Vainot: Iranilainen pastori tuomittiin kuolemaan ajatusrikoksesta


Iranilaiset kristityt kertovat, että pastori Youcef Nardarkhani on tuomittu kuolemaan niin kutsutusta ”ajatusrikoksesta”. Pastorin oikeudenkäynti on pidetty viime viikkojen aikana Gilanin provinssissa, mutta oikeus ei ole vielä antanut tuomiota kirjallisena.

Pastori Youcef johtaa Täyden Evankeliumin ”Iranin seurakunta”-verkostoa. Useita muitakin seurakunnan jäseniä on hänen ohellaan pidätettynä. Iranin viranomaiset ovat uhanneet Youcefin vaimoa elinkautisella vankeusrangaistuksella ja lasten huostaanotolla. Pastori Youcef pidätettiin lokakuussa 2009, kun hän oli protestoinut valtion päätöstä, jonka mukaan hänenkin poikansa piti opiskella Koraania.

Pastori Youcef on ilmeisesti siirretty Lakanin vankilaan, jota valvoo Islamilaisen Tasavallan Poliittinen Poliisi. Jos hänelle langetetaan virallisesti kuolemantuomio, se tulisi olemaan ensimmäinen oikeuden kristitylle määräämä kuolemantuomio kahteen vuosikymmeneen.

Vuoden 2010 alun jälkeen Iranissa on pidätetty 83 kristittyä. Heistä 65 on sittemmin vapautettu, mutta 18 uskotaan olevan yhä pidätettynä.

Lähde: 25.10. Marttyyrien Ääni, USA ja Stefanus.fi