Idän pikajunan arvoitus: armoa vai oikeutta?


Idän pikajunan arvoitus on elokuvana varsinainen trilleri. Nuotta päätti katsoa, mitä Raamatun teemoja elokuvassa voidaan nähdä.

Teksti Jenni Corell | Kuvat Idän pikajunan arvoitus promo

 

Agatha Christien romaaniin perustuvassa elokuvassa Idän pikajunan arvoitus matkataan junalla Euroopan halki. Ylellisenä alkanut junamatka saa kuitenkin dramaattisen käänteen, kun yhdysvaltalainen miljonääri Samuel Edward Ratchett löydetään makuuosastostaan kuolleena, ja junan koko matkustajajoukko menee sekaisin. Sattumoisin yksi junan matkustajista on muuan belgialainen etsivä, kukas muukaan kuin Hercule Poirot. Kun selviää, että murhaajan täytyy olla joku matkustajista, Poirot’n etevyys ja matkustajien kuulustelemisesta tehdyt päätelmät pääsevät todelliseen testaukseen.

“Elokuvassa Poirot joutuu opettelemaan, miten olla oikeudenmukainen ja antaa armoa samaan aikaan.”

Elokuvassa Poirot joutuu opettelemaan, miten olla oikeudenmukainen ja antaa armoa samaan aikaan. Murhamysteerin ratkaisemisessa hän joutuu myös kuuntelemaan sydäntään ja tekemään vaikean päätöksen. Vaikka toinen ansaitsisi rangaistuksen, se ei aina tarkoita sitä, että henkilöä pitää rangaista pahimmalla mahdollisella tavalla.

 

 

Mekin ansaitsemme Jumalan edessä rangaistuksen. Mekin toimimme väärin. Jumala kuitenkin armahtaa meitä, vaikka emme sitä ansaitse. Sitä armo onkin – Ansaitsematonta Rakkautta Meidän Osaksemme. Vaikka olisimme kuinka moraalittomia ja asiattomia, niin Jumalan armo ja välittäminen eivät lopu koskaan. “Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 6:23)

 

Rakasta vihamiestäsi

Jumalalta saamaamme lahjaan kuuluu myös kyky armahtaa toisia. Sitä armoa, jota olemme saaneet Jumalalta, voimme myös omilla teoillamme antaa toinen toisemme maistaa edes himpun verran.

“Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat.” (Luuk. 6:27)

Jos olemme kokeneet pahoja asioita, saatamme hyvin helposti haluta pahaa myös muille. Saatamme hyvin helposti haluta kostaa. Mutta silloin pitäisi muistaa Raamatun opetus: “Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat.” (Luuk. 6:27) Vaikka vihamiehensä rakastaminen tuntuisi aluksi todella vaikealta ja pahalta, ja miettisimme, miten muka voimme rakastaa vihamiestämme, Raamattu kehottaa meitä siihen silti. Siihen pääseminen vaatii tietenkin aikaa, mutta ajan ja totuttelun kanssa ajatus siitä, että pitäisi kostaa vihamiehelle, jää vähitellen pois. On hyvä myös muistaa, että viha ei ratkaise mitään, vaan saamme vain pahan mielen itse, jos emme pysty antamaan anteeksi.

 

 

Elokuvassa vihamiestä ei kuitenkaan rakasteta. Elokuvassa vihamiehelle päätetään kostaa. Elokuvan esimerkistä nähdään kuitenkin, että vaikka kosto tuntuu oikeutetulta, siitä seuraa jälkeenpäin myös syyllisyyden tunne.

 

 

Olet täydellinen Jumalan silmissä

Idän pikajunassa Hercule Poirot ei tavoittele pelkästään murhamysteerin ratkaisemista. Hän tavoittelee täydellisyyttä. Hän pyrkii ottamaan tarkasti huomioon jokaisen yksityiskohdan ja pienimmätkin asiat, mitä muut eivät näe. Hän onkin tässä varsin taitava. Silti Poirot’kaan ei onnistu mysteerin ratkaisemisessa koko ajan täydellisesti. Hänellä tulee virheitä, ja välillä hän tulee johdetuksi oikeilta jäljiltä harhaan.

“Jeesuksen ristinkuoleman tähden epäonnistumisemme on kannettu pois.”

Mekin tavoittelemme usein täydellisyyttä. Tekisimme täydellisyyden eteen mitä vain. Usein emme kuitenkaan onnistu, niin kuin olisimme toivoneet tai niin kuin joku muu olisi toivonut. Tällöin on hyvä tietää, että Jumala on luonut meistä jokaisen omaksi kuvakseen ja tehnyt meistä täydellisimpiä juuri omana itsenämme. Silloinkin, kun epäonnistumme, Hän näkee meissä hyvän luomuksensa, koska Jeesuksen ristinkuoleman tähden epäonnistumisemme on kannettu pois. “Itse, omassa ruumiissaan, hän kantoi meidän syntimme ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. Hänen haavansa ovat teidät parantaneet.” (1. Piet. 2:24)

 

 

Idän pikajunan arvoitus
Käsikirjoittaja: Michael Green
Ohjaaja: Kenneth Branagh
Pääosat: Kenneth Branagh, Penelope Cruz, Willem Dafoe, Judi Dench, Johnny Depp, Josh Gad, Dereck Jacobi, Leslie Odom Jr., Michelle Pleiffer ja Daisy Ridley.
Ohjaaja Kenneth Branagh on ohjannut myös muun muassa elokuvat Hamlet (1996), Taikahuilu (2006) ja Cinderella – Tuhkimon tarina (2015).

 

 

Lähteet: wikipedia.fi, finnkino.fi, raamattusivut.fi