Aaseja autojen seassa, roskaa ojanpohjat täynnä. Ihmisiä, joilla ei ole koskaan kiire mihinkään. Tältä näyttää Soweton slummialue Kenian pääkaupungissa Nairobissa.
Teksti Kia Tähkänen| Kuva Kia Tähkänen
Kirjoittaja on ylioppilas, joka päätti lykätä insinööriopintojaan lähteäkseen vapaaehtoiseksi Keniaan.
Olin haaveillut Afrikkaan lähtemisestä niin pitkään kuin muistan. Epäoikeudenmukaisuuden näkeminen liikutti minua jo nuorena, ja nyt ylioppilaaaksi päästyäni en malttanut olla enää tekemattä ja kokematta. Päätin lähteä puoleksi vuodeksi vapaaehtoistöihin Keniaan. Lopulta projektikseni valikoitui Good Samaritan -niminen orpokoti Sowetossa.
Host-perheeni vanhemmat ovat orpokodin johtajia. He ovat myös perustaneet samannimisen koulun, jota orpokodin ala-asteikäiset lapset käyvät. Aloitin työni lokakuussa orpokodilla, mutta vuodenvaihteen jälkeen aloin korvata yhtä puuttuvaa opettajaa koululla.
Käsitys lähimmäisenrakkaudesta todella konkretisoitui opettaessani orpolapsia.
Viidesluokkalaisten uskonnon tunnilla aiheenamme oli rakkauden kaksoiskäsky, ja tähän viitaten luimme kertomuksen laupiaasta samarialaisesta. Käsitys lähimmäisenrakkaudesta todella konkretisoitui opettaessani orpolapsia. Lähimmäinen tarkoittaa jokaista, joka on hädässä, kaukana tai lähellä, ja meidän tulisi rakastaa heistä jokaista niin kuin itseämme.
Olen aivan äärimmäisen ylpeä siitä työstä, mitä host-perheeni tekee. He ruokkivat, antavat kodin pään päälle ja kuljettavat kouluun tällä hetkellä lähes 80 lasta. Olen kiitollinen siitä, että saan edes hetken olla osana tätä rakkaudenosoitusta, ja rukoilen, että myös Suomeen palattuani näkisin erityisesti heidät, jotka tuntuvat olevan velvollisuuteni ulkopuolella.