Mikaveli pelaa Herranjengis

Helmi: Mikaveli pelaa Herranjengis

Soolouran aloittava Mikael ”Mikaveli” Meklin tahtoo vaikuttaa musiikkinsa kautta ja herättää ihmiset ajattelemaan. 

Viime vuoden lokakuussa rapduo Immanuel ilmoitti yllättäen jäävänsä tauolle tämän vuoden maaliskuussa johtuen duon toisen jäsenen Roni Lempiäisen väliaikaisesta muutosta ulkomaille. Yhtyeen suuri kuulijakunta ehti jo hetkeksi huolestua, miten siitä eteenpäin jatkettaisiin, mutta onneksi vastaus kysymykseen tulikin jo melko pian keikkatauosta ilmoittamisen jälkeen: toinen jäsen Mikael Meklin aloittaisi soolouran.

Mikavelin ensimmäinen sinkku Etsivä löytää kuultiin ensi mmäistä kertaa Maata Näkyvissä -festareilla viime marraskuussa, ja se sai hyvän vastaanoton niin live-esityksessä kuin myöhemmin YouTubessakin.

– Tämä tuntui luontevalta tavalta jatkaa, Mikael kertoo, vaikka koki aluksi itsekin lievän shokin kuullessaan kuvioiden muuttumisesta.

– Rakastan tehdä tätä, ja koen, että nyt on oikea aika tälle. Vaikka en olisikaan kyllä ikinä uskonut, että muutama vuosi sen jälkeen, kun Roni pyysi minua mukaan ensimmäiseen biisiin, julkaisisin soololevyn.

Maaleja yhden nimen kunniaksi

Mikael kertoo fiilisten olevan korkealla soolouralle lähtemisen suhteen, vaikkei kaikki vielä olekaan täysin selvää ja yleisön vastaanotto jännittää.

– Tuntuu, että tähän on nyt tarkoitus lähteä ja tiedän, että silloin Jumalalla on on tälle jotain hyvää varattuna. Kevään aikana Mikaveli julkaisee ensimmäisen levynsä, jonka hän kuvailee olevan jotain tuoretta, uutta ja erilaista – sellaista, mikä saa jengin liikkumaan. Levy kantaa nimeä «Herranjengis».

– Nimi merkkaa sitä, että minulla on pelipaita päällä ja teen maaleja yhden nimen kunniaksi, eikä se ole oma nimeni, hän selventää.

Nuorten luovuus seurakuntien käytössä

Seurakunta on ollut suuri ja tärkeä osa Mikaelin elämää pienestä pitäen. Hän kertoo olleensa useissa palvelutehtävissä ja kokeilleensa kaikkia kuvioita, joissa seurakunta on työntekijää kaivannut.

– Olen palvellut lastenleireillä, keittiössä, ovimiehenä… Koen, että meidät on kutsuttu osallistumaan ja olemaan mukana paikallisissa töissä. Mikael näkee nuorten aktiivisuuden seurakunnassa ehdottoman tärkeänä asiana ja toivoo sille myös olevan tilaa.

– Nuoret voivat puhua toisilleen omalla kielellään ja jokaisella sukupolvella on oma tapansa tuoda esille uskoaan. Nuoret voivat kehitellä uusia tapoja kertoa Jeesuksesta, Mikael pohtii.

– Jeesus oli huipputyyppi, senhän voi jokainen lukea Raamatusta. Sanomassa ei siis ole vikaa vaan siinä, miten se tuodaan esille. Sanoman voi tehdä kuultavaksi jollakin sellaisella tavalla, jota ei vielä ole käytetty. Kanavia on monia ja nuoret eksperttejä niiden hyödyntämisessä. Se luovuus, mikä nuorissa on, pitäisi saada kanavoitua seurakuntien käyttöön. Mitä enemmän nuoria voidaan rohkaista, kannustaa ja osoittaa heille, että heidän panoksensa on tärkeää, sitä enemmän heitä tullaan seurakunnassa näkemään. Se näkyy, mitä arvostat johtajana.

Etsivä löytää

Mikael kokee tämän ajan nuorten vanhempien ja läheisten esimerkillä olevan suuri vaikutus siihen, millaisia arvoja ja asenteita nuoret omaksuvat.

– Itse tahtoisin olla vaikuttamassa Suomen nuorisoon niin, että he saisivat elää parempaa elämää. Sellaista, joka ei satuta heitä itseään, eikä ketään muita siinä ympärillä. Niin, että he voisivat joskus perustaa perheen ja olla vanhempia, jotka välittävät lapsistaan. Tämä maailma on helposti niin kylmä paikka ja harvoilla on enää perheitä, jotka toimivat. Usein se toimimattomuus johtuu kyvyttömyydestä rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Mikael toivoo, että saisi musiikkinsa kautta herättää ihmiset ajattelemaan.

– Sen ei ole tarkoitus antaa suoria vastauksia, vaan ihmetellä sitä kaikkea, mitä täällä tapahtuu. Uskon, että etsivä löytää vastaukset, jos on avoimin sydämin liikkeellä. Toivon, että keikoiltani jäisi mieleen kuva hyvästä Jumalasta, joka rakastaa jokaista ihmistä. Nuotan lukijoille Mikaveli toivottaa mielettömän hyvää vuotta 2015:

– Tehkää tänään se, mitä tänään voi tehdä ja ottakaa jokainen päivä lahjana vastaan!

Alkuperäinen artikkeli Nuotta 3/2015

Teksti Milka Ikäläinen, kuva Johanna Paasi

Paras tapa lukea Nuottaa on tilata se suoraan kotiin. Tilaa nyt Nuotta itsellesi kätevästi tilauspalvelusta!