Vastikään Suomessa toimintansa aloittanut KRIK on urheilusta kiinnostuneiden kristittyjen verkosto. Siihen pääsee tutustumaan leireillä, tapahtumissa ja paikallisryhmissä.
Teksti Meri Halme | Kuva Pixabay, Maxmann
Alun perin Norjassa perustettu kristillinen urheiluseura KRIK on levinnyt Ruotsiin, Tanskaan, Itä-Afrikkaan ja vuonna 2017 myös Suomeen. Seuran toiminnanjohtaja Jouni Veltheim kertoo sen synnystä, toiminnasta ja tulevaisuuden visioista.
KRIK:iä yritettiin tuoda Suomeen kerran aikaisemminkin, mutta siinä ei silloin vielä onnistuttu. Tällä kertaa hanke on tuottanut tulosta, vaikka siihen päädyttiinkin ikään kuin vahingossa.
– Noin vuosi sitten Mongoliassa ollut lähetystyöntekijä Niko Ijäs oli palaamassa Suomeen. Hän oli Mongoliassa tehnyt urheilutyötä ja mietti, miten voisi tehdä sitä Suomessa. Niinpä hän ja tuleva KRIK:in hallituksen puheenjohtaja keräsi yhteen meitä uskosta ja urheilusta kiinnostuneita ihmisiä, Veltheim kertoo.
Joukko alkoi suunnitella toimintaa Suomeen ja lähti Norjaan selvittämään, mitä siellä tehtiin.
– Siinä vaiheessa ei ollut pienintäkään aikomusta, että meistä tulisi KRIK. Kävi kuitenkin niin, että lähtiessämme kaikille oli selvää, että kyllä meistä täytyy tulla, Veltheim kuvaa.
– He suhtautuivat meihin todella lämpimästi ja veljellisesti. He etsivät meidän etuamme eivätkä omaansa, kuten tämä maailma yleensä tekee. Tuntui, että tämä on meidän yhteinen juttumme.
Mitä KRIK sitten tekee?
Toimintaa alettiin järjestää Norjasta ja Ruotsista mallia ottaen nimellä KRIK Finland. Seura perustettiin toukokuussa 2017. Sillä on kolme erilaista toimintamuotoa. Yksi on paikallisryhmät, joita löytyy tällä hetkellä Luumäeltä, Jyväskylästä, Lapualta ja Pirkanmaalta. Niissä voidaan esimerkiksi pitää lapsille tai nuorille kerhoa, jossa liikutaan yhdessä ja pidetään hartaushetki tai raamattupiiri. Toimintaa kehitetään koko ajan ja naapurimaista löytyy monipuolisesti esimerkkejä siitä, mitä voidaan tehdä.
”Yksi tavoitteemme on, että ideasta toteutukseen olisi mahdollisimman lyhyt matka.”
– Esimerkiksi tietyn lajin ympärille voidaan perustaa alajaosto, jos sen harrastajia löytyy paljon. Oikeastaan mitä vaan voidaan tehdä. Vain mielikuvitus on rajana. Yksi tavoitteemme on, että ideasta toteutukseen olisi mahdollisimman lyhyt matka.
Toinen toimintamuoto ovat leirit ja tapahtumat. KRIK:illä Suomessa tuskin on mahdollisuutta järjestää omia leirejä vielä tänä vuonna, mutta he ovat mukana muiden leireillä ja tapahtumissa vetämässä workshoppeja.
KRIK:iä voi myös edustaa omassa urheilulajissaan kilpaillessa. Yksi jäsen on esimerkiksi juoksi maratonin ja ilmoitti siellä seurakseen KRIK.
Uskovien yhteyttä ja liikkumisen iloa
Ihmiset ovat nykypäivänä kiireisiä, mutta Veltheim näkee urheilutoiminnassa hyvän mahdollisuuden heidän tavoittamiseensa.
– Ihmiset tykkäävät kohtaamisista. On puhuttu, miten mukavaa on nähdä toisia ja olla vain rennosti yhdessä. Siihen ei nykyään ole liikaa paikkoja. Siksi yritämmekin, että KRIK:iin olisi helppo tulla ja siellä olisi helppo olla, hän sanoo.
– On tutkittu, että 80% maailman ihmisistä pitää urheilusta, peleistä ja leikeistä.
”On tutkittu, että 80% maailman ihmisistä pitää urheilusta, peleistä ja leikeistä.”
Veltheimin mukaan erityisen hienoa KRIK:issä on uskovien yhteys, jota saadaan kokea seurakunnasta ja taustayhteisöstä riippumatta. Saadaan palvella toisia ja Jumalaa niillä lahjoilla, joita itsellä on ja tietenkin iloita liikkumisesta.
– Ilo on yksi tärkeä arvomme ja tavoitteemme. Norjassa ja Ruosissa viljellään slogania ”uskon, elämän ja liikkumisen iloa”. Niiden toivomme toteutuvan KRIK:issä.
Veltheim haluaa kannustaa kaikkia kiinnostuneita lähtemään rohkeasti mukaan toimintaan. Osallistuakseen ei tarvitse olla mikään huippu-urheilija.
– Ei tarvitse yhtään miettiä, kelpaanko minä ja olenko tarpeeksi hyvä. Juuri sinä kelpaat ja olet tarpeeksi hyvä.
Lisää tietoa KRIK:in toiminnasta löydät seuran kotisivuilta sekä somekanavista:
ww.krik.fi
Facebook @KRIKChristianSportsContact
Twitter @KRIKfinland
Instagram @krikfinland