Koko riparin hauskin jätkä oli vetänyt omaa stand up:iaan 24/7 koko leiriviikon ajan: aamusta yöhön ja oppitunneilta ruokailuihin, peleissä ja hartauksissa. Miten joku saattoi vääntää vitsiksi aivan kaiken!?
Oli leirin loppupuoli, kun tämä poika lähestyi keinuani. Harmi, juuri nyt en olisi jaksanut nauraa. Poika istui viereiseen keinuun ja haki samaa tahtia keinuihimme. Jäin odottamaan avausrepliikkiä; jotain nasevaa, kenties vähän loukkaavaakin.
– Tiiätkö, mä en jaksa enää.
En kuullut omia ajatuksiani, vaan yllättävät sanat pojan suusta. Oliko poika saanut tarpeeksi leiristä, tupakkalakostaan vai kääntyikö pojan juttu kohta johonkin keljuiluun tai vitsiin? Näin ei ollut.
Pojan suurin pelko oli, että hän sanoo jotakin, joka ei herätä ystävissä huomiota ja saa naurua aikaiseksi. Hän oli väsynyt yrittämään ja riittämään tällä tavalla. Vahvimmasta, hauskimmasta ja vauhdikkaimmasta pojasta paljastui nyt epävarma, totinen ja omia ajatuksiaan etsivä nuorukainen. Hän toivoi, että saisi aloittaa jossain tuntemattomien nuorten keskellä niin, että olisi voinut jättää hauskimman jätkän maineen taakseen.
Näemme ympärillämme näitä mielestämme kaikkein hauskimpia, fiksuimpia, kauneimpia, muodikkaimpia ja kaikin puolin parhaita. Käykö silloin mielessäsi: Riitänkö tällaisena, joka olen täällä kuoren alla? Riittäisinkö ihmisille saati Jumalalle, jos minut ja heikkouteni nähtäisiin kokonaan?
Kun mietit oman itsesi ja uskosi riittämistä, tiedä, ettei Jumala ole sinusta kaukana. Hän on siinä aivan lähelläsi ja sinä kelpaat hänelle juuri tuollaisena, heikkona, väsyneenä ja ilman omaa yritystä. Jumala näkee sinussa oman luomistyönsä, eikä hän siksi voi jättää sinua, vaan hän yhä uudelleen kutsuu lähelleen. Taivaallinen Isäsi on juossut poikansa ristinkuolemassa luoksesi ja sulkee sinut armahtavaan syliinsä, ja siinä armosylissä saat tänäänkin olla ja levätä.
Juhana Tarvainen SLEY:n Satakunnan piirivastaava