Aarni Seppälä, Heidi Simojoki ja kahden hengen seurakunta

Helmi: Aarni Seppälä

Avioliiton solminut nuori pariskunta, Aarni Seppälä ja Heidi Simojoki kertovat ajatuksiaan rakastamisesta myötä- ja vastoinkäymisissä, seurustelusta ja avioliiton merkityksestä.

Jumalan yllättävä johdatus

Heidillä ja Aarnilla on takanaan pitkä yhteinen historia perheidensä kautta, mutta seurustelua vasta noin kaksi ja puoli vuotta. Yhteinen historia alkaa jo Aarnin isoäidin ja Heidin isoisän yhteisistä opiskeluajoista Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa.

– Varsinaisesti minä ja Heidi kuitenkin tutustuimme vasta Onnen vuori -musikaalin kautta. Se oli jatko-osa Liekit-musikaalille, jota pidetään merkittävänä teoksena Suomen kristillisen teatteritaiteen historiassa, selittää Aarni

– Heidissä ihastuin kokonaisuuteen, hän tanssi ja lauloi, oli luova ja taiteellinen. Eikä kauneus ja mukavuuskaan olleet mitään haittoja.

Heidi kertoo katselleensa Aarnia jo aiemmin ja ihastuneensa ruskeaan tukkaan ja samanvärisiin silmiin. Haaveenaan hän oli pitänyt miestä, joka olisi uskovainen, samanlainen kuin oma isä ja Aarni vaikutti olevan hyvä yhdistelmä kitaransa kanssa.

468x60v4

Kaikki lähti kuitenkin lopulta käyntiin Aarnin aloitteesta, tämän kirjoittaessa Heidille kirjeen, jonka kautta pari pääsi alkuun, ja tähän asti on tultu.

– Se voi yllättää, miten Jumala johdattaa näissä parisuhdeasioissa.

Uskosta kestävä pohja parisuhteelle

Kysymys, miten Jumala on mukana seurustelussa ja vaikuttaa uskovien ihmisten parisuhteessa, saa Heidin ja Aarnin mukaan aikalailla saman vastauksen, kuin jos kysyttäisiin miten usko vaikuttaa yksittäisen ihmisen elämään.

– Saamme olla yhdessä kristittyjä, toteuttaa uskoamme ja lähetyskäskyä toistemme kanssa, Heidi avaa.

– Ajattelen, että meillä uskovillakin on ihan samoja ongelmia ja muita juttuja parisuhteissa, kuin ei-uskovilla, mutta vastoinkäymisistä ei tarvitse selvitä kaksin. Mukana on koko ajan myös Jumala.

– Pidän tärkeimpänä ehkä sitä, että tämä ei perustu katoavaisiin asioihin. Uskosta tulee kestävä pohja elämään ja parisuhteeseen. Ihmisethän ovat oikeastaan kaikki aika samanlaisia vaikka onkin olemassa erilaisia elämänkatsomuksia, kulttuureja ja toimintatapoja. Suurin ero siihen, miten uskovainen ja ei-uskovainen pariskunta eroaa toisistaan, on se, mihin suhteessa tähdätään, Aarni jatkaa mietiskellen.

– Kyllähän kristityillä on lähtökohtaisesti yleensä tähtäimessä avioliitto ja sen merkitys on suuri. Olennainen ero on myös se, että uskovilla ei ole kaikki toivo vaan siinä toisessa osapuolessa, vaan lähtökohtaisesti Jumalassa. Se luo eristyistä turvaa suhteeseen. Seurustelun ja parisuhteen tarkoitus ei ole vain olla yhdessä ja viihtyä toisen seurassa vaan asiaan tulee tietynlainen näkökulma kristityn identiteetistä.

Usko näkyy Aarnin ja Heidin yhteiselämässä myös ihan käytännön kautta, tekemisen tasolla. Musikaalisina ja luovina ihmisinä yhteisiin unelmiin lukeutuu myös Jumalan valtakunnan työssä toimiminen musiikki työvälineenä.

– Luulen, että hiljalleen kaikki meidän unelmamme nivoutuvat yhteen, Heidi sanoo.

– Tietenkin on nyt niitä omia, erillisiä haaveita, mutta luulen, että ne joita kohti oikeasti mennään, on niitä asioita joita kumpikin haluaa.

– Parisuhteessa hienoa on se, että saamme olla tukemassa toisiamme toistemme unelmissa ja suunnitelmissa. Jos molemmat toimivat sillä tavoin, se on kummallekin eduksi, toteaa Aarni.

Kahden hengen seurakunta

Rakastamisen myötä- ja vastoinkäymisissä haasteiden osuessa tielle pari kokee perustana parisuhteelle. Halun olla toisen seurassa myös silloin, kun tämä ei ole parhaimmillaan ja rakastamisen vaikeinakin aikoina.

– En usko, että se tuntuu avioliitossa erilaiselta kuin nytkään. Ei tämän kahden vuodenkaan aikana kaikki ole aina ollut täydellistä.

– Onhan sitä elämässä sellaisiakin vaikeita juttuja, jotka eivät liity mitenkään parisuhteeseen, vaan pelkkään omaan, yksittäisen ihmisen elämään, Aarni jatkaa Heidin myötäillessä.

– Ja nekin sitten vaikuttavat siihen panostamiseen parisuhteessa. Jos on jokin rankka juttu menossa, mikä ei sellaisenaan liity siihen toiseen, keskittyminen rakastamiseen ja parisuhteeseen saattaa olla hankalaa. Silloin vaaditaan kestävyyttä toiselta, että haluaa jatkaa vaikka toisella olisivatkin jatkuvasti ihan muut asiat mielessä. Parisuhde on perusta ja pohja – heti Jumalan jälkeen – kuin kahden ihmisen seurakunta. Voimme yhdessä tuoda asioita Jumalan eteen.

Heidi nyökkää ja jatkaa vielä:

– Luulen, että me olemme kummatkin jo tähän mennessä saaneet kokea sitä, mitä on saada rakkautta, vaikkei itse sitä olisikaan jossain tietyssä tilanteessa ansainnut. Suhteessa on tärkeää, että saa rakkautta myös silloin, kun ei itse pysty osoittamaan sitä takaisin yhtä paljon tai samalla tavalla.

Tärkeintä on ilo tästä hetkestä

Pohdiskeltaessa avioliittoa, yhteistä elämää ja tulevia vuosia, nousee mieleen myös jännitystä ja pelkoa tulevasta, siitä mitä on edessä. Aarnilla ja Heidillä on elämässään esikuvina pareja, jotka ovat olleet naimisissa kymmeniä vuosia. Sen rinnalla pari toteaa oman kaksivuotisen seurusteluajan tuntuvan niin pieneltä, että väkisin herää ajatus, tuleeko tästä mitään.

– Ehkä se on sitten enemmän miesten pelko, mutta minä ainakin mietin välillä kysymystä, olenko riittävä. Onko minusta tähän? Aarni avaa mietteitään tulevaisuudesta.

– Lopulta avioliitto on nimittäin osittain myös omalta mukavuusalueelta poistumista ja omista itsekkäistä haluista luopumista. Uskon, että edessä on paljon vuosia, jotka tuovat mukanaan mahtavia juttuja, mutta tarkoitan sitä, että olisi tärkeää osata nyt iloita juuri tästä hetkestä. Pitäisi keskittyä siihen, että olemme nuoria ja menossa naimisiin, ja nauttia siitä. Ei saa pelätä liikaa tulevaisuutta.

Sielujen ja sydänten yhteisymmärrysLopuksi Aarni naurahtaa perinteisen, tylsän, mutta aina yhtä toimivan parisuhdevinkin seurusteleville pareille:

– Puhukaa kaikesta.

Tämän lisäksi parilla on kuitenkin myös muuta sanottavaa niille, joilla nyt ehkä on sama tai edes samantapainen tilanne elämässään:

– Sielujen ja sydänten yhteisymmärrys on se, mitä kannattaa vaalia ja etsiä. Ei pelkästään se fyysinen kontakti tai yhteinen koti, Heidi selventää todella arvokkaita asioita.

– Ei pidä mennä siihen harhaan, että parisuhde olisi jokin sellainen turva, josta saa onnen. Pitää osata nauttia myös niistä asioista, joita tekee yksin. Pitää ottaa aikaa omille harrastuksille ja mieltymyksille ja oppia olemaan onnellinen myös ilman sitä toista, ohjeistaa Aarni. Heidi on samaa mieltä ja lisää vielä:

– Vaikka kuinka ihanaa olisikin jakaa ihan kaikki ja viettää joka hetki yhdessä, on ihan hyvä osata nauttia myös niistä omista jutuista. Tärkeimmät ohjeet Heidi ja Aarni kuitenkin yhdessä kiteyttävät uskoon, siihen mihin elämä ja parisuhde perustuu.

– Käykää yhdessä seurakunnassa ja ehtoollisella, rukoilkaa ja lukekaa Raamattua, Heidi kehottaa.

– Eli tehkää kaikkea sitä, mitä tekisitte yksinkin, päättää Aarni.

Teksti Milka Ikäläinen, kuvat Susanna Salo

Paras tapa lukea Nuottaa on tilata se kotiin. Tilaa nyt Nuotta itsellesi Tilauspalvelusta!

468x60v3