Helmi: Kari Pullinen tietää – elämä on hauras

Helmi: Kari Pullinen tiettää – elämä on hauras

Oletko koskaan selatessasi Hesaria löytänyt tarkkaa kuvausta työpäiväsi kulusta? Kari Pullinen on eikä se ollut mitään mukavaa luettavaa.

Hälytyksen sattuessa Kari tietää, että määränpäässä on aina joko todellista apua tarvitsevia loukkaantuneita, vakavan sairauskohtauksen saaneita – tai niitä, jotka ovat ehtineet kuolla ennen avun tuloa. Kari Pullinen työskentelee lääkärinä lääkärihelikopteri MediHelissä.

Kari Pullinen on myös kolmen lapsen isä. Perheen nuorimmainen, puolitoistavuotias, taapertaa lapsia kuhisevassa pihassa minua vastaan käsi suussa, kun harhailen asuntoalueella etsiessäni tietä Pullisille. Tervehdimme toisiamme arvokkaasti – hän vaihtamalla syötävää kättä ja minä mielikuvituksettomasti kättä heilauttamalla. Keskustelemme Pullisten keittiössä Karin työnkuvasta syksyn auringon valaistessa huonetta. Enää ei jaksa uskoa Mamban hittiin: “Vielä on kesää jäljellä, vielä riittää kauniita päiviä”

Tuumailua teekupillisella

– Minun ei kyllä olisi pitänyt päästä lääkikseen, Kari miettii omaa tietään lääkäriksi. Hänen kutsumuksensa lääkäriksi heräsi vain vuotta ennen pääsykokeita, iltateetä juodessa.

Karin työnkuva on viime aikoina muuttunut. Syyskuussa hän vaihtoi lastenklinikalta lääkärihelikopteriin.

– Kuusi kertaa kuukaudessa on kaksikymmentäviisi tuntia töitä. Hälytyksiä on vuorokaudessa keskimäärin viisi, Kari kertoo. MediHelin toiminta-alueella asuu noin 1,3 miljoonaa ihmistä. Siinä riittää sarkaa ja ihmishenkiä yhdelle pelastushelikopterille.

Rankka tehtävä

Lapsien lohduttamiseen Karin aikaisemmassa työssä lastenklinikalla harvoin joutui. Lapset tyytyvät helpommin siihen, että he ovat sairaita. Lasten suhtautuminen suuriin ja vakaviinkin sairauksiin on luonnollisempi kuin aikuisten.

– Lapset eivät katkeroidu, eivätkä sorru murheidensa alle. He kokevat pelkonsa, ilonsa ja surunsa paljon aikuisia voimakkaammin ja vilpitömämmin, Kari pohtii.

Vaikeampia asioita ovat vanhempien kohtaaminen ja se, miten ja mitä kertoa heille lapsen tilasta, joka on kuitenkin aina korkeammassa kädessä. Taivaan Isän tahtoa on niin mahdoton tietää, ja siksi omaa tilannearviota on välillä mahdoton antaa.

– Kun keskustelee potilaiden vanhempien kanssa lapsen maatessa teho-osastolla, on todella rankkaa sanoa yhtään mitään. Tilanne on herkkä ja tietty varovaisuus pitää muistaa, Kari toteaa.

– Yritän kuitenkin tuoda esille, että kaikki on Jumalan hallussa. Koen kuitenkin, että voisin tuoda enemmänkin uskoani esille tutustuessani potilaisiin. Nykyinen MediHeli-työ ei tähän anna mahdollisuutta. Yhden potilaan kanssa vietetään aikaa korkeintaan reilu tunti.

Pelkkää tuskaa?

– Hienointa on, kun näkee jonkun ihmisen paranevan, suurien kipujen poistuvan, MediHelissä pystyy auttamaan sairasta ihmistä. Tälläiset tilanteet palkitsevat ja ymmärtää, miksi tätä työtä kannattaa tehdä.

Työn surut ovat kuitenkin niitä jotka, jäävät parmmin Karin mieleen. Työ on fyysisesti rankkaa, koska työjaksot kestävät yhtäjaksoisesti yli vuorokauden. Henkisesti työ on kuormittavaa siksi, että kaikki, joita MediHelillä lähdetään auttamaan ovat aina tosi hädässä ja heikossa tilassa.

Karin tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä täysin auki. Helmikuun loppuun asti Kari lentää helikopterilla auttamaan hädässä olevia. Sen jälkeen oman näyn toteuttaminen työskentelemällä ulkomailla, Etelä-Amerikassa, on yksi vaihtoehto. Karin vaimo Satu on koulutukseltaan sosiaalikasvattaja joten he voisivat työskennellä Etelä-Amerikan katulapsien parissa, sairaalassa ja kadulla.

Lähtö lähellä

Miksi Jumala sallii niin paljon hätää ja tuskaa? Tätä kysymystä Kari ei ole omassa työelämässään esittänyt, vaikka on nähnyt esimerkiksi lasten kivun ja kuolemankin.

– Oikeastaan tässä työssä on saanut vahvistusta omaan uskoonsa. Rukoilen, että Jumala kyllä tietää mitä tapahtuu. Rukoilen myös, että ihmiset ymmärtäisivät antaa elämänsä Jumalan käsiin. Jumalalla on merkityksensä pienten lastenkin kuolemille ja kärsimiselle, Kari kertoo. Jokaisella meillä joka tapauksessa on kerran aika lähteä. Kukaan ei ole tänne pysyvästi jäänyt.

– Sairaiden kohdalla rukoilen, että Jumalan tahto tapahtuu, ja jos mahdollista he paranisivat. Rukous on antanut minulle rauhan, silloinkin kun sairaat eivät parane, enkä mahda asioiden kululle mitään. Saan tyytyä Jumalan tahtoon, Kari huokaa.

Elämä sairaiden parissa on vaikuttanut Kariin suuresti. Toiveena olisi olla valmis, kun oma lähtö tulee tai sairaus kohtaa.

– Se, että meillä on kolme tervettä lasta, on suuri siunaus. Terveys ei ole itsestäänselvyys. Terveys on kuin ilma, jota hengittää. Kun ilmaa on, sitä ei tiedosta, mutta ilman loppumisen kyllä huomaa melko nopeasti. Koko aikusuutensa sairaita nähdessään oppii arvostamaan terveyttä, Kari miettii.

– Kun on nähnyt paljon sairautta, omien lapsien sairastuessa pelästyy. Saatan miettiä pienistäkin taudeista, että tuohan voi olla vaikka mitä. Isyys on vahvempi tunne kuin lääkärinä oleminen. Avuttomuus omien lapsien tauteihin suhtautumisessa on olemassa, vaikka olisi minkälainen lääkäri. Sanonta ”Suutarin lapsilla ei ole kenkiä” pätee tässä melko hyvin, Kari puhelee.

Elämää arvostaen

Elämän kallisarvoisuus näkyy myös tässä työssä. Elämä voi loppua kuin veitsellä leikaten.

– Edellisen työpäivän tapahtumat näkyvät myös seuraavan aamun Hesarista. Samalla voi tarkistaa, kuinka potilaille on käynyt. Jokainen uutisoitu onnettomuus tapahtuu oikeasti jollekulle ihmiselle. Töysin terveiden ihmisten tulevaisuus täällä maan päällä on loppunut kertaheitolla. Tämä on saanut havahtumaan ja pohtimaan, kenen varaan elämänsä rakentaa.

Kesällä Karilla oli puolitoista kuukautta, jonka aikana lomapäiviä oli vain muutama. Raskas työ vaatii joskus aikaa rentoutua. Karille parhaat tavat relata ovat pitkä lenkki sekä hiljentyminen. Nykyisin lomapäivät kuluvat lähinnä perheen ehdoilla: lasten ruokkimista ja nukuttamista sekä omaa lepoa.

Kärsimyksen suhteellisuus on asia, joka on Karia viime aikoina mietityttänyt.

– Eteen tulee ihmisiä, joilla on jalka amputoitu, ja he tulevat sen kanssa hyvin toimeen. Toisaalta on niitä, joilla on tikku jalassa, ja he tekevät siitä hirveän asian. Ihmisten täytyisi ymmärtää miten onnellista on omistaa terveyttä ja luottamus Jumalaan. Siinä on elämän edellytykset.

Teksti: Juhana Tarvainen

Kuva: Nuotta

Tämä on arkistojen helmi Nuotasta 10/2002. Lue koko lehti täältä!