Jokaisen meidän arjessa on paljon kilpailua, ja ympäri maailmaa järjestetään koko ajan erilaisia kilpailuja. Saako kristitty olla kilpailuhenkinen? Onko kilpailu turhaa?
Teksti Emilia Mäenranta | Kuvat Mikael Tammilehto & Pixabay/maxmann
Ihmiset tuppaavat olemaan kilpailuhenkisiä missä tahansa asiassa. Kun pelaa pingistä kaverin kanssa, ja kaveri saa enemmän pisteitä, alkaa helposti ärsyttää ja kilpailu saattaa jäädä puoliväliin. Kilpailutilanne on myös se, että kaveri saa paremman numeron kokeesta kuin sinä. Voi olla välillä vaikea myöntää olevansa jossakin asiassa huonompi kuin toinen.
”Tervehenkinen kilpailu tuo elämään iloa ja merkitystä”
Saisiko kristitty edes olla kilpailuhenkinen? Alasarjaurheilija, teologi ja Helsingin Kansanlähetyksen nuorisotyöntekijä Antti Koskenniemen mielestä saa. Koskenniemi kertoo, että tervehenkinen kilpailu tuo elämään iloa ja merkitystä – sekin on siis Jumalan hyvä lahja.
– Toisaalta on olemassa raja, jonka toisella puolella oleva kilpailuhenkisyys ei kuulu kristitylle, Koskenniemi sanoo.
– Paavalikin kirjoittaa kilpailusta kauniiseen sävyyn: oppipoikaansa Timoteusta hän kehottaa käymään ”uskon jalo kilpailu”, ja urheiluhulluja korinttilaisia hän opettaa nyrkkeilyn ja juoksukilpailun kuvastolla, kertoo Koskenniemi. Hän jatkaa, että “uskovan on pidettävä katse palkinnossa ja päästävä maaliin”, ja siinä auttaa urheilijan itsekuri.
Kilpailuhenkisyydestä sekä hyötyä että haittaa
Koskenniemen mukaan kilpailu ei ole vain ihmisten juttu, vaan kaikkiin luontokappaleisiin on sisäänrakennettu tarve menestyä.
– Ihmisten maailmassa palkintona menestyksestä on arvostusta, asemaa, rahaa ja hyvää oloa.
Koskenniemi kertoo itsekin olevansa kilpailuhenkinen, ja oli peli miten merkityksetön tahansa, on jalkapallokentältä ja jääkiekkokaukalosta mukavampi poistua voittajana.
– Kilpailuhenkisyys näkyy kai siinä, kuinka paljon on valmis tekemään voittamisen eteen. Näin vanhoilla päivilläni olen alkanut hyväksyä, että vastustajakin ansaitsee joskus voittonsa ja ilonsa, Koskenniemi sanoo.
– Haasta joku kaveri joko lautapeliin tai painimatsiin. Kun hän vääntää sinut painiotteella maahan tai heittää pelilaudan nurin, hän saattaa olla kilpailuhenkinen, Koskenniemi sanoo humoristisesti.
Kilpailuhenkisyys voi kannustaa ihmisiä parempiin suorituksiin, ja yhdessä tsemppaaminen luo ihmisten välille upean siteen. Terveestä kilpailusta voi olla myös hyötyä, Koskenniemi sanoo. Hän jatkaa, että se toisaalta voi myös johtaa turhaan kriittisyyteen itseään kohtaan ja joskus jopa muidenkin ihmisten vähättelyyn.
”Kilpailuhenkisyys ei saisi vaikuttaa lähimmäisen rakkauteen.”
Lähimmäisen kunnioitus ei saa unohtua
Toisaalta uskossakin voi kilpailla. Jo Raamatussa, esimerkiksi kaikki neljä evankeliumia kuvaa paljonkin ihmisiä, jotka kilpailivat paremmuudesta Jumalan silmissä, Koskenniemi kertoo.
– Ne kertovat myös, kuinka Jeesus toistuvasti tylytti heitä. Nykyisinkin me helposti ja usein huomaamattamme kilpailemme hengellisesti: kuka on paras kristitty, kuka rukoilee tyylikkäimmin, ketä ihaillaan, kenellä on armolahjoja tai vastaavaa – mutta siitä on kaikille pelkkää harmia, pohtii Koskenniemi.
Toista ihmistä pitäisi kunnioittaa, ja lähimmäisiä pitäisi rakastaa. Koskenniemen mukaan siinä vaiheessa, kun vastustajaa ei enää nähdä Jumalan luomana ja rakastamana, vaan ainoastaan ärsyttävänä ääliönä, jonka pitäisi nöyrtyä häviämällä, ei kilpailuhenkisyys toteuta näitä käskyjä enää. Kilpailuhenkisyys ei saisi vaikuttaa lähimmäisenrakkauteen.
– Ärsyttävät ääliötkin ovat nimittäin Jumalalle rakkaita – onneksi”, Koskenniemi tiivistää.
Vuoden 2018 talviolympialaiset järjestetään 9.-25. helmikuuta Etelä-Koreassa, ja siellä pannaan jakoon jopa 102 kultamitalia 15 eri lajissa. (Lähde: Aamulehti)
Mikael Tammilehto