Raamatussa on paljon lupauksia. Jotkut niistä ovat jo osittain täyttyneet, mutta vasta Jeesuksen palatessa ne tulevat lopullisesti täytetyiksi. Mitä tämä tarkoittaa, siitä kertoo yli 30 vuotta Kankaanpään kirkkoherrana toiminut Keijo Rainerma.
Millainen lupausten antaja Jumala on?
Hän on ainoa, joka sekä tahtoo, osaa, että voi täyttää lupauksensa. Raamattu todistaa, että Jumala täyttää aina lupauksensa ja pitää sanansa.
koska lupaukset eivät toteudu yleensä heti, millaisia odottajia me ihmiset olemme?
Kun puhutaan Jumalan lupauksista, joissa hän lupaa jotain hyvää meille, niin niiden odottamisessa me olemme varsin kärsimättömiä. Toivomme, että ne toteutuisivat mahdollisimman pian ellei heti. Mutta Jumalan lupausten joukossa on myös ankaria ja vastenmielisiä asioita, ja niiden suhteen toivomme, etteivät ne lupaukset toteutuisi ollenkaan. Esimerkiksi Jeesus sanoi, että hänen seuraajansa tulevat kohtaamaan samanlaisia vaikeuksia kuin hänkin. Tällaiset vaikeudet ja vainot eivät ole miellyttäviä asioita, ja haluaisimme välttää niitä. Toisaalta sitten, jos ajattelemme yhtä kaikkein suurimmista lupauksista, taivaslupausta, en ole varma haluammeko senkään ihan nopeasti täyttyvän, koska monet meistä haluavat jatkaa vielä tässä elämässä jonkun aikaa.
Mitä Jumala tarkoittaa lupauksillaan, jotka ovat jo nyt totta, mutta toteutuvat lopullisesti vasta Jeesuksen tullessa takaisin? esimerkiksi syntien anteeksiantamus.
Se, että synnit on annettu anteeksi, perustuu Jumalan lupaukseen Raamatussa. Jeesus on sovittanut syntimme, ja ihminen, joka turvautuu Jeesukseen, saa syntinsä anteeksi. Se merkitsee, että häntä ei niistä enää tuomita eli hänet on synnin syyllisyydestä vapautettu, joskaan ei synnistä. Me pysymme syntisinä niin kauan kuin syntisessä olemuksessamme elämme. Me kristityt elämme ikään kuin tällaisessa lupauksessa. Olemme jo pelastettuja, mutta emme vielä Taivaassa. Ikään kuin hukkuva pelastajan käsissä, muttei vielä laivassa.
Mitä sanonta ”lupaukset kantavat” voisi tarkoittaa?
Kantaminen tarkoittaa sitä, että vaikka nyt näyttäisi siltä, että asiat ovat aivan toisin kuin haluaisimme niiden olevan tai mitä Raamattu lupaa, niin Jumalan Sanalla näissa lupauksissa on sellainen kantovoima, että ne pitävät meidät siinä uskossa ja toivossa, vaikka vielä ei näkyisi näitä lupauksia toteutuneina. Kun Jumalan aika koittaa, ne joka tapauksessa toteutuvat. Niin lupausten toteutumisen varmuus kantaa meitä vaikeiden aikojen yli.
entä mikä on teidän mielestänne Raamatun hienoin lupaus?
Ensinnä minulle tulee mieleen ensimmäinen käsky (2. Moos. 20:2): ”Minä olen herra sinun Jumalasi”. Minusta on valtavaa, etta kaikkivaltias taivaan ja maan Luoja sanoo sanoilla, jotka minäkin voin ymmärtää, että hän on minunkin Jumalani. Se on mahtava asia. Toinen hieno lupaus on Ilm. 21:4: ”hän on pyyhkivä kaikki kyyneleet pois heidä silmistänsä.” Vaikka Raamatussa olisi vain tämä yksi sana ja lupaus, sekin riittäisi jo siihen, että haluaisin kerran Taivaaseen. Vielä yksi kohta on Room. 8:31-32: Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan. Ja hän kun ei säästänyt ainoaa poikaansa, kuinka hän ei antaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssaan. Jumalan sana lupaa antaa kaiken sen, mitä tässä elämässä tarvitaan, joten se myös annetaan
Teksti: Onni Erkkilä
Kuva: freeimages.com / brownjeans
Tämä on arkistojen helmi Nuotan numerosta 8/2012. Lue koko lehti täältä.
Tilauspalvelumme tarjoilee sinulle uusimman Nuotan kotiin kannettuna.