Turun Maata Näkyvissä -festareiden juontajakaksikko Tikkis ja Toikkis haluaa rakentaa koko yleisön kanssa vuoden hienointa tapahtumaa. Festareilla heitä puhuttelee sukupolven kristittyjen kokoontuminen yhteen.
Teksti Aapo Anttoora
Kuvat Markus Perko, Onni Anttoora, Hua Yan
Marraskuisena perjantaina Turun Gatorade Centerin permanto ja lehterit alkavat täyttyä nuorista festarivieraista. Ympärillä vilkkuvat pinssit sydänvaloineen luovat odottavan tunnelman. Voimistuva huutomyrsky alkaa, kun lavalle kiipeää kaksi rennon oloista nuorta miestä lippikset päässään. He ovat juontajat Tikkis ja Toikkis – Maata Näkyvissä -festarit voivat alkaa!
Juhani Tikkanen on helsinkiläinen luokanopettaja ja muusikko, jonka arkea täyttää hyvin perhe ja pieni Mauno-poika. Samoin Helsingissä asuva Antero Toikka on teologian maisteri ja Pyhän sydämen kappelilla töissä. Hänen elämäänsä kuuluu myös opiskelua, urheilua, Netflixiä ja häiden suunnittelua. Syksyn huippuhetki on kavereilla ”Maatikset” Turussa.
Antero ja Juhani tutustuivat aikoinaan ripareidensa jälkeen Karkun evankelisella opistolla.
– Hassuteltiin jo silloin, Juhani naurahtaa.
Opiskelijaiässä heitä sekä silloista kämppistä, Juhoa, kutsuttiin muutamiin tapahtumiin tekemään jotain hauskaa – syntyi Merirastila. Juontamassa Antero ja Juhani olivat ensi kerran opiskelijoiden Starttipäivillä 2014. Sittemmin heitä on kysytty MN-leireille ja sitten kahdesti festareille.
– “Taiteilijanimemme” Tikkis ja Toikkis tulivat ohimennen nuoren suusta, miehet muistelevat.
Sukupolvikokemus
Tikkis ja Toikkis kertovat käyneensä Maata Näkyvissä -festareilla aina ripari-iästä alkaen. Antero sanoo festareiden olleen isoimpia juttuja nuoruudessa.
– Silloin ei tajunnut miten iso juttu on, kun periaatteessa yksi kokonainen sukupolvi kristittyjä kokoontuu yhteen, Juhani jatkaa.
”Periaatteessa yksi kokonainen sukupolvi kristittyjä kokoontuu yhteen.”
Juuri uskovia nuoria kokoava ja yhdistävä tapahtuma on juontajaparin vahva kokemus festareista.
– Kaiken keskiössä ja ytimessä on aina Jumala ja Raamatun sana, Antero painottaa.
Helsinkiläiset huumorimiehet ovat palvelleet vuosien varrella festareilla useissa vastuutehtävissä, mikä on luonut pohjan nykytilanteelle. Aina on lähdetty talkoisiin.
– On tullut oltua järkkärinä, keittiöhommissa, Nuotta-tiimissä… Monenlaista, Juhani luettelee. Antero puolestaan kertoo olleensa mukana muun muassa roska-, rakennus- ja suntio-tiimeissä.
Maata Näkyvissä -festareiden systeemi on miesten kokemuksen mukaan avoin ja hommiin on helppo päästä mukaan. Heidän mielestään talkoisiinkin on kannattavaa lähteä, sillä silloin pääsee tekemään huipputapahtumaa ja tutustumaan uusiin kavereihin.
– Jos ei vaikka enää tahdo mennä vain keikoille, voi tulla silti talkoisiin aistimaan tunnelmaa, Juhani rohkaisee.
Viihdytystä ja yhteyttä
Marraskuun festareita juontajakaksikko odottaa innokkaasti ja kunnioittaen.
– Se on iso lahja ja etuoikeus, että saa olla mukana tekemässä ja juontamassa, Antero sanoo. Juonnoista tulee heidän mukaansa varmasti jännitystä, mutta se on oikeastaan ihan hyvä asia – valmistelu ja suunnittelu on kuitenkin aloitettu hyvissä ajoin.
Tikkis ja Toikkis kertovat juontamisessaan olevan muutamia periaatteita.
– Ei puhuta typeriä juttuja tai kaksimielisyyksiä, Juhani paaluttaa.
– Haluamme viihdyttää yleisöä, mutta emme dissata toisia, vaikka se olisi helppoa, Antero täydentää. Viihdyttämisessä kaksikko haluaa nostaa yleisöä esiin eikä rakentaa omaa ”jalustaa”.
Yhteyttä yleisön kanssa rakennetaan muun muassa yhteislaulujen ja erilaisten interaktiivisten toimintojen kautta.
”Parhaita asioita juontamisessa on se, kun tuntee, että nyt ollaan yhteydessä yleisön kanssa.”
– Yksi parhaita asioita juontamisessa on se, kun tuntee, että nyt ollaan yhteydessä yleisön kanssa, Antero sanoo. Juhani toteaa, että heillä on tapa mennä yleisön joukkoon seuraamaan esityksiä.
– Siinä tulee fiilis, että tässä ollaan yhtä joukkoa. Ja kun joku humoristinen juttu toimii, on se myös hieno tunne. Aina jutut eivät toki parhaalla tavalla uppoa, hän myhäilee.
Jumala on luotettava
Juhlaviikonlopun teema on “Voit luottaa minuun”. Juontajien mielestä otsikko on hyvä ja puhutteleva. He näkevät sen viestivän Jumalan läsnäolosta – vaikka mitä tapahtuisi elämässä, Jumala pitää huolta varmasti.
– Tulee mieleen Jesajan kirjan kohta: “Unohtaako äiti rintalapsensa? – – Vaikka hän unohtaisi, minä en sinua unohda”, Antero sanoo alleviivaten Jumalan luotettavuutta.
Nuoret miehet lähtevät juontoihin aina rukouksen kautta.
”Vaikka mitä tapahtuisi elämässä, Jumala pitää huolta varmasti.”
– Juontotilannekin on hyvä siunata ja jättää Jumalan käsiin. Hän auttaa, he toteavat yksissä tuumin. Kuitenkin arjen keskellä rukous ja kiitos eivät aina ole niin nopeasti mielessä.
– Liian harvoin tulee kiitettyä. Sitä ylenkatsoo Jumalan huolenpitoa, Juhani ruotii. Antero komppaa ja sanoo rukouksen olevan helpompaa silloin kun ympärillä on vaikeuksia.
Heidän mielestään festareilla on hienoa nähdä myös Suomen esirukoilijoiden paljous: kävijöiden puolesta monet rukoilevat ja se vaikuttaa. Juontajat iloitsevat siitä, että monet haluavat tehdä Maata Näkyvissä -festareiden eteen töitä. Sanojen ja tekojen kautta Jumala voi puhutella ja kutsua festarivieraita yhteyteensä.
”Tehdään Suomen paras tapahtuma”
Mikä antaa luottamusta tulevaan?
– Suunnistus, Antero tokaisee pilke silmäkulmassa, mutta vakavoituu. Usko Jeesukseen on Juhanille ja Anterolle elämän peruskallio, joka antaa tarkoituksen elämään.
– On sitä miettinyt, että jos ei uskoisi, elämässä ei olisi oikeastaan järkeä, Antero pohtii. Kaksikko näkee Jumalan todellisuuden olevan isompi kuin mitä tämä maailma pystyy koskaan tarjoamaan. He toivovat, että mahdollisimman moni saisi tulevillakin festareilla kokea Jumalan armon ja rakkauden.
Festariviikonlopun viettoon lähtemistä pähkaileville Tikkiksellä ja Toikkiksella on selvä viesti:
– Vastaavia tapahtumia ei ole uskon aarteiden äärellä. YouTubesta se ei ole kuitenkaan sama asia, Juhani toteaa ja nostaa esille vielä pelastuksen ilon, jonka ääressä viikonloppu saadaan viettää. Luokanopettaja jatkaa, että festareita voidaan järjestää niin kauan kuin kävijöitä riittää – ihmiset voivat vaikuttaa asiaan positiivisesti jaloillaan. Ei kannata jäädä kotiin pohtimaan.
Juontajat ovat toiveikkaita tulevista festareista.
– Tulkaa festareille! Tehdään ainutlaatuinen ja Suomen paras tapahtuma, he haastavat innokkaasti.
– Syksyn pimeydessä muistetaan, että kevät tulee. Tässä ei ole kaikki, parivaljakko maalaa puhuttelevasti.
Tikkis:
Nimi: Juhani Tikkanen
Ikä: 25
Kaupunki: Helsinki
Suosikkibändi: U2
Sarjakuvahahmo: Taikaviitta (alter ego)
Verkkareiden väri: Musta
Raamatun kohta: Luuk.23:35-43
Toikkis:
Nimi: Antero Toikka
Ikä: 26
Kaupunki: Helsinki
Suosikkibändi: Juhani-band
Sarjakuvahahmo: Hupu
Verkkareiden väri: Punainen
Raamatun kohta: 1. Joh. 1:8-9