Vuokrapakumme Polle kuljetti meitä Helsingistä Kemijärvelle ja sieltä Mäntyharjun ja Kuopion kautta takaisin kotiin. Matkan varrella ei sattunut mutta tapahtui.
Teksti Tuomas Uusitalo | Kuva Tuomas Uusitalo
Mäntyharjun riparikonsertti. Miten ihmeessä saitte nuoret niin hyvin mukaan? Jo tutuksi tullut kysymys järjestäjältä johon en osaa itsekään tyhjentävästi vastata.
Ennen keikkaa rukoilemme että Jumala voisi tänään käyttää meitä erityisesti riparilaisten yhteishengen rakentamisessa.
Monesti yleisöä saa kiristää ja lahjoa saadakseen sen täysillä mukaan, mutta ei tänään. Ei pidä unohtaa nuorissa piilevää valtavaa potentiaalia. Lauri kertoo keikan alussa kysyttäessä inhoavansa räppiä, mutta osallistuu kuitenkin hymysuin kaikkeen mitä yleisöltä pyydämme. Joonas tanssii kavereiden kannustamana salsaa lavalla rumpalimme Niilon säestyksellä. Eturiviläiset toivovat pomppubiisiä, jonka sitten improvisoimme, sillä ehdolla että jokainen pomppii mukana.
Tärkein tavoitteemme ei ole pompottaa yleisöä, vaan kertoa Jeesuksen armosta.
1878km takana, Kuopio, ReStart-tapahtuma
Myöhäisen heräämisemme takia syömme aamiaisen ja lounaan lähes samalta istumalta. Mahat täynnä kiipparistimme Pekan anopin lasagnea lähdemme keikkapaikalle, johon ei tällä kertaa kauaa aja.
ReStartissa esiintyy lisäksemme SAVE, Miika Korkatti, Audile ja juontaja Aino “Aikku” Kurkinen. On aina kiva vaihtaa kuulumisia muiden gospelkentällä kiertävien kanssa. Piipahdamme Jessen kanssa SAVE:n lavalla, Audilen keikalla reivaamme yleisössä. Korkatti ällistyttää meidät taikatempuillaan bäkkärillä.
Loppuroudauksen lomassa juttelen SAVE:n Roope Rantalan kanssa siitä miten gospelia pitäisi tehdä yhä enemmän yhdessä. Roope ehdottaa mökkireissua johonkin Ylivieskan ja Helsingin puolimatkaan. (Roope, nyt tää on painettu lehteen, eli pakko järkätä.)
1145km takana, aamuyö, jossain päin Kainuuta
Muistelen menneitä keikkoja tyytyväisenä. Tärkein tavoitteemme ei ole pompottaa yleisöä, vaan kertoa Jeesuksen armosta. Eikä yleisö joka kerralla pompikaan kahden metrin korkeuteen. Se ei haittaa, keikasta voi saada paljonkin irti myös vain hiljaa penkissä istumalla. Me voimme tehdä ainoastaan parhaamme ja antaa Herran tehdä loput. Mutta pomppia tietysti pitää jos haluaa saada riparipassiin merkinnän.
Kuskinvaihdon paikka. Nousen takapenkiltä ihailemaan valtavaa tähtitaivasta ja loimuavia revontulia. Miten maailmankaikkeuden luoja voikin rakastaa pientä ihmistä, pysähdyn ihmettelemään.
Hyppään kiitollisena rattiin.
NNS:n kiertue 3.-7.10. Kemijärvi-Mäntyharju-Kuopio
Uunituore EP Alta pois löytyy nyt Spotifysta.
Tuomas Uusitalo, räp
Jesse de Jong, laulu, kitara
Pekka Sormunen, kiipparit
Niilo Muje, rummut