Helmi: Jumalan orja – Paavalin elämää

Helmi: Jumalan orja – Paavalin elämää

Uuden testamentin 27 kirjasta 13 on laadittu Paavalin nimissä.

Mikä on ex-fariseuksen asema Jumalan suunnitelmassa? Sitä meille valottaa Pekka Ryhänen, Kuopion ja Pieksämäen OPKO:jen opiskelijatyöntekijä.

Miksi Paavali on uudessa Testamentissa niin suuressa roolissa?

Paavali oli varhaiskristillisyyden oppineimpia kavereita. Hän lähti kristinuskoon käännyttyään lähetystyöhön pakanoiden keskuuteen ja kohtasi siellä monenlaisia haasteita. Juutalaisilla oli pakanoihin verrattuna jo jonkin verran pohjaa kristinuskoa ajatellen, ja esimerkiksi käsitys seksuaalielämästä oli pakanoihin suhteutettuna aivan toisenlainen. Esimerkiksi irtosuhteet saattoivat olla aivan yleistä pakanoiden keskuudessa. Tämän vuoksi Paavali joutui selittämään ja opettamaan monia seurakuntia kirjeiden muodossa siirryttyään lähetystyössä eteenpäin.

Paavali puhuu raamatussa olevansa Jumalan orja. Mitä tämä tarkoittaa?

468x60v2

Paavalin syntymänimi Saul muistuttaa Israelin ensimmäisestä, suuresta kuninkaasta. Kun Paavali kääntyi kristityksi, hän sai nimekseen Paulus, joka tarkoittaa kreikan kielellä pientä. Tämän voi ajatella ikään kuin sanaleikiksi, jolloin Paavali alentuu Jumalan orjaksi. Kreikankielinen sana orja voidaan kääntää myös palvelijaksi, ja tällöin sanan leima ei ole niin negatiivinen.

Nimitystä voi selittää myös raamatunkohdalla, jossa Paavali kertoo ryhtyneensä kaikkien orjaksi voittaaksensa Kristukselle mahdollisimman monia. Hän kertoo olevansa juutalaisille juutalainen, heikoille heikko jne. (1. Kor. 9: 19–22) Näin Paavali pyrkii asettumaan erilaisten ihmisten tasolle.

Paavali kohtaa silloin tällöin kritiikkiä suorien mielipiteidensä vuoksi. Miten puolustaisit Paavalia?

Paavalin opetuksia on hyvä tarkastella monista näkökulmista. Jos otetaan esimerkiksi Paavalin suhtautuminen orjuuteen, on hyvä ymmärtää sen aikaisen kulttuurin tilanne. Kaikki ruumiillinen työ oli orjien varassa, ja jos Paavali olisi kehottanut orjia nousemaan kapinaan, yhteiskunnassa olisi puhjennut sekasorto. Tässä tilanteessa Paavali kehotti orjia palvelemaan isäntiään hyvin, jotta heidän isäntänsäkin voisivat oppia tuntemaan Jeesuksen. Jos näin tapahtui, orja ja isäntä olivat tasa-arvoisia yhteisen uskon kautta. Ennen kaikkea Paavali painotti kuitenkin, että Kristuksessa kaikki ihmiset ovat yhtä, ja tällöin on yhdentekevää, onko ihminen orja vai vapaa.

Mikä on Paavalin opetusten keskeisin sanoma?

Paavalin opetusten mukaan jokainen syntinen ihminen voi saada Jeesuksen sovitustyössä syntinsä anteeksi. Tämä oli Paavalin elinaikana erittäin merkittävä havainto, sillä erot yhteiskuntaluokkien välillä olivat suuret. Paavalin mukaan pelastus ei ole tarkoitettu pelkästään juutalaisille, vaan jokaiselle ihmiselle.

Armon sanoman tuominen ymmärrettävästi erilaisiin kulttuureihin vaati paljon sopeutumista. Vaikka Paavali oli kulttuurisesti vapaamielinen, hän piti opillisesti tiukasti kiinni kirjoituksista ja Jeesuksen opetuksista.

Millainen kuva Paavalilla on a) ihmisestä, b) seurakunnasta ja c) Jumalasta?

a) Ihminen on syntinen
b) Seurakunta on paikka, jossa syntiset ihmiset voivat opetella elämään Jumalan tahdon mukaan.
c) Jumala on pyhä.

Mitkä Paavalin opetukset nostaisit esille tähän päivään?

Kaikki Paavalin opetukset koskettavat ja puhuttelevat tänäkin päivänä. Yhteiskunnassa on edelleenkin pohjimmiltaan samoja ongelmia kuin Raamatun aikaan. Esimerkiksi ihmisten eriarvoisuutta ja eriarvoisia asemia esiintyy paljon nykypäivän Suomessakin. Tämä ei sovi yhteen kristinuskon näkemyksestä ihmisten välisestä tasa-arvosta Jumalan edessä.

Pekka Ryhänen työskentelee OPKO:ssa opiskelija- ja koululaistyöntekijänä Kuopion ja Pieksämäen alueella. Hän on myös OPKO:n web-suunnittelija. Opinnoissaan hän valmistelee Uuden testamentin eksegetiikan gradua Paavalin kastekäsityksestä.

Teksti: Hilla Ryösö
Kuva: Lassi Peltomaa

Tämä on arkistojen helmi Nuotan numerosta 9-10/2012. Koko lehden voit lukea Issuu-verkkojulkaisupalvelussa, ja Nuotan voit tilata kotiisi täältä.

 

468x60v4