Helmi: Jeesuksen todistajana

Helmi: Jeesuksen todistajana

Jumalan valtakunta ei nouse eikä kaadu nerokkaiden ihmisten olemassaolosta tai puutteesta. Tämän valtakunnan johtamisesta selviytyvät myös yksinkertaiset kalastajat, niin kuin Jeesuksen valitsemat oppilaat.

Tosiasia on, että Jumalan valtakunta ei ole siellä, missä ihmiset yrittävät ottaa Jumalan mukaan työhönsä, vaan siellä, missä Jumala ottaa ihmiset omaan työhönsä. Tässä meidän pitää pohtia kristittynä olemista. Meille on annettu Uudessa Testamentissa tehtävä mennä ja julistaa Jumalan valtakuntaa koko maailmalle. Me emme voi ruveta tekemään sitä yksinkertaisesti omassa mielessämme ja viisaudessamme. Voimme tehdä työtä vain Jumalan johdatuksessa. Ihmisiä kohdatessamme pitää olla Jumalan Hengen edeltä valmistava työ tehty. Hän johtaa työtä, jossa me saamme olla omalla pienellä paikalla mukana.

Valtakunta on lähellä

Taivasten valtakunta on lähellä! Niin huusi Jeesus aloittaessaan oman julistustyönsä. Hän vertasi Jumalan valtakuntaa sinapinsiemeneen ja hapatteeseen. Sinapin siemen on hyvin pieni ja siitä kasvaa suuri kasvi. Hapate on taikinan pieni osa, joka saa koko taikinan kohoamaan. Se on niin kuin salainen elämänvoima, joka saa aikaan suuria ja nähtäviä asioita. Meidän osamme on kylvää ja pitää itsessämme tallessa uskonelämä hapatteena, joka vaikuttaa toisten ihmisten uskoon.

Jumalan valtakunnan käytän-nöllisen sisällön vetää yhteen Paavali: ”Jumalan valtakunta ei ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka pyhä Henki antaa” Room. 14:17. Niitä Jumala synnyttää, kun elämme hänen yhteydessään.

Kun sinut on kastettu ja olet ottanut Jeesuksen vastaan, olet pelastettu ja Jumalan valtakunnan kansalainen. Vanhemmat tai kummit eivät voi antaa lapsilleen uskoa. Sen voi lahjoittaa ainoastaan Jumala. Sen sijaan he voivat näyttää tietä Jeesuksen luokse. Tien näyttäminen tarkoittaa sanoman eteenpäin viemistä Kristuksesta.

Paavali sanoo: ”Voi minua, ellen evankeliumia julista!” 1. Kor. 9:16. Hätä on siinä, että minun vuokseni voi joku jäädä tietämättömäksi ja hukkua!

Miksi meidän pitäisi todistaa?

Jeesuksesta kertominen on yksinkertaisesti sitä, että kerromme hengen ravintoa etsiville, mistä sitä saa. Sanomme nälkäisille, mistä itse löysimme leipää.

Apostoli sanoo, että todistaessamme Jumala itse toimii Henkensä kautta. ”Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani” Apt. 1:8. Uskoontulon jälkeen on usein helppo ja valtava into kertoa Jeesuksesta. Vaikka innostus laantuu, ei tehtävä katoa. Miksi on tärkeä kertoa Jeesuksesta?

·    Kiitoksen ilmaisuksi siitä, että Jumala on juuri meille ilmoittanut itsensä ja lahjoittanut ikuisen elämän. Ikuinen elämä on annettu kaikille, mutta kaikki eivät tiedä sitä.

·    Usko herättää meissä myötätuntoa kaikkia niitä kohtaan, jotka ovat kadotukseen vievällä tiellä. Raamatun mukaan tiedämme, että ihminen, joka ei ole tehnyt parannusta ja pyytänyt Jeesusta elämäänsä, on määrätty ikuiseen kadotukseen kauhistuttavassa paikassa, Helvetissä. Kukaan ei halua vanhempiensa tai veljensä ja siskonsa olevan ikuisesti Helvetissä.

·    Kristittyinä seuraamme elämässä Jeesusta. Siksi emme voi jättää huomiotta, mitä hän on käskenyt meidän tehdä. Jeesus sanoi: ”Menkää kaikkialle  maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.” Mark.16:15.

·    Kun todistamme uskostamme sanoin ja teoin, vahvistumme uskossa. Puhuessamme toisille kasvamme itse uskossa. Jakaessamme saamme itse lisää siunausta.

Tämä teksti oli lyhennelmä samannimisestä artikkelista Nuotta-lehdessä 1/2012. Lue koko lehti  täältä.