaan kantamaan paareilla pitkin vaikeaa maastoa. Lopulta pystysuoran vuoren edessä miehet joutuvat luovuttamaan ja jättämään pahasti loukkaantuneen kaverinsa kuolemaan metsään.

Hughista huolehtimaan jäänyt John Fizgerald (Tom Hardy) pohtii julman laskelmoivasti omia mahdollisuuksiaan selviytyä. Hän tappaa Hughin pojan ja hautaa Hughin elävältä. Hughin kiivas ja voimakas rakkaus omaa poikaansa ja perhettään kohtaan herättää hänessä suunnattoman vihan ja kostonhimon. Viha, suru ja kostonjano saavat Hughin nousemaan haudasta ja selviytymään lähes mahdottomista tilanteista.

Periksiantamattomuus

Hugh Glassilla oli syy ja tarkoitus pysyä hengissä. Ilman selvää koston päämäärää joku monista Hughin kohtaamista vastoinkäymisistä olisi luultavasti nujertanut hänet. Tarvitaan luja tahto ja sisäinen eteenpäin vievä pakko, jotta hyytävän kylmät vesivirrat, alkuasukkaiden nuolet, kylmä pakkanen, nälkä ja lähes kuolettavat haavat karhun kynsistä eivät saa ihmistä lannistumaan ja antamaan periksi.

Vaikka kostaminen on erittäin huono ja epäkristillinen päämäärä ja syy elämiseen, Hugh Glassilta voi oppia jotain siitä, mitä tarkoittaa periksi antamattomuus ja sinnikäs eteenpäin meneminen. Elämässä olosuhteet voivat kääntyä melkein mahdottomiksi ja elämä voi olla täynnä vastoinkäymisiä, mutta sen voi valita, miten niihin suhtautuu. Olosuhteille voi antaa periksi ja luovuttaa, tai voi päättää taistella ja mennä eteenpäin niistä huolimatta. Toisessa Timoteuksen kirjeessä sanotaan näin: ”Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen”.

Vahvat ja hyvät juuret

Kuumeisissa uninäyissään Hugh Glass muistaa vaimonsa sanat, jotka valavat häneen voimaa ja rohkeutta. Jos ennen myrskyä seisoo yksinäisen puun edessä, ajattelee, että se kaatuu varmasti tuulessa. Mutta myrskyn jälkeen huomaa, että puu ei kaatunut, koska sillä oli vahvat juuret. Hugh Glassin juuret ja vahvuus löytyy lujasta siteestä omaan perheensä.

Kristittyinä meidän tulisi juurtua Jumalan Sanaan. Ensimmäisessä psalmissa kuvataan miestä, joka on mieltynyt Herran opetuksiin ja tutkii niitä päivin öin. Hän on kuin puu jonka lehti ei lakastu toisin kuin jumalaton, joka on kuin akana, jota tuuli lennättää. Meidän vahvuutemme on Kristuksessa.

Hugh Glass saa kostonsa, mutta se ei tuo hänen poikaansa takaisin. Hänen päämääränsä on huono ja jättää tyhjiön hänen elämäänsä, mutta kristityillä on hyvä päämäärä ja tarkoitus. Eikä meillä ole syytä lannistua elämän myrskyissä, sillä Jumala on meidän puolellamme – kuka siis voi olla meitä vastaan? (Room. 8:31)

 

 

 

 

Teksti: Susanna Hulkko

Kuva: 2015 Twentieth Century Fox Film Corporation