Millaista olisi, jos ilo ja rauha jatkuvasti vaanisivat sinua?
Teksti Vili Sarento
Kuva Vili Sarennon albumi ja Taylor Leopold/ unsplash.com
Nuorena tiesin aina mitä perjantai-iltana tapahtuu. Nuortenilta alkoi seitsemältä. Yhdentoista aikaan tulin kotiin ja laitoin radion päälle isoveljeni kanssa. Tasalta alkoi kristillistä räppiä soittava ohjelma. Paras ohjelma. Yleensä kanava kuului hyvin, mutta satuimme asumaan juuri sopivasti kuuluvuusalueen rajalla. Välillä musiikki oli vaikea saada kuulumaan ja usein taustalla kuului jatkuva kohina. Kohina sai kaiken musiikin kuulostamaan jotenkin… kohisevalta.
Mielestäni on aika tavallista, että kristityt elävät elämäänsä jatkuvasti pienessä epäonnistumisen tunteessa ja tyytymättömyydessä. Sydämessä kohisee vaimeana syyllisyyden paine. Toisista elämä ei koskaan tunnu olevan ihan kohdallaan, ja tarkoituksettomuus jäytää sisintä. Elämässä on ikään kuin sellainen taustakohina, että meidän tulisi olla vähän toisenlaisia, että olisimme Jumalan mielen mukaisia ja sopivia – johonkin.
”Ilosanoma ei ole tarkoitettu vain eläimille, joita ei nyt tarvitsekaan uhrata.”
Eräs viisas mies on sanonut, että jos kristinusko on tätä, se on hyvä uutinen ainoastaan vuohille. Ennen Jeesuksen tulemistahan uhrattiin vuohia syntien vuoksi eivätkä synnit lopullisesti kuitenkaan unohtuneet. Syyllisyys oli aina taustalla. Joillekin meistä synti, syyllisyys ja pelko saattavat edelleen olla koko elämän ydin, ja uhraamme lakkaamatta anteeksipyyntöjä Jumalalle. Ainoastaan eläimet puuttuvat. Näin on armo tullut vuohien osaksi.
Onneksi kristinusko ei ole tätä. Ilosanoma ei ole tarkoitettu vain eläimille, joita ei nyt tarvitsekaan uhrata. Se on meille. Armo – Jumalan ansaitsematon rakkaus, suosio ja voima – on tullut. Meille. Semmoista.
Kirjoittaja on 26v räpin ystävä, kahdeksankertainen MN-festarikävijä ja yksinkertainen aviomies.