MTV3: Jeesuksen rooliin varoituksista huolimatta

MTV3: Jeesuksen rooliin varoituksista huolimatta

Jim Caviezeliä varoitettiin Jeesuksen roolin ottamisesta. Lahjakas näyttelijä joutuikin pitkäksi aikaa pimentoon, kunnes tämän kevään uutuussarja Kohde aukaisi hänelle tien takaisin Hollywoodiin. 

Yhdysvaltojen tämänhetken katsotuin jännityssarja Kohde on alkanyt pyörimään myös Suomen televisiossa. Sarjan pääosassa nähdään The Passion of the Christ-elokuvassa koskettavan roolin Jeesuksena tehnyt Jim Caviezel.

MTV3 nettisivut uutisoi The Passion of the Christ –elokuvan Jeesus-roolin tuhonneen taitavan näyttelijän hyvin alkaneen uran. Roolin jälkeen Caviezelin tyotarjouksien määrä hiipui ja moni elokuva-alalla työskentelevä alkoi vieroksua häntä. 42 -vuotias näytelijä kertoo elokuvan ohjaajan Mel Gibsonin varoittaneen näyttelijää. Gibson kertoi ettei kukaan Hollywoodissa työskentelisi enää näyttelijän kanssa jos hän ottaisi Jeesuksen roolin vastaan. Caviezel ei kuitenkaan kuunnellut Gibsonin varoitusta vaan otti roolin vastaan. Ja niin kävi että The Passion of the Christin jälkeen Caviezel on nähty vain muutamassa elokuvassa.

Roomalais-katolilaista uskontoa tunnustava näyttelijä kertoo tiedostaneensa riskit ottaneensa Jeesuksen roolin vastaan, mutta ei murehtinut sitä, miten se vaikuttaisi uraansa. Hän seuraa sekä työ- että yksityiselämässään sisäistä ääntään.

– Jeesus on edelleen yhtä kiistelty henkilö kuin aina. Juuri mikään ei ole muuttunut kuluneen kahdentuhannen vuoden aikana, Caviezel toteaa.

Teksti: MTV3.fi / Dailymail.co.uk
Kuva: Wikipedia

Kommentti

The Passion of the Christ -elokuvan jälkeen Caviezelin ura lähti laskusuuntaan, mutta onneksi taitava näyttelijä on taas löydetty. Toivottavasti ura lähtee taas nousuun Kohde-sarjan myötä ja töitä riittää jatkossa paljonkin.

Hieno huomata kuinka Jeesukseen uskova näyttelijä ei antanut riskien vaikuttaa roolin vastaanottamiseen. Caviezel oli juuri oikea valinta Jeesuksen rooliin.