Helmi: Se on sovitettu – sinun tähtesi!

Helmi: Se on sovitettu - sinun tähtesi!

Mel Gibsonin elokuva The Passion of the Christ on aiheuttanut kiivasta keskustelua eri puolilla maailmaa, erityisesti väkivaltaisuutensa takia. Elokuvassa näytetään pitkitetysti, miten Jeesusta ruoskitaan. Jotkut ovat arvelleet, että kukaan ei selviäisi hengissä noin pitkäaikaisesta ruoskinnasta.

Tässä keskustelussa näkyy eräs erikoinen piirre: joidenkuiden mielestä Jeesuksen kärsimys ei sovi yhteen sen kanssa, että kristinuskoa pidetään rakkauden uskontona.

Kukaan ei kai voi kieltää, ettei Jeesuksen kohtelu olisi ollut julmaa. Mutta totta on sekin, että ajatus välttämättömästä uhrista on Raamatussa hyvin keskeinen. Se kulkee punaisena lankana sen alusta loppuun asti. Heti Raamatun alussa, Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, Jumala hyväksyy Aabelin verisen uhrin ja hylkää Kainin verettömän uhrin. Siitä alkaen läpi koko Raamatun meille opetetaan, kuinka Jumalaa voi lähestyä vain uhrin kautta ja uhrin tähden. Alusta alkaen Raamatussa uhrataan valtaisa määrä eläinuhreja. Raamatun keskivaiheilla tulee Jeesus ”antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä”, kuten hän itse sanoi. Raamatun lopussa Ilmestyskirjassa kerrotaan, kuinka Jumalan valtaistuimen keskellä seisoo ”Karitsa, ikään kuin teurastettu”.

Mukana koko Kolminaisuus

Siitä ei siis ole epäilystäkään: Uhriajatus on Raamatussa aivan keskeinen. Jeesuksen kuolema tulkitaan Uudessa testamentissa uhrikuolemana meidän syntiemme edestä.

Tähän rakkauden uskontoon, kristinuskoon, kuuluu keskeisesti ajatus, että on olemassa pyhä Jumala, joka vihaa kaikkea syntiä ja vääryyttä. Synnit täytyy sovittaa, ja ne sovitetaan Jeesuksen uhrilla. Joskus tämä asia on ymmärretty niin, että Isä Jumala olisi pakottanut Poikansa Jeesuksen uhraamaan itsensä. Se on väärinkäsitys.

Uusi testamentti opettaa, että Jeesus halusi vapaaehtoisesti antaa tämän uhrin. Pyhän Kolminaisuuden persoonat ovat niin yhtä, että he kaikki ovat mukana tekemässä sitä mitä yksi Kolminaisuuden persoona tekee. Paavali kirjoittaa: ”Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.”

Uudessa testamentissa Heprealaiskirjeessä kerrotaan, että Jeesus Kristus sanoi maailmaan tulostaan: ”Uhreja ja lahjoja sinä (Isä) et halunnut, mutta sinä loit minulle ruumiin. Polttouhrit ja syntiuhrit eivät sinua miellyttäneet. Silloin minä sanoin: Tässä olen. Niin kuin minusta on kirjakääröön kirjoitettu, niin olen tullut tekemään, täyttämään sinun tahtosi, Jumala.”

Jumalan ikuinen suunnitelma

Tämä on uskomattoman syvällinen raamatunkohta. Siinä ikään kuin hetkeksi vedetään verho syrjään ja meidän sallitaan kurkistaa tuonpuoleiseen ja kuulla Kolminaisuuden välistä keskustelua.

Ensin Poika kiittää Isää ruumiista, jonka Isä on hänelle valmistanut. Sitten hän toteaa, että hänen tulemisestaan maailmaan ja elämästään täällä on etukäteen kerrottu Raamatussa. ”Niin kuin minusta on kirjakääröön kirjoitettu, niin olen tullut tekemään, täyttämään sinun tahtosi, Jumala.” Jeesuksen elämä toteutti satoja Vanhan testamentin ennustuksia.

Raamatusta käy ilmi eräs mielenkiintoinen yksityiskohta. Poika sanoo Isälle: ”Jumalani, mielelläni minä täytän sinun tahtosi.” Voimme kuvitella keskustelun iankaikkisuudessa menneen jotenkin tähän tapaan:

Isä sanoo Pojalle: ”Ihmisen synnit täytyy sovittaa. Minä haluan sitä, koska rakastan heitä. Haluan antaa heille anteeksi.”

Poika sanoo: ”Silloin minä menen mielelläni toteuttamaan sen sovituksen, Isä.

” Pyhä Henki sanoo: ”Siinä tapauksessa minä menen selittämään ja avaamaan tämän asian ihmisille. Minä inspiroin koko tästä pelastushistoriasta kirjan-Raamatun.”

Näin koko Kolminaisuus osallistuu ihmisen syntien sovittamiseen, ja sen toteuttaa käytännössä Poika, Jeesus, kun hän kärsii ja kuolee meidän edestämme.

Tätä on rakkauden uskonto. Tätä on rakkaus. Isä halusi antaa sinulle sinun syntisi anteeksi. Poika halusi kuolla sinun puolestasi ja sovittaa syntisi ja maksaa velkasi. Pyhä Henki haluaa auttaa sinua ymmärtämään ja uskomaan sen omalle kohdallesi.

Kuka pääsee taivaaseen? Se joka uskossa turvautuu Jeesuksen uhrikuolemaan, siihen että Jeesus kuoli ristillä hänen puolestaan.

LEIF NUMMELA

Kuva: Sxc.hu/ba1969

Tämä artikkeli

Aiheeseen liittyvää:

Helmi: Älytön kärsimys