Lassi Peltomaa oli jo pitkään miettinyt lyhytelokuvaa aiheesta totuuden hautajaiset. Kun harrastajateatteriryhmä Ellipsi perustettiin viime vuonna, kertoi Lassi ideastaan muille.
Teksti Jemina Yli-Lankoski | Kuva Kirsi Peltomaa, piirrokset Lassi Peltomaa
Ajatus totuuden kuolemasta ja hautajaisista on kiehtonut Lassia pitkään, ja myös osa Ellipsistä innostui, kun he kuulivat ideasta. Nyt näytelmää Totuuden hautajaiset ollaan tekemässä, ja Lassi toivoo sen onnistuvan.
Sen lisäksi, että näytelmässä on Lassin omia ideoita ja ajatuksia, ovat myös muut ryhmäläiset tuoneet ajatuksiaan esille. Muiden ideoita Lassi ottaa huomioon, vaikka se ei aina ole helppoa. Kun idea on omassa päässä ikään kuin valmiina, on vaikeaa ottaa muidenkin ajatukset huomioon, etenkin jos muiden ideat ovat omia vastaan.
– Käsikirjoitus tapahtuu sitä mukaa, kun saadaan hahmot kokoon, Lassi kertoo. Hahmoja onkin jo useita. Inspiraatiota niihin on saatu niin suomalaisesta mytologiasta kuin Taru Sormusten Herrasta -trilogiastakin.
Apua vaikeiden asioiden käsittelyyn
Fantasia on aina kiinnostanut Lassia niin kirjojen kuin elokuvienkin muodossa. Hän on ollut mukana myös pyhäkouluteatterissa. Fantasia on myös auttanut vaikeiden asioiden käsittelyssä, kuten Raamattukin. Lassi siis lukee ja katsoo fantasiaelokuvia, mutta harrastaa lisäksi esimerkiksi kirjoittamista.
– Kaikki harrastukseni liittyvät jotenkin mielikuvitukseen, hän summaa ja kertoo kirjoittavansa tarinoita, runoja ja satuja niin omaksi ilokseen kuin julkaistavaksikin.
Kirjoitusharrastuksesta on ollutkin hyötyä myös näytelmää kirjoittaessa. Myös piirtäminen, valokuvaus ja kuvankäsittely on Lassille mielekästä tekemistä. Keinoja käyttää mielikuvitusta on siis monia, ja Lassi kertookin, että luovuus ja Jumalan antaman mielikuvituksen käyttäminen on hänelle tärkeää ja rakasta.
Kristinuskossa on totuus
Lassi pohtii sitä, että totuus on valtava asia, ja Jumala on totuuden pohja. Totuus on kristinuskossa, ja on niin suuri asia, ettei ihminen voi ymmärtää sitä. Jumalassa, hänen voimassaan ja rakkaudessaan riittää aina tutkittavaa.
Totuus on valtava asia ja Jumala on totuuden pohja.
– Jokaisessa meissä totuus on joskus kuollut ja vain Jumala voi tehdä sen eläväksi.
Totuus on Lassille tärkeää, ja se on myös näytelmäprojektissa tärkeässä osassa. Näytelmä nivoutuukin hengellisen totuuden puolustamisen ympärille, eikä näytelmän konsepti aukea välttämättä heti ensimmäisellä kerralla. Samoin jokin Raamatun kohta voi tilanteesta riippuen aueta eri tavoin. Mikäli näytelmä onnistuu, Lassi haluaa tehdä aiheesta muutakin. Nyt katse on kuitenkin kohdistettuna tulevaan näytelmään, joka toteuttaa pitkäaikaisen haaveen.
Lassi Peltomaa, 30 vuotta
seurakunta: Herttoniemen seurakunta sekä Helsingin Luther-kirkko