Ihmissuhteet uuden Pitch Perfectin keskiössä


Pitch Perfect -elokuvasarja on saanut jatkoa. Tälläkin kertaa mukana on draamaa, musiikkia ja hyviä vitsejä.

Teksti Nea Kosonen | Kuva Pitch Perfect 3 promo

Yliopistossa muodostettu a cappella -yhtye The Bellas on ollut tauolla yliopistosta valmistumisesta asti. Sen jälkeen kukin yhtyeen kymmenestä jäsenestä on joutunut kohtaamaan karun arjen, jossa pärjäämiseen pelkkä laulutaito ei riitä. Kun siis yksi jäsenistä, Audrey, ilmoittaa pystyvänsä armeijassa korkeassa arvossa olevan isänsä kautta järjestämään Bellat viimeiselle kiertueelleen Eurooppaan, ei tilaisuudesta kieltäytyminen tule kysymykseenkään.

Vasta paikan päällä yhtyeelle selviää, että kyseessä onkin kilpailu, jonka voittaja pääsee esiintymään kilpailun tuomarina toimivan DJ Khaledin lämmittäjäesiintyjänä konserttiin Ranskaan. Elokuvassa itse kilpailu jää kuitenkin ihmissuhteiden varjoon.

Toisenlaista ihmissuhdedraamaa

Pakollisen romantiikan lisäksi elokuvassa paljon ruutuaikaa saa lasten ja heidän vanhempiensa välisten suhteiden käsittely. Ensinnäkin on jo mainittu Audrey ja hänen isänsä, joka korkean virka-asemansa vuoksi on todella kiireinen. Vaikka Audrey väittää muille Belloille, ettei isän kiireisyys haittaa häntä, hän kärsii siitä selvästi.

Vaikka Audrey väittää muille Belloille, ettei isän kiireisyys haittaa häntä, hän kärsii siitä selvästi.

Myös toisella Bellalla, Patricialla, on ongelmia isänsä kanssa. Hän joutui 18-vuotiaana pakenemaan kotoaan rikollisen isänsä takia. Nyt, vuosia myöhemmin, isä ilmaantuu kiertueelle ja sanoo hylänneensä rikollisuuden täysin. Selviää kuitenkin, ettei hän ole muuttunut lainkaan ja että hän on tullut vain saadakseen tyttäreltään rahaa.

Myös Patricialla on ongelmia isänsä kanssa.

Kolmas ja huomattavasti vähemmän elokuvassa huomiota saava suhde on kiertueelta pois jättäytyneen Bellan, Stacien, ja hänen lapsensa suhde. Stacie ei voinut lähteä kiertueelle, sillä hän oli raskaana ja kiertueen ollessa käynnissä hän synnyttää tytön. Nuoren äidin rakkaus lastaan kohtaan on äärimmäisen vilpitöntä ja vahvaa.

Lapsen oikeudella

Kuten elokuvastakin nähdään, lapsen ja vanhemman välisiä suhteita on monenlaisia ja niissä voi olla monenlaisia ongelmia. Vaikkei ongelma olisikaan yhtä vakava kuin Patrician tapauksessa, ongelmat isä- ja/tai äitisuhteessa satuttavat. Avioerokin voi tuoda, ja usein tuokin, lapsen sisimpään syviä haavoja.

On olemassa Isä, joka ei koskaan hylkää tahallisesti eikä tahattomastikaan.

Onneksi nyt voi todeta, ettei tätä juttua tarvitse lopettaa surkutteluun. On nimittäin hyviä uutisia: on olemassa Isä, jolla ei ole kiire ja joka rakastaa vielä Stacietakin vilpittömämmin ja vahvemmin. Isä, joka ei koskaan hylkää tahallisesti eikä tahattomastikaan. Tämä Isä pystyy parantamaan sisimpäsi haavat eikä taatusti tuota niitä lisää. Jos uskot Jumalaan, sinäkin olet tämän Isän lapsi. Roomalaiskirjeen sanoin: ”Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: ’Abba! Isä!’”.

Ohjaus: Trish Sie
Käsikirjoitus: Kay Cannon (perustuu Mickey Rapkinin kirjaan)03
Pääosissa: Anna Kendrick (Beca), Rebel Wilson (Patricia a.k.a. Fat Amy), Brittany Snow (Chloe), Anna Camp (Audrey), Hailee Steinfeld (Emily), Ester Dean (Cynthia Rose), Hana Mae Lee (Lilly), Kelley Jakle (Jessica), Shelley Regner (Ashley), Chrissie Fit (Flo), Elizabeth Banks (Gail), John Lithgow (Fergus), Matt Lanter (Chicago), Guy Burnet (Theo)
Edeltäneet osat: Pitch Perfect (2012) ja Pitch Perfect 2 (2015)11