Ihmistä vaivaa helposti näköalattomuus oman elämänsä ja tulevaisuutensa suhteen. Taaksepäin katsoessa voi kuitenkin huomata, ettei se ennenkään ole estänyt Jumalaa johdattamasta uusiin ja ihmeellisiin paikkoihin.
Teksti Meri Halme | Kuvat Milla Kulju, Ben White / unsplash.com
Joskus katson elämääni enkä kerta kaikkiaan näe, miten siitä voisi tulla hyvä ja mielekäs. En ole saanut Jumalalta kutsumusta tai työnäkyä suuntaan tai toiseen. Minulla ei ole tarkkaa kuvaa siitä, missä haluan elämässäni olla esimerkiksi kymmenen vuoden kuluttua – eikä varsinkaan yksityiskohtaista suunnitelmaa, kuinka päästä sinne. Minussa itsessäni on ominaisuuksia, jotka saavat epäilemään, pystynkö ikinä tekemään tuota ja tuota asiaa.
”Löydän itseni jatkuvasti tilanteista, joita en olisi osannut kuvitellakaan mahdollisiksi.”
Olen kuitenkin oppinut tällaisten ajatusten kertovan yksinomaan omasta näköalattomuudestani, ei elämän toivottomuudesta. Varsinkin näin nuorena elämässä tapahtuu suuria muutoksia todella nopeasti. Myös minussa itsessäni tapahtuu suuria muutoksia todella nopeasti. Löydän itseni jatkuvasti tilanteista, joita en olisi osannut kuvitellakaan mahdollisiksi. Huomaan tekeväni asioita, joihin en aikaisemmin ikinä olisi uskonut pystyväni. Jos minulle olisi viisi vuotta sitten kerrottu, missä nyt olen, olisin luultavasti sanonut jotain sen suuntaista kuin: ”Olette nyt erehtyneet henkilöstä.” Kaikki ei tietenkään ole positiivista, vaan minulla on myös ongelmia, joita en olisi koskaan osannut ajatella joutuvani käymään läpi.
Pienen ihmisen viisaus ja mielikuvitus ovat lopulta hyvin rajallisia. Onneksi Jumalalla on paljon laajempi näköala ja hän näkee elämässämme mahdollisuuksia, joita emme itse osaa kuvitellakaan. Olen oppinut luottamaan siihen, että hän osaa yllättää.
Meri Halme