IS: Kauneuskirurgia suosittua yhä nuorempien keskuudessa

IS: Kauneuskirurgia suosittua yhä nuorempien keskuudessa

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan alle 30-vuotiaille esteettisistä syistä tehtyjen kirurgisten toimenpiteiden määrä on kasvanut vajaan kymmenen vuoden aikana noin puolella. 

Asiantuntijoiden mukaan eniten muokataan rintoja ja täytetään huulia. Ikäraja näihin toimenpiteisiin on pääsääntöisesti 18 vuotta.

– Kasvava trendi ovat nämä vähän yli 20-vuotiaat nuoret naiset, jotka haluavat ylikokoiset huulet tai rinnat, kertoo lääketieteen tohtori ja plastiikkakirurgian erikoislääkäri Antti Koski Terveystalosta.

Koski on kiinnittänyt huomiota julkisuudessa esiintyvien kauneus- ja fitness-alan ihmisten ylilyönteihin. 

-Olen todella huolissani siitä, miten nämä eri tv-ohjelmissakin esiintyvät ihmiset luovat sellaista mainetta, että pitää olla D-kupin rinnat ja isot huulet. Tällä luodaan myös sitä ajatusta, että tietynnäköisenä voi tulla julkkikseksi, Koski sanoo. 

Kosken mukaan ihmisten ulkonäköpaineet kasvavat. Ulkonäkökompleksi on yleensä itsetuntoasia. 

Tampereen yliopiston sukupuolentutkimuksen professori Taina Kinnunen on tutkinut työssään nuorten naisten muuttunutta kauneusihannetta. Kinnusen mukaan nykyinen kauneusihanne on muovinen ja ilmeetön. 

– Kun ihanne on siellä lehdessä, niin normaali, ilmehtivä ja liikkuva ilme alkaa näyttää omituiselta. Omistakin kasvoista halutaan pysäytetyt ja muoviset. Lisäksi tietynlainen cooliushan on aina ollut muodissa. Joidenkin mielestä esimerkiksi botox voi antaa kuvan täysin hallituista tunteista ja hallitusta minästä, Kinnunen pohtii.

Lähde: http://www.iltasanomat.fi/muoti-kauneus/art-1288672739943.html
Kuva: http://www.freeimages.com/

Kommentti:

Jokainen ihminen on Jumalan luoma suuri ihme.  Me kaikki olemme ainutlaatuisia Jumalan kuvia. Olemme kauniita ja arvokkaita juuri sellaisena kuin olemme. 

 

Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut.
Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.
Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.
Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.
Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä!
Jos yritän niitä laskea, niitä on enemmän kuin on hiekanjyviä. Minä lopetan, mutta tiedän: sinä olet kanssani.

Ps. 139:13-18