Keikkailua, musiikkia, taidetta ja tapahtumia – mikä on ajankohtaista keväänä 2018?


Tulevana keväänä on luvassa paljon erinäköistä gospelvipinää. Jordaniassa on nähty lasten mielten kirkastumista. Mitä uusi vuosi tuo meille tullessaan?

Teksti Petra Mäenranta | Kuva Sofia Vesalainen, Pekka Laukkarinen promo, uusialku.fi, Good Weather Forecast promo

 

GOSPEL

 

Good Weather Forecastilta uusi levy keväällä

Marraskuussa MN-festareilla olleelta saksalaisbändiltä, Good Weather Forecastilta, on tulossa uusi levy maaliskuussa. Levyn ennakkotilaus on käynnissä, ja yksi levylle tuleva single, Won’t You Come Home, julkaistiin viime syksynä. Viimeksi bändi on julkaissut albumin vuonna 2015.

Lähde: Good Weather Forecastin Facebook- ja Instagram-sivut

 

 

Jippu jää tauolle huhtikuuhun asti

Jippu jää tauolle soitettuaan joulukuun konsertit. Loman hän kyllä ansaitseekin syksyn, etenkin kiireisen joulukuun keikkailun jälkeen. Jippu on tauolla tammikuusta huhtikuun loppuun. Jos jäät Jippua kaipaamaan, hän onneksi löytyy eri somekanavista, kuten Instagramista nimellä @jippuvirallinen!

Lähde: ohjelmakristalli.com

 

 

Uudenlaista musiikkia artistilta JOONA

JOONAn ensimmäinen single Pysähdyn julkaistiin lokakuussa, ja hänen Facebook-sivullaan luvataan lisää lähikuukausina. Tämä hieman erilainen artisti kuulostaa huomattavan mielenkiintoiselta taustojensa ja kitaransa kanssa.

Lähde: Spotify, JOONAn Instagram ja Facebook

 

 

Uusi Alku -tapahtuma päästää kaikki osallistumaan ohjelman tekoon

Oletko vielä miettinyt, mitä tekisit loppiaisena? Tässäpä ratkaisu ongelmaasi: lähde Uusi Alku -tapahtumaan Lempäälään! Tapahtumassa esiintyvät Twelve24, kls., Park 7, Mikaveli, Mikko Vaismaa sekä taikuri Miika Korkatti. Myös katsojat pääsevät osallistumaan ohjelmaan. Luvassa siis ensiluokkainen loppiainen!

Lähde: uusialku.fi

 

 

Pekka Laukkarinen keikkailee keväällä

Pekka Laukkarinen oli jokunen vuosi sitten yksi Suomen konsertoivimmista artisteista. Kristalli-ohjelmatoimisto on julkaissut hänen kevään keikkansa, ja konserttitahti näyttää pysyvän edelleenkin kovana. Laukkarinen keikkailee etenkin alkuvuodesta varsin lyhyin aikavälein.

Lähde: ohjelmakristalli.com

 

VAINOT

 

Kiinan kristittyjen määrä kasvaa jännitteessä

Kiinassa otettiin syksyllä voimaan säädöksiä, jotka tähtäävät uskonnollisten ääriliikkeiden hillitsemiseen. Jotkut tutkijat ovat huolestuneita siitä, vähentävätkö Kiinan uudet säädökset Kiinan kristittyjen oikeuksia. Kiinan presidentin valtaoikeuksien kasvaminen mahdollistaa kulttiaseman muodostumisen presidentin ympärille.

Lähde: opendoorsusa.org

 

Irakista paenneille lapsille järjestetään Jordaniassa taideterapiaa

Open Doorsin tukema organisaatio Al Hadaf järjestää traumatisoituneille taideterapiaa. Negatiiviset tunteita pyritään käsittelemään piirtämällä. Usein terapian alussa työt ovat täynnä mustia, pelottavia hahmoja, mutta terapian edetessä piirrokset muuttuvat koko ajan iloisemmiksi ja värikkäämmiksi.

Lähde: opendoors.fi

 

Pakistanin kristityt ovat piinan kohteena

Kristityt ovat vaikeassa tilanteessa Pakistanissa, sillä väärät sanavalinnat Koraanista tai profeetta Muhammadista puhuttaessa voivat pahimmillaan johtaa elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Profeetan häpäisemisestä saa jopa kuolemantuomion. Maan jumalanpilkkalait ovat armottomia.

Lähde: kirkkojakaupunki.fi

 

 

 

Aiheeseen liittyvää: