Lecraen nuoruuteen kuuluivat huumeet ja jengit. Nykyään hiphop-artisti Lecrae on avoimesti kristitty, muttei halua luokitella musiikkiaan tiukasti.
– Et voi juhlia lahjoja, jos et juhli samalla lahjojen antaa, joten tahdon juhlia Jeesusta, sanoi Lecrae Moore kiitospuheessaan voitettuaan Grammyn kappaleesta Messengers.
Yhdessä for KING & COUNTRY -yhtyeen kanssa tehty kappale voitti Grammyn parhaasta kristillisestä kappaleesta. Yhdysvaltalainen hiphop-artisti on viimeisen viiden vuoden aikana saavuttanut suosiota kristillisen kentän ulkopuolella.
Syyskuussa 2014 Lecrae julkaisi seitsemännen studioalbuminsa Anomaly. Levy menestyi Billboardin listoilla niin hyvin, että osittain sen takia Billboard muutti luokittelutapojaan. Lecraen Anomaly saavutti korkeimman listasijan sekä Billboardin Gospel ja Billboard 200 -listoilla. Jatkossa kristillinen rap ja hiphop sijoitetaan vain kristillisen musiikin listoille sen sijaan, että se olisi myös gospellistalla.
Lecrae, 35, omistaa ystävänsä Ben Washerin kanssa lecy-yhtiön Reach Records. Lecraen vuonna 2013 julkaisema albumi Gravity voitti parhaan gospel-Grammyn ja Lecrae on saanut useita palkintoehdokkuuksia ja palkintoja. Lecraen elämässä olisi kuitenkin voinut käydä aivan toisin.
”Tee mitä vaan, kunhan en kuole”
Vuonna 1979 syntyneen Lecraen äiti on yksinhuoltaja. Artisti ei ole koskaan nähnyt isäänsä. Lecrae alkoi nuorena käyttää huumeita ja liikkua jengeissä. I am Second -sivuston videossa Lecrae kertoo, että hän ei tuntenut kuuluvansa mihinkään. Lecrae täytti tyhjyyttään alkoholilla ja naisilla.
Lecraen ystävä kutsui hänet mukaan konferenssiin. Lecrae oli innostunut lähtemään suureen kaupunkiin, konferenssi ei niinkään kiinnostanut häntä. Paikalla oli kuitenkin paljon ihmisiä, joilla oli samanlainen tausta kuin Lecraella – jengeihin kuuluneita, räppäreitä… Kulttuuritausta näkyi edelleen ihmisissä, mutta sen lisäksi he olivat rakastuneita Jeesukseen.
– En ollut ennen nähnyt sellaista, Lecrae kertoo. Lecraelle kerrottiin, kuinka Jeesus on kantanut kaikki hänen syntinsä ristillä. Hän tajusi, että joku näki hänet niin arvokkaana, että kuoli hänen puolestaan.
Lecrae pyysi Jumalaa tekemään mitä tahansa päästäkseen pois tilanteesta, jossa eli. Mitä tahansa, kunhan Jumala ei antaisi hänen kuolla. Pian Lecrae joutui auto-onnettomuuteen, jossa auto vahingoittui pahasti, mutta hän ei saanut naarmuakaan. Lecrae tuli uskoon.
Kristinusko on totuus kaikesta
Lecrae alkoi käyttää musiikkia tarjotakseen ihmisille toivoa ja rohkaisua. Hän julkaisi ensimmäisen albuminsa Real Talk vuonna 2004.
Sanoitukset Lecraen kappaleissa käsittelevät paljon vaikeita asioita, kuten isättömyyttä ja uskoa. Artisti ei kuitenkaan halua leimata musiikkiaan kristilliseksi.
– Musiikkini ei ole kristitty – Lecrae on kristitty, hän sanoo.
Lecrae on kritisoinut kristillistä musiikkia siitä, että kristillisyys on rajoitettu pelastukseen ja pyhitykseen. Hän toteaa, että kristinusko on totuus kaikesta.
– Jos sanot, että sinulla on kristillinen maailmankatsomus, se tarkoittaa, että näet maailman sen linssin läpi – et ainoastaan sitä, miten ihmiset pelastuvat tai mistä pitää pysyä erossa.
Hiphop-artisti pitää tärkeänä sitä, että on kristittyjä, jotka musiikillaan kertovat rakkaudesta, sosiaalisista ongelmista ja elämän muista alueista. Lecrae tahtoo haastaa kristittyjä käyttämään taidetta tarinoiden kertomiseen ja kysymysten herättämiseen. Liian usein annetaan vain suoria vastauksia.
Lecrae ei vaikene
Antamastaan kritiikistä huolimatta Lecraen musiikista ei puutu sanomaa. Messengers-kappale kutsuu kristittyjä kertomaan Jeesuksesta maailmalle. ”Kuinka ihmiset saavat tietää, jos emme kerro heille?” kysytään kappaleessa ja rohkaistaan näyttämään maailmalle, miten Jumala välittää.
Kappaleessa Good, Bad, Ugly Lecrae kertoo siitä, kun hän oli jo tullut uskoon, mutta eli vielä vanhojen tapojensa mukaisesti. Hän käytti huumeita ja hänen tyttöystävänsä tuli raskaaksi. Lecrae painosti tyttöystävänsä tekemään abortin, vaikka sisimmässään koki, ettei se ollut Jumalan tahdon mukaista. Kappale muistuttaa kuitenkin siitä, että Jeesus on sovittanut kaikki synnit ja mennyt ei määritä ihmistä.
Lecrae on keväällä kiertänyt Anomaly-kiertueella. Kiertueen jälkeen hän suuntasi Eurooppaan ja saapui myös ensimmäistä kertaa Suomeen. Lecrae nähtiin Vappugospelissa Kouvolassa 23.5.
Teksti Saara Räty, kuva Lecrae promo
Paras tapa lukea Nuottaa on tilasta se suoraan kotiin. Tilaa Nuotta nyt kätevästi itsellesi tilauspalvelusta!