Helsingin Sanomien nettisivuilta löysin HS-analyysin, jonka aihe oli kukas muukaan kuin Cheek. Tämä suomalainen, suuren suosion saavuttanut rap-artistihan piti juuri kaksi viimeistä keikkaansa Helsingin Olympiastadionilla, ennen kuin jäi pitkälle tauolle.
Analyysissä otettiin kantaa siihen, miten tällainen keikka vetää huomattavasti enemmän porukkaa verrattuna tämän hetken polttavimpia puheenaiheita koskeviin mielenosoituksiin. Esimerkiksi oli otettu heinäkuussa järjestetty poliittinen mielenosoitus, johon oli osallistunut noin 400 ihmistä. Cheekin molemmat keikat oli loppuunmyyty, ja se tarkoittaa 40 000 kuuntelijaa per keikka.
Analyysin kirjoittaja Pekka Mykkänen toteaa yhdenlaiseksi vataukseksi, että näin se on ehkä aina ollut. Kaikkia ihmisiä ei maailmanpolitiikka kiinnosta, mutta julkkisten ”palvominen” on aina ollut eräänlainen ilmiö.
Julkkisten fanittamisessa ei ole mitään pahaa, mutta senkin kanssa on pidettävä tietty raja. Hyvän maun mukainen fanittaminen tuo elämään iloa ja hyvää mieltä, eikä ota ihmisestä yliotetta. Fanituksen kohteet saattavat kuitenkin helposti muuttua liian tärkeiksi, tärkeimmiksi kuin pelkiksi fanituksen kohteiksi.
Fanituksen kohteista voi tulla epäjumalia.
Pekka Mykkänen ei tätä kirjoittanut, mutta löysin juttuun myös kristillisen näkökulman. Kristityn on hyvä varoa, ettei fanitus syrjäytä Jumalan paikkaa. Fanitus on ok, mutta kehen turvaat oikeasti?
Teksti: http://www.hs.fi/kotimaa/a1408845605055?jako=bb3659ce13575989d358760bec7baf24
Kuva: sxc.hu / haloocyn