Kaikille paikkoja on


Oma paikka seurakunnasta voi löytyä isoskoulutuksen kautta tai yhdessä tapahtumia järjestäessä. Säkylä-Köyliössä voi päästä pizzatiimiin tai tapahtumateknikoksi.

Teksti Susanna Leppälä | Kuvat  Sonja Puumalaisen ja Markus Saarenkedon albumit   

 

Sonja Puumalainen on 15-vuotias aktiivinen ysiluokkalainen Säkylä-Köyliön seurakunnasta. Hän kävi riparin viime kesänä.
– Se oli ihan superkiva ripari! Meillä oli tosi hyvä yhteishenki siellä. Siitä oli sitten tosi helppo lähteä isoskoulutukseen, kun jo tunsi isosia ja monet kaveritkin lähtivät mukaan, Sonja kertoo innoissaan.
– Olin miettinyt oikeastaan isoskoulutukseen lähtemistä jo ennen riparia, ja kun oma perhe on uskossa, niin mukaan lähteminen tuntui luonnolliselta, Sonja täydentää vakuuttuneena.
Nykyaikana useat nuoret saattavat käydä kerran tai pari seurakunnassa juuri rippileirin jälkeen, mutta usein kiinnostus lopahtaa nopeasti. Sonjalla näin ei kuitenkaan käynyt.
– Minulla on seurakunnassa hyvä olla. En ole oikeastaan koskaan edes miettinyt sieltä pois jäämistä.

“Minulla on seurakunnassa hyvä olla”

468x60v2

Haloo Köyliö!

Säkylä-Köyliön seurakunnassa järjestetään erilaista toimintaa viikoittain. Rippikoulun jälkeiset tapahtumat ovat olleet Sonjan mukaan aivan mahtavia, ja isoskoulutuksen lisäksi hän mainitsee erityisesti viimeaikaisen Haloo Köyliö -tapahtuman.
– Siellä esiintyi Park7 ja Juhani. Me pääsimme avustamaan muun muassa paikkojen valmistelussa ja jakamaan nimikirjoituksia tuleville rippikoululaisille, Sonja kertoo innoissaan.

“Seurakuntaan on helppo tulla ja jokainen kohdataan omana itsenään”

Oma paikka Sonjalle tuntuu löytyneen seurakunnasta lähinnä muiden kuuntelijana ja auttajana.
– Tykkään olla nuorten kanssa, vaikka olen itsekin nuori. Tykkään kuunnella muiden ajatuksia ja olla tekemisissä muiden kanssa.
Säkylä-Köyliön seurakuntaa Sonja kehuu erityisesti tavasta, jolla nuoret kohdataan.
– Sinne on helppo tulla, ja jokainen kohdataan omana itsenään.

Sonja Puumalainen ja Park7

Nykypäivän haasteita seurakunnassa

Säkylä-Köyliön nuorisotyöntekijä Markus Saarenketo kertoo nuorten seurakuntaan tulemisen ja jäämisen olevan iso haaste. Hän kuitenkin uskoo, että tulevaisuudessa erityisesti nuorten aktivoinnilla ja Haloo Köyliön kaltaisilla tapahtumilla voitaisiin vaikuttaa asioihin.
– Jos leirillä kohdataan Jumala ja seurakunta tarjoaa sitä samaa yhteyttä, niin nuoret jää helpommin mukaan.
Markuksen mukaan Haloo Köyliö -tapahtumalla oli suuri merkitys juuri nuorten kokeman yhteisöllisyyden ja oman paikkansa löytymisen kannalta.
– Kokkaajat pääsivät pizzatiimiin ja tekniikasta kiinnostuneet salin puolelle. Kaikille halukkaille tuntui löytyvän jokin homma, eikä ketään tarvinnut pakottaa mukaan. Olisi hienoa, jos tällaisissa tapahtumissa mukana oleminen synnyttää nuorissa halun järjestää myöhemmin aivan itse vastaavia tapahtumia, eikä työntekijän tarvitse olla kuin mukana.

Markus Saarenketo

Mitä, missä, milloin?

Nuortenillat joka toinen perjantai Säkylän Pappilassa ja joka toinen Köyliön nuorisotilassa klo 18 alkaen.
Lisäksi kaksi isoskoulutusryhmää sekä lähialueen tapahtumiin osallistumista.
Kävijämäärä vaihtelee suuresti, mutta keskimäärin 10-15 henkilöä.

468x60v3