Jouluevankeliumi sivustakatsojan silmin

Helmi: Jouluevankeliumi sivustakatsojan silmin

Nuotta päätti tutkia jouluevankeliumia ja etsiä sieltä uusia näkökulmia tuttuun sanomaan. Lue pohjalle oikea versio Luukkaan evankeliumin toisesta luvusta.

Puusepän päiväkirjamerkintöjä

Tie on ollut pitkä ja pölyinen. Nasaretista Betlehemiin on kuitenkin 130 km (serkkuni kaukaa pohjoisesta toteaisi tähän, että sehän on kuin Helsingistä Kotkaan tai Turusta Poriin – tiedä häntä). Aika hyvä matka kävellä. Onneksi on sentään Marialle aasi. Vielä saadaan varmaan pari päivää tehdä matkaa ennen kuin päästään Betlehemiin. Hieno juttu tämä roomalaisvalta.

***

Huomenna toivottavasti päästään perille. Alkaa vähän huolettaa Marian tilanne, näyttää vähän siltä että ei ehditä takaisin Nasaretiin ennen kuin lapsi syntyy. Sitten täytyy kantaa lasta paluumatka. Vaikka kuka tietää, mitä tässä taas tapahtuu. Enkelin ilmestymisen jälkeen on ollut vähän sellainen olo, että kannattaako sitä tulevaisuutta niin tarkkaan suunnitella.

***

Kaikki on sekaisin. Nukuttiin Betlehemissä tallissa, ja poika syntyi yöllä siellä. Jeesus on hänen nimensä. Sen jälkeen on ollut ihan kaaosta. Paimenia tuli silloin yöllä käymään, olivat kuulleet enkeleiltä lapsen syntymästä. Sitten tuli tietäjiä jostain kaukaa idästä kumartamaan meidän

poikaa, ja toissayönä enkeli ilmestyi taas meikäläiselle. Sanoi, ettei ole turvallista olla enää Betlehemissä ja että pitäisi lähteä Egyptiin. Ajatella

että en ollut vuosi sitten kuullut kenestäkään, joka olisi nähnyt enkelin, ja nykyään niitä on kaikkialla. Varmaa tässä on vain, että en uskalla arvatakaan, mitä tässä vielä tapahtuu.

”Koska heille ei ollut tilaa majatalossa”

– Minä en ole kovasydäminen mies. Meillä ei vain ole nyt yhtään tilaa, ei sitten yhtään, minä sanoin, mutta puuseppä intti vielä vastaan:

– Tämä on hätätilanne. Sano vaan hintasi ja me maksetaan se. Ei tarvita todellakaan kummoistakaan komeroa.

– Kun on komerotkin täynnä, ja kellarissa nukkuu kolme perhettä! Olen pahoillani, kaveri, mutta meillä ei ole tilaa teille, sanoin vaikka kuinka monetta kertaa.

– Mutta kun vaimo on viimeisillään raskaana. Mitä jos aika tulee ja me ollaan kadulla? Ymmärrä nyt, puuseppä aneli silmät täynnä epätoivoa.

Kyllä minä ymmärsin ihan hyvin, mutta makuuhuoneeksiko sitä olisi pitänyt muuttua? Niin kuin asiat eivät olisi siinä vaiheessa tarpeeksi pielessä, emäntäkin päätti saapua keittiöstä. Oli tietysti tällä kertaa kuullut kaiken, vaikka on kyllä niin kuuroa että, kun jotain pyydän tekemään.

– Asia on nyt isäntä sillä tavalla että raskaana olevaa naista ei meidän nurkista ulos potkita.

– Emäntä varmaan ymmärtää, että meillä ei ole lattiapaikkojakaan tarjota. Talliinko minä heidät majoitan?

Puuseppä selvitti kurkkuaan tukevalla rykäisyllä.

– Itse asiassa se talli kuulostaa ihan hyvältä, hän sanoi.

***

Yöllä heräsin merkilliseen metakkaan. Tallilta kuului huutoa ja eläinten metakkaa. Syykin selvisi kun pääsin paikan päälle: koko lato oli ihan täynnä paimenia! Puusepän lapsi oli syntynyt yöllä, olivat jostain kumman syystä tulleet katsomaan sitä. Puhuivat enkeleistä ja muusta. Raavin päätäni ja katsoin parhaaksi lähteä takaisin nukkumaan.

Puusepän lapsi herätti myöhemminkin melkoista kiinnostusta. Seuraavilla viikoilla tuli nimittäin kuninkaallisia jostain kaukaa idästä. Onneksi silloin oli löydetty kunnon majoitus puusepän perheelle, ettei tarvinnut viedä heidän majesteettejaan talliin.

Torinkulmalla kerrottua

Oli taas yksi niistä aamuista kun Ruuben tuli kotiin yöpaimenesta. Yleensä hän on silloin väsynyt, äreä ja muutenkin mustanpuhuva, mutta tällä kertaa Ruuben hehkui intoa niin kuin joskus nuorena viimeksi. Mies oli ihan tohkeissaan.

– Vaimo! Kaiva parhaat sapuskat kaapista, nyt on juhlan paikka. Mulla on jotain suurta kerrottavaa. Tiedustelin varovaisesti että kuka mahtoi olla kuollut, naapurin äijä ehkä, vaikka äitiäni kyllä epäilin – anopin ja vävyn välit olivat aika viileät. Mutta eikös Ruuben alkanut kertoa ihan eri tarinaa:

– Oltiin yöllä siis miesten kanssa paimenessa. Oli pimeä ja kylmä, istuttiin tulilla ja kerrottiin huonoja tarinoita. Naapurin Hebron yritti jotain lauluakin viritellä. Ihan hirveä yö siis. Mutta sitten tuli ihan yhtäkkiä paljon valoisampaa kuin kirkkaimpana päivänä, ja siihen meidän

keskelle tuli hohtava hahmo valkoisissa vaatteissa. Mietittiin myöhemmin jätkien kanssa että voi turkkilainen, kyllä se varmaan oli enkeli, tai ei ainakaan kukaan tuttu Betlehemistä.

Hebron lähti juoksemaan jonnekin, ja kyllä siinä alkoi muillakin puntit tutista, meikäläisellä myös, vaikkakin tietysti vähemmän kuin muilla. Mutta sitten se enkeli sanoi, ettei meidän pidä pelätä, koska Betlehemissä on seimeen kapaloitu lapsi, joka on Vapahtaja, Kristus, Herra. Sitten niitä enkeleitä oli enemmän, ja ne alkoi laulaa – kyllä se Hebronin balladit voitti, siinä oli meinaan vähän enemmän menoa, ja pysyivät vissiin ihan nuoteissakin. No, ne lopetti, tuli taas pimeää, ja me juostiin tänne kaupunkiin kovempaa vauhtia kuin kivi Daavidin lingosta. Jäi meinaan lampaat pureskelemaan ruohoa, Ruuben lopetti tarinansa huohottaen.

Tällaisia meidän Ruuben jutteli. Pakko sitä lasta oli itsekin lähteä katsomaan, ja siellä se oli seimessä vielä. En tiedä, kyllä tuo Ruuben yleensä on ihan järkevä, mutta nyt se on ollut jo monta päivää ihan poissa tolaltansa. Mitä tässä voi muuta tehdä kuin uskoa enkeleitä ja ylistää Jumalaa.

Johannes Koskenniemi

Kuvat: Valtakunta-näytelmän näyttelijöitä

Tämä artikkeli on arkistojen helmi Nuotasta 12/2004. Lue koko lehti netissä!

Muista myös, että paras tapa lukea Nuottaa on tilata lehti tilauspalvelustamme!