Elämä ei ole tasaisen samanlaista – ei myöskään tunnepuolella. Inside Out näyttää katsojalle paloja siitä, miten ihmisen tunteet toimivat. Mitä, jos joku tunne hukkuu? Pitääkö kaikille tunteille antaa tilaa?
Rileyn aivojen komentokeskuksessa asuvat Ilo, Suru, Pelko, Kiukku ja Inho. Tunteet ohjaavat Rileyn toimintaa ja pääosassa 11-vuotiaan tytön elämässä on ollut Ilo. Muillakin tunteilla on tehtävänsä: Pelko pitää Rileyn turvassa, Kiukku huolehtii oikeudenmukaisuudesta ja Inho estää myrkytykset, kuten parsakaalin syömisen. Suru ei oikein tiedä tehtäväänsä, mutta Ilo pitää Rileyn onnellisena.
Komentokeskuksen läpi kulkee päivän aikana valtaisa määrä muistoja. Tarkoin valituista muistoista syntyy ydinmuistoja, kuten siitä kerrasta, kun Riley teki lapsena ensimmäisen lätkämaalinsa. Ydinmuistojen pohjalta on syntynyt Rileyn persoonallisuutta kuvastavia persoonallisuussaaria, kuten Pelleilysaari ja Ystävyyssaari. Saaret pysyvät käynnissä muistoilla. Rileyn elämä järkkyy, kun perhe muuttaa isän työn perässä Minnesotasta San Franciscoon. Taakse jäävät ystävät ja lätkäharrastus. Muuttokuorma ei saavukaan sovitusti ja isän uusi työ on stressaavaa.
– Jos me jaksetaan hymyillä, se auttaa paljon, toteaa äiti Rileylle.
Tunteille on paikkansa
Tunteet ovat aina ajaneet Rileyn parasta ja pääasiana on ollut, että Riley pysyy onnellisena. Muutosten sekamelskassa Suru saa ydinmuistot muuttumaan iloisista surullisiksi. Ilo yrittää estää Surua muuttamasta muistoja, mutta molemmat tunteet ajautuvatkin ulos toimintokeskuksesta. Jäljelle jäävät Kiukku, Pelko ja Inho, jotka yrittävät huonoin tuloksin pitää Rileyn iloisena. Elokuvaa katsellessa ei voi kuin ihmetellä Jumalan luomistyötä. Vaikka Inside Out ei ole tieteellisesti täysin todenmukainen, elokuvaa varten on tehty tarkkaa taustatyötä ja elokuvan kautta ymmärtää hieman paremmin sitä, kuinka monimutkainen ja tarkkaan suunniteltu kokonaisuus ihminen on.
Inside Outin tärkein sanoma on, että jokaiselle tunteelle on paikkansa – jokaista tunnetta tarvitaan. Ilon ja Surun hukkuessa Rileyn persoonallisuussaaret putoavat yksi kerrallaan unohduksen rotkoon ja lopulta Riley sulkee loputkin tunteet pois. Tunteiden mukana oleellinen osa Rileya hukkuu.
Tunteet on tärkeää kohdata
Joku toinen voi kieltää meiltä tunteet, kuten Rileyn äiti oikeastaan teki kehottaessaan tyttöä hymyilemään. Saatamme myös itse kieltää itseltämme tunteet tietoisesti, tai tiedostamattamme. Kristittyjen keskellä esiintyy paljon niin sanottua kiltin tytön (ja ihan yhtälailla varmasti pojan!) syndroomaa. Tunteita ei kuitenkaan pidä kieltää itseltä tai toisilta. Myös niillä negatiivisina pidetyillä tunteilla on tarkoituksensa ja nekin ajavat ihmisen parasta. Tunteilla ei voi oikeuttaa mitä tahansa käytöstä, mutta tuntea saa ja omat tunteet on tärkeää kohdata. Jumala on ollut suuri ja viisas antaessaan ihmiselle myös ”negatiivisia” tunteita. Riley löytää ilon vasta, kun kokee jälleen surua. Tyttö purskahtaa itkuun, kertoo ikävästään Minnesotaan ja saa itkeä pahaa oloaan vanhempiensa halauksessa. Suru kertoo siitä, että on menettänyt jotain. Kun antaa tilaa surulle, syntyy tilaa ilolle. Tunteet ovat Jumalan lahja ja osa systeemiä nimeltä ihminen, jonka Jumala on luonut.
Teksti: Saara Räty
Kuvat: Elokuvan kuvat