Maailmassa vallitseva trendi on selittää kaikki asiat aukottomasti järjen ja tieteen avulla. On yleistä, että uskonnollinen vakaumuskin pitää jotenkin todistaa oikeaksi.
Enää ei riitä pelkkä usko totuuteen. Epävarmuus iskee, kun rationaalinen todisteluyritys päättyykin huonosti.
”On olemassa yksi totuus. Se on ja pysyy, pystyimmepä sitten todistamaan sitä tai emme”, huomauttaa opiskelija- ja koululaislähetyksen pastori Jari Kekäle ja muistuttaa, että kristityn ei edes pidä lähteä mukaan loputtomaan todistelukilpailuun. ”Me ihmiset emme koskaan voi todistaa Jumalan olemassaoloa. Yksin Jumala pystyy tekemään sen. Modernille, viisaalle ihmiselle ei ole olemassa erillistä järjen tietä taivaaseen.” Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, ettei ihmisten kanssa voisi ja tulisi keskustella myös älyllisellä tasolla.
Teille on annettu Mooses ja profeetat
Paras todistus totuudesta löytyy Kekäleen mukaan Raamatusta. ”Raamatussa Jumala ilmoittaa totuuden. Jumala on valinnutMooseksen ja profeetat kertomaan siitä. Emme me voi sanoa Jumalalle, miten hänen olisi todistettava itsensä. Totuutta etsivä ihminen on ohjattava armovälineiden luo. Niissä Jumala todistaa olevansa.”
Kekäle pelkää luterilaisuuden muuttuvan passiiviseksi älyuskonnoksi. Näin on vaarassa käydä, jos älylliset kysymykset valtaavat liikaa alaa kristittyjen elämästä. ”Totuus on sidoksissa elämään. Se ei ole vain ihmisen pään sisällä järkeistettäviä asioita. Ensimmäiset apostolitkin elivät hyvin käytännönläheisesti. Älyllinen osa on vain yksi osa elämästä muiden osien rinnalla.”
Kekäleestä on tärkeää, että nuoret kristityt löytävät oman yhteisön, jossa totuuden voi elää todeksi. Silloin älyllisiä asioita eletään konkreettisesti arjessa ja vaikeita kysymyksiä ratkotaan osana yhteisön elämää.
Tunteet muuttuvat, totuus ei
Kristillisessä yhteisössäkin on usein kiistakysymyksiä. Kekäleen mukaan niitä on kahdenlaisia: keskenään ristiriidassa olevia, jolloin myönnetään, että molemmat eivät voi olla oikeassa, ja toisiaan täydentäviä. ”On olemassa absoluuttinen totuus suhteessa Jumalaan, mutta tuota yhtä totuuttakin voi katsoa monesta erisuunnasta. Kaikkia ristiriitoja ei siis tarvitse poistaa.” Silti totuus ei pohjaudu ihmisen subjektiivisiin kokemuksiin, tunteisiin tai ajatuksiin.
Kristitty joutuu usein kamppailemaan oman epäuskonsa kanssa. Ennen niin selvänä mielessä ollut totuus vaihtuu epäilykseen ja pelkoon. ”Maailma näyttää siltä, minkä perspektiivin on katsomiseen valinnut.” Epäuskon hetkellä itsensä varaan jääneelle ihmiselle tuntuu joka puolelta tulevan vahvistus epäilykseen, että Raamatussa ilmoitettu totuus onkin harhaa. Tämä on luonnollista. Täytyy tapahtua näkökulman siirto. ”Silloin on kysyttävä siltä Jumalalta, jota epäillään: ‘Maailma sanoo näin, mitä sinä sanot.’ Jumala kyllä pitää huolen omasta sanastaan. Se ei ole meidän uskomisemme varassa”, Kekäle toteaa.
Epäilykset ja pelot eivät siis häviä niin kauan, kun ihminen yrittää itse olla kaiken keskipiste: luoda ja ylläpitää oman jumalansa ja saada siltä apua. ”Ihminen tarvitsee elämäänsä usein itse tehdynhengellisyyden konkurssin. Aseiden laskemisen ja omista yrityksistä luopumisen jälkeen voi alkaa uusi elämä Kristuksessa”, Kekäle huomauttaa.
Perustava ristiriita uuden ja vanhan luonnon välillä pysyy kuitenkin myös uskovassa läpi elämän ihmisessä asuvan synnin vuoksi. ”Pyhä Henki kyllä kirkastaa totuuden, mutta samalla kirkastuu myös entistä selvemmin meissä oleva valhe ja vääryys.”
Teksti: Emmi Heimonen
Kuva: Juha Heimonen