Gospel: Heidi Simojoki ”Miksi aina saan tuollaiset roolit!”

Gospel: Heidi Simojoki "Miksi aina saan tuollaiset roolit!"

Heidi Simojoki nousee elokuussa seitsemäntoista kertaa Peacockin lavalle. Stage ja Onnen vuori ovat pitäneet 17-vuotiaan Heidin kiireisinä.

Heidi Simojoki kuvailee viime kevään olleen jatkuvaa läpäisemistä. Tampereen yhteiskoulun lukio, jota Heidi käy, haki Stageen, jossa etsittiin parasta koulumusikaalia. Ensin TYKin piti päästä ohjelmaan. Sen jälkeen alkoi oppilaiden koe-esiintymiset ohjelmaan ja oli Heidin vuoro läpäistä testit. Pian TYKin olikin näyteltävä, laulettava ja tanssittava tiensä jatkoon joka keskiviikko suorassa lähetyksessä. Kaikki huipentui finaaliin, jonka TYK voitti. Tai siitä kaikki vasta alkoi.

Soolo riittää

Elokuussa TYK esittää Peacock-teatterissa Linnanmäellä musikaalinsa Silmistä pois yhteensä seitsemäntoista kertaa. Heidin kesä onkin vierähtänyt pitkälti harjoituksissa. Silmistä pois kertoo koulukodista ja siellä asuvista nuorista. Heidi on yksi nuorista. Rooli ei ole erityisen suuri, mutta hän sai soolokappaleen.

–    Muuta en tarvitse. Kunhan pääsee laulamaan ja tanssimaan, Heidi toteaa.

Heidi on harrastanut eri tanssilajeja, ja musiikkipuolella hän on tehnyt cd:n Julius Koskisen kanssa. Levyllä oli myös Heidin omia biisejä. Kappaleita kertyykin jatkuvasti Heidin pöytälaatikkoon.

Samankaltaisia rooleja

Vaikka Heidi ei suunnittele näyttelijänuraa, musikaalit vievät tällä hetkellä suuren osan hänen ajastaan. Silmistä pois -musikaalin lisäksi Heidi näyttelee musikaalissa Onnen vuori, joka on Heidin isän, Pekka Simojoen, ja Anna-Mari Kaskisen käsialaa. Heidi näyttelee yhtä kolmesta Onnen vuoren pääroolista. Iloinen Heidi on joutunut etsimään itsestään uusia puolia molempia rooleja varten.

–    Olen nauranut, miten samanlaisia Silmistä pois ja Onnen vuori ovat. Toisessa mulla on syömishäiriö ja masennus, ja toisessa olen kapinallinen ja arvaamaton, Heidi kertoo.

Heidi sanoo ihmettelevänsä miksi aina saa tuon kaltaiset roolit. Vihaisuus ei ole Heidille tuttu tunne, mutta hänestä on ollut hauskaa päästä tekemään jotain erilaista ja haastavaa.

Tämä on lyhennelmä. Koko artikkelin löydät Nuotan numerosta 8/2011, ja Nuottaa voit tilata tilauspalvelustamme.

 

Teksti ja kuva Saara Räty

Nuotta 8/2011 sisällysluettelo