Kanavoitua keskustelua


Evankeliumijuhlien ohjelman olennaisena osana ovat niin kutsutut kanavat, joissa kokoonnutaan pohtimaan eri teemoja yhdessä opettajan kanssa.  Jaakko Niilesin kanssa sukelletaan pohtimaan, kuinka kristitty selviää häpeästä.

Teksti Emmi Laine | Kuva Jaakko Niilesin albumi

Jaakko Niiles on pitämässä lauantaina 1.7. Häpeä ja pettymykset -aiheista opetusta, joka on yksi seitsemästä keskustelukanavasta Pyhän Sydämen kappelilla Kalliossa. Mutta mitä kanavassa todella puidaan?

– Meillä on maailman paras sanoma ja sitä ei tarvitse hävetä. Ihmisinä häpeä on kuitenkin osa meitä ja se on hyvä tunnistaa ja kohdata, kuvailee Jaakko yhtä tärkeimmistä teemoista tulevassa kanavassaan.

”Jumala ei häpeä sinua tai minua.”

Kanavassa pohditaan uskon välittämisen ja kertomisen vaikeutta. Kanavasta saa eväitä häpeästä selviämiseen ja vastauksia kysymykseen, mistä johtuu häpeä ihmisten edessä. Siispä Jaakon johdolla sukelletaan aiheen syvään päähän tutkimaan, kuinka uudet tilanteet ja ihmiset voivat nostaa pintaan häpeän tunteen omasta itsestä.

– Uudet tilanteet herättävät sisimmässä kysymyksen siitä, että kelpaanko minä? Sovinko joukkoon? Olenko riittävä? Hyväksytäänkö ajatukseni ja uskoni?, Jaakko tähdentää. Kuitenkin hän  toteaa yhden asian olevan varmaa:

– Jumala ei häpeä sinua tai minua.

Tarkemman aikataulun sekä lisätietoa muusta Nuorten Evisten ohjelmasta löydät osoitteesta www.evankeliumijuhla.fi