Kotoisa Christmas Rock Party


Sleyn ja SEKL:n järjestämä Chrismas Rock Party Helsingin Luther-kirkolla pidetään tänä vuonna toisen kerran. Haastattelin Rebekka Ikäläistä tapahtumasta. Mitä kokemuksia häneltä tarttui mukaan edelliseltä kerralta?

Teksti Lina Simojoki
Kuvat Saara Ikäläinen, Pietari Koskenniemi

Joulukuun 9. päivä Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (SLEY) ja Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) järjestävät Christmas Rock Partyn uudestaan. Mukana menossa on Samuli Luomaranta & Kotiinpalaajat, Antti Koskenniemi SEKL:stä, Sleyn nuorisotyöntekijä Juha Heinonen, Park 7 ja Mikaveli.

Lahdessa asuva Rebekka Ikäläinen, 16, opiskelee Suomen Diakoniaopistossa lähihoitajaksi ja käy Lahden Luther-kirkossa nuortenilloissa. Rebekka osallistui viime vuonna Christmas Rock Partyyn ja kertoi Nuotalle omista kokemuksistaan.

– Olin samana kesänä käynyt riparin ja Helsingissä päin asuvat riparikaverit pyysivät lähtemään tapahtumaan mukaan. Olin kuunnellut myös viime vuonna Suomessa esiintynyttä Good Weather Forecastia ja halusin tulla kuuntelemaan myös heitä, Rebekka kertoo kokemuksistaan.

468x60v3

Rento ja lämminhenkinen tapahtuma

Miksi tapahtumaan kannattaa osallistua? Rebekan mielestä tapahtumaan kannattaa tulla mukaan, koska se on sopivan kokoinen ja sieltä voi kokea rennon, kotoisan ja lämpimän meiningin. Hänen mukaan parasta on hyvä ja rento fiilis.

– Gospelbändien lisäksi pienemmissä tapahtumissa on hyvä kuunnella Jumalan sanaa ja saa kokea myös kristittyjen yhteyden, Rebekka kertoo.

Hänen mielestään tapahtumiin ei kannata osallistua vain fiiliksen takia. Pienemmätkin tapahtumat ovat kätevä tapa nähdä ystäviä ja kuulla heidän kanssa Jumalan sanaa. Arki saattaa hankaloittaa tai olla haasteena seurakunnassa käymisen ja uskovien ystävien näkemisen. Tämän takia Rebekan mielestä erilaiset tapahtumat keskellä arkea on hyvä tapa nähdä muita uskovia ystäviä sekä kuunnella Jumalan sanaa sekä hyvää musiikkia.

Mukavuusalueen ulkopuolelle

Monesti ensikertalaisena varsinkin pienempiin tapahtumiin on hankalampi päästä mukaan, jos on yksin paikalla tuntematta muita tapahtumassa olevia. Haasteena on aina se pieni kynnys, jonka yli täytyisi yrittää astua ja päästä meininkiin mukaan.

Rebekka kehoittaa siitäkin huolimatta antaa tälle tapahtumalle mahdollisuuden ja mennä tutustumaan menoon. Kannattaa siis lähteä liikkeelle avoimin mielin hyvällä asenteella eikä leuka rinnassa ajatellen, että tästä ei tule mitään. Tapahtumien kautta voi aina tutustua uusiin ihmisiin ja jos ei muuta, ainakin pääsee kuulemaan Jumalan sanaa hyvien opetusten kautta sekä kuuntelemaan hyvää musiikkia ja gospelbändejä. Christmas Rock Partylle kannattaa antaa mahdollisuus sekä astua pois omalta mukavuusalueeltaan vaikka olisi ensimmäistä kertaa mukana!

Nimi ja ikä: Rebekka Ikäläinen, 16
Kotiseurakunta: Lahden Luther-kirkko
Lemppariraamatunkohta: 2. Kor. 12:9

460x60v1