Joker on samalla etäisyydellä taivaasta


 

Vaikuttava, rankka ja synkkä Joker on ehdolla tulevassa Oscar-gaalassa kolmessatoista eri kategoriassa. Elokuva kertoo vakavista mielenterveyden ongelmista ja kritisoi yhteiskunnan luokkaeroja. Mitä elokuvan äärellä voi oppia ihmisestä kristitystä näkökulmasta?

Teksti Antero Toikka | Kuva leffan promo

Arthur Fleck, eli Joker, on surullinen mies. Häntä on kohdeltu kaltoin lapsena. Häntä kohdellaan aikuisena monella tapaa kaltoin. Hän kohtaa runsaasti väkivaltaa, saa osakseen naureskelua ja vähättelyä työpaikallaan ja julkisesti TV:ssäkin. Aikuisiän henkiset ja fyysiset turpaan saamiset ovat seurausta siitä, että muut pitävät Arthuria outona. Arthur ei mahdu siihen muottiin, jonka muut asettavat. Hänet leimataan hulluksi.

Kiusattu ihminen voi hyvin löytää itsensä Arthurin housuista. Totuuden nimissä minä löydän itseni myös kiusaajien kovakärkisistä maihinnousukengistä. On helppoa asettua toisten yläpuolelle tai yleisen mielipiteen puolelle ja jättää puolustamatta kiusattua.

Sellaiseen Jeesus ja Raamattu ei meitä kutsu. Raamattu kertoo Jeesuksesta, jota kiusattiin, hakattiin ja väheksyttiin. Hänellä ei ollut yhtään puolustajaa. Ja se on totuudenmukainen kuva ihmisestä. Jokaisessa ihmisessä on taipumus tehdä pahaa toisille. Jokaisessa ihmisessä asuu synti. Ja kaikkien meidän syntisten puolesta Jeesus kärsi rangaistuksen.

Teen sitä pahaa, mitä tahdon

Katsoja voi tuntea myötätuntoa kiusattua Arthuria kohtaan. Mies kuitenkin ajautuu elokuvassa erittäin huonoille teille ja tekemään hirveitä rikoksia. Vaikuttava ja samalla hirvittävä tarina kertoo siitä, miten Arthurista pahan tekeminen ei tunnukaan pahalta. Päinvastoin hän alkaa nauttia siitä pahasta, mitä aiheuttaa itselleen ja muille. Kristillistä sanastoa käyttääkseni hän paatuu syvästi.

Miten välttää paatumusta? Miten välttää sitä, ettei ryyppääminen, juoruilu, pornon kuluttaminen tai jokin muu itseä, muita ja omaa Jumalasuhdetta vahingoittava asia enää tunnukaan pahalta? Jumala puhuu Raamatun sanassa ja on Pyhän Henkensä kautta läsnä ehtoollisessa ja ripissä. Raamatussa ei ainoastaan kerrota Jeesuksesta, Mooseksesta ja Paavalista. Raamattu on elävää ja vaikuttavaa Jumalan sanaa. Lisäksi apua voi ja kannattaa pyytää muilta kristityiltä. Yhteisen rukouksen voima on suuri.

Rakkaus täynnä voimaa

Elokuvan lopussa on surullista, miten Arthur eli Joker saa hyväksyntää ja yhteenkuuluvuudentunnetta rikollisjoukon keskellä. Jokainen ihminen tarvitsee hyväksyntää ja yhteenkuuluvuutta. Arthur ei juuri kokenut niitä kotona tai töissä. Vasta paatuneena murhaajana Joker oli pidetty ja kunnioitettu.

Aika hyvä uudenvuoden lupaus voisi olla entistä enemmän pyrkiä kiinnittämään huomiota siihen, että en jätä ketään yksin. Raamattu kehottaa ja kutsuu meitä rakastamaan. Rakkauteen ei mahdu yhtään yksinäisten, kiusattujen tai vaikkapa mielenterveysongelmaisten vähättelyä, ulossulkemista tai kielteistä leimaamista.

Arthur saattoi pukeutua hupsusti, puhua ja nauraa kummallisesti, vaikuttaa yksinkertaiselta, olla kaikkea muuta kuin cool ja olla vieläpä köyhä. Jumala rakastaa jokaista ihmistä. Sinua, kiusattu. Samoin sinua, joka olet kiusannut. Kunpa se ansaitsematon rakkaus voisi vaikuttaa meissä rakkautta ja arvostusta toisiamme ja itseämme kohtaan.

Elokuvan Arthur on kirjoittanut muistikirjaansa riipaisevasti, että pahinta mielisairaudessa on se, että hänen toivotaan käyttäytyvän jotenkin eri tavalla kuin hän käyttäytyy. Ehkä siinä voi olla jotain opittavaa. Samoin siinä, mitä lauluntekijä Ossi Mäki-Reini on kirjoittanut omaan muistikirjaansa: ”Me olemme samalla viivalla ristiltä katsottuna… samalla etäisyydellä taivaasta, samalla tavalla riippuvaisia armosta.”

Joker (K16)
Ohjannut, käsikirjoittanut ja tuottanut Todd Phillips.
Pääosassa Joaquin Phoenix (mm. Hotelli Ruanda, Walk the line ja Gladiator).
Elokuvan kritisoitu kannustavan anarkiaan ja väkivaltaan. Toisaalta erityisesti Phoenixin roolisuoritus kerännyt laajalti ylistäviä arvioita.