Keskiaikaisten kujeiden vuosi


Uusi vuosi, uudet kujeet – tai niinhän sitä luulisi.

Teksti Antti Koskenniemi | Kuva Oleg Dudko/123rfcom

Kirkollisessa skenessä armon vuosi 2017 tanssitaan kuitenkin vanhaan tahtiin. Eikä nyt puhuta siististi coolista vintagesta tai retrosta, vaan rytmit on haettu aina muka-synkästä keskiajasta asti. Käyntiin pärähtää nimittäin uskonpuhdistuksen juhlavuosi. (Nuotta-radio otti varaslähdön aiheeseen jo marraskuussa.)

Todennäköisesti käy kuten aina: viimeistään huhtikuussa jokainen on kurkkuaan myöten täynnä vuoden teemaa, ja kun juhlavuosi viimein rämmitään täyteen, vannotaan pyhät verivalat: ei enää ikinä yhtään uskonpuhdistusta, ei ikinä yhtään juhlavuotta.

Uskonpuhdistuksen jubilee on tietysti helposti sovellettavissa. Julkaistaan reformaatio-appeja ja Luther-räppejä. Kun maalin eteen ei uskalleta mennä, peliä pyöritetään kulmissa: mikä on reformaation vaikutus pohjoisen kansakuntamme lukutaitoon, ruokavalioon ja kiekkoleijoniemme pelitapaan? Tai sitten mennään henkilökohtaisuuksiin: Miten sinä puhdistat uskosi? Mitä sinulla on siivottavaa?

Kai sekin on ihan hyvä kysymys. Mutta kertoo se jotain nykyajasta, että kun juhlitaan jotain 500 vuotta sitten tapahtunutta, katse pitää väkisinkin kääntää meihin itseemme.

Paavali kysyy kirjeensä lukijoilta: ”Mitä sanomme Abrahamin löytäneen?” (Room. 4:1) Ehkä mekin voimme kysyä: ”Mitä me nyt oikeasti sanomme sen vanhan Martin löytäneen?”

Luther nimittäin oikeasti sattui löytämään maailman kalleimman aarteen, joka ei muutu vuosilukujen vaihtuessa. Ja sitä sopiikin juhlia – vaikka koko vuosi.

 

Aiheeseen liittyvää: