Leffa: Me before you – Kerro ihmisille jotain hyvää

Leffa: Me before you – Kerro ihmisille jotain hyvää

Tämän kesän nyyhkyleffaksi luonnehdittu surullisenkaunis Me before you käsittelee rakkauden lisäksi isoja eettisiä teemoja. Mihin asti elämä on elämisen arvoista?

Me before you kertoo onnettomuudessa halvaantuneesta Will Traynorista (Sam Claflin), joka haluaa kuolla. Hän kokee olevansa pyörätuolin vanki, jonka elämällä ei ole enää arvoa. Kyyninen mies saa elokuvassa avustajakseen hyväsydämisen Louisa Clarkin (Emilia Clarke), joka päättää muuttaa miehen mielen. Me before you on näiden kahden erilaisen ihmisen rakkaustarina.

Raamattu puhuu elämästä näin: ”Herra antaa kuoleman ja antaa elämän, hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen.” (1. Sam. 2:6). Elämä on Jumalan antama lahja, jolla on itseisarvo. Abortin, itsemurhan ja eutanasian katsotaan Samuelin kirjan kohdan lisäksi rikkovan käskyä ”Älä tapa”. Ihmisellä ei ole oikeutta päättää elämän lopusta.

Elokuva kertoo elämästä vähintäänkin sen, että asiat ovat harvoin mustavalkoisia. Ihmisen tehtävä ei koskaan ole tuomita toista (Matt. 7:1). Parasta mitä voimme tehdä, on luottaa siihen, että Jumala tietää kaiken – myös ihmisen päivien määrän – parhaiten.

Mikä on pysyvää?

Elämä on epävarmaa. Meiltä voidaan yhdessä hetkessä viedä kaikki, mikä on meille tärkeää. Will menettää kaiken, mitä hän pitää arvossa: työn, ystävät, terveyden. ”Ainoa vaihtoehto elämään, jota ei tarvitse katua, on Jeesus”, sanoi Antti Saarenketo tämän kesän Evankeliumijuhlilla. Raamatussa taas sanotaan näin: ”Älkää kerätkö aarteita maan päälle. Kerätkää aarteita taivaisiin” (Matt. 6:19-20). Ainoa asia, joka voi kestää kaikki elämän kolhut, on Jeesus. Voimme monessa elämäntilanteessa tuudittautua uskoon, että esimerkiksi raha ratkaisee kaikki ongelmat.

468x60v4

Willin tilanne on elokuvassa sama kuin Raamatun Jobilla. Kun elämästä riisutaan lähes kaikki, nähdään mitä jää lopulta jäljelle. Willille ei jäänyt omasta mielestään mitään. Jobille jäi luottamus Jumalaan.

”Meillä on vain yksi elämä, ja meidän on elettävä se täysillä” sanoo Will Loulle. Raamattu ei kiellä meiltä tästä elämästä nauttimista, mutta maailma ei ole meidän kotimme. Taivas on katoamaton määränpää, jota kohti olemme matkalla. 

Ikuista rakkautta

”Ihmisiä ei voi muuttaa”, sanoo Loun isä Loulle. ”Mitä sitten voi tehdä”, itkee Lou. ”Heitä voi rakastaa.”Rakkaus – enkä tarkoita tässä romanttisten leffojen söpöilyä – on epätäydellisen ihmiselämän kauneinta antia. Se on armolahja, joka meillä jokaisella on (1. Kor. 13). Raamattu on pullollaan ohjeita keskinäisestä rakkaudesta (katso esim. 1. Joh. 3:11).

Surullista tietysti on, ettemme täydelliseen rakkauteen koskaan pysty. Satutamme jopa rakkaimpiamme puhumattakaan siitä, miten kohtelemme ihmisiä, joista emme pidä.

Jeesus on ainoa maan päällä kävellyt ihminen, joka kykenee pyyteettömään ja täydelliseen rakkauteen. Jeesuksen rakkaus loistaa Golgatan ristiltä ja antaa uuden mahdollisuuden ja anteeksiannon jokaiseen elämäsi päivään. Se ei vaadi sinulta mitään vaan on täyttä lahjaa. Sinua kutsutaan elämään Jeesuksen seurassa ja kertomaan muille maailman tärkeimmästä asiasta. Rakas ystävä, kerro ihmisille jotain hyvää. Kerro heille rakkaudesta, joka kestää, vaikka kaikki muu katoaa.

Teksti: Ada Ylönen

Kuvat: Alex Bailey/Warner Bros 2015

460x60v1