Paastonajan pohdintaa: Väärinymmärretty evankeliumi


Kristinuskon ydin, iloinen sanoma Jeesuksesta, ymmärretään usein väärin. Usein se on vielä meidän kristittyjen vika.

Kun kristitty nimittää jonkun toisen käytöstä synniksi, hän helposti antaa ainakin ymmärtää olevansa itse tuosta synnistä vapaa ja siksi parempi ihminen. Uskovan sydämestä ei koskaan ole kaukana farisealaisuuden vaara.

Ylemmyydentuntoisella tuomitsemisella annetaan väärä kuva siitä, mitä evankeliumi on. Se ei nimittäin ole siinä, että Jumala tekisi häneen uskovista parempia ihmisiä. Ei tee. Eivät katoa synnit uskovasta. Jäävät himot, jää ylpeys. Jää myös rakkaudettomuus ja kylmyys.

Evankeliumi, ilosanoma, on siinä, että tällainen surkea, ryvettynyt, mahdoton ja kylmä syntinen saa oikeuden tulla kutsutuksi Jumalan lapseksi. Oikeuden tuohon nimeen antaa yksin Jeesuksen sovituskuolema.

Siitä tiedosta syntyy halu yrittää seurata Jumalan Raamatussa ilmoittamaa tahtoa elämässään. Mutta yritykseksi se jää. Rima on mahdottoman korkealla ja seiväskin säpäleinä.

Siksi jokaisen kristityn tunnuslause olisi hyvä olla tämä Paavalin viisaus (1. Tim. 1:15): ”Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin.” On koko elämä aikaa opetella sanomaan se – ja uskomaan siihen todella.

Aiheeseen liittyvää:

Paastonajan pohdintaa: Sijaiskärsijä