Hawk Nelson – Timantteja tuhkan seasta


Kanadalainen pop/rock bändi Hawk Nelson saapuu marraskuussa Suomeen Maata näkyvissä -festareille. Bändi haluaa kertoa ehdottomasta rakkaudesta ja innostuu uusien kulttuurien kohtaamisesta.

Teksti Susanna Hulkko, kuvat Hawk Nelson promo

Perjantai-iltana vuoden odotetuimmilla festareilla HK-Areenalla iso joukko nuoria pääsee fiilistelemään Pohjois-Amerikasta saapunutta bändiä. Kanadalaisista pikkukaupungeista Peterburghista ja Barriesta alun perin lähtenyt yhtye on saavuttanut suosiota Amerikassa ja kiertänyt myös muualla maailmassa. Neljän miehen kokoonpano Hawk Nelson on soittanut yhdessä jo 14 vuotta. Aluksi bändi soitti pop/punk-tyylistä musiikkia, mutta vanhemmiten heidän kiinnostuksensa punkia kohtaan on vähentynyt ja musiikki on muuttunut rockimpaan suuntaan.

—Soitimme alkuaikoina nuorille seurakunnissa, mutta nyt toivottavasti musiikistamme voi nauttia myös koko perhe, sanoo laulaja Jon kuvaillessaan bändin musiikkia.

Alussa soittohommiin ryhdyttiin lähinnä rakkaudesta lajiin ja hauskanpidon tähden.

—Rakastamme musiikin tekemistä ja sen kuuntelua. Nautimme hyvin paljon matkustamisesta ja esiintymisestä, kertoo Jon.

—Vanhempana aloimme nähdä, että Jumala voi todella käyttää musiikkia ihmisten elämässä rohkaisten heitä ja muistuttaen elämän tärkeistä asioista. Luulen, että rakastuimme näihin mahdollisuuksiin, joita Jumala voi musiikin kautta antaa. Tästä tuli vielä suurempi syy tehdä tätä työtä.

”Jumalan ehdoton rakkaus on vapauden lähde elämässä.”

paagospel_hawknelson_httphawknelson-compresskitphotos

Live like you’re loved

Hawk Nelson on julkaissut yhteensä seitsemän levyä, joista viimeisin ilmestyi viime vuoden keväänä. Levyn nimi on Diamonds ja siinä olevan saman nimisen laulun sanat kertovat Jonin mukaan siitä miten Jumala hioo, muokkaa ja tekee meistä vahvempia elämän koettelemuksien, haasteiden ja vaikeuksien kautta.

—Tässä on jotain olennaista meidän bändistämme. Olemme nähneet miten Jumala on käyttänyt vaikeita aikoja jonkin hyvän syntymiseen. Olemme nähneet tämän tapahtuvan omassa ja meidän musiikkiamme kuuntelevien elämässä.

Hawk Nelson haluaa kertoa ihmisille Jumalan ehdottomasta rakkaudesta. He uskovat sen olevan vapauden lähde elämässä. Jumalan rakkaus vapauttaa esimerkiksi tuomitsemisesta sekä siitä tunteesta, että elämää täytyisi kokonaisuudessaan jollain tavalla selittää ja ymmärtää.

—Ensisijainen asia, jonka haluamme kertoa kaikille on se, että Jumala rakastaa ihan jokaista ihmistä täysin ehdoitta.

—Haluamme rohkaista ihmisiä siinä, että Jumala näkee heidät juuri siinä missä he ovat nyt. Jumala on todellinen ja haluaa olla osa heidän elämäänsä, Jon kiteyttää bändin sanomaa.  Tästä kertoo vahvasti myös heidän tämänhetkinen singlensä ”Live like you’re loved”.

paagospel_hawk-nelson_httphawknelson-compresskitphotos

Vaikutteita

Nuorena Jon kuunteli paljon Delirious?-nimistä brittiläistä bändiä. Se oli hänen lempibändinsä. Hänestä on ollut hauska saada kätellä suurinta osaa sen jäseniä ja kertoa heille heidän vaikutuksestaan elämäänsä.

—Luulen, että he ovat olleet iso vaikuttaja bändillemme, koska yhdeltä osalta he olivat ylistysbändi ja he soittivat ylistysmusiikkia kirkoissa. Mutta he tekivät myös todella siistiä musiikkia ja sitä soitettiin radiossa jopa populaaripuolella. Ajattelen, että he olivat bändi, joka inspiroi meitä siihen, että kaikki on mahdollista, Jon kertoo.

Ylistysmusiikin suosio on kasvanut viime vuosina. Hawk Nelson on kuitenkin päättänyt, että he eivät ryhdy tekemään ylistysmusiikkia.

—Se ei ole keitä me olemme bändinä, vaikka henkilökohtaisesti minulla on paljon kiinnostusta ylistysmusiikkia kohtaan, kertoo Jon.

Ja he ovat kokeneet sen hyväksi heille pysyä siinä, mitä he ovat ajatelleet bändinä olevansa.

—Jotkut kristityt bändit tekevät sekä omaa musiikkia, että ylistysmusiikkia, ja ne jollain tavalla sulautuvat yhteen. Se on ihan hyvä ja ok juttu joillekin. Mutta ajattelemme, että menettäisimme jonkin osan identiteetistämme jos me tekisimme niin, Jon sanoo.

”Rakastuimme näihin mahdollisuuksiin, mitä Jumala voi musiikin kautta tehdä.”

Vielä suurempi yleisö

Yksi Hawk Nelsonin suosikkipuuha on matkustaminen ja uusiin kulttuureihin tutustuminen. Heistä on siistiä kokea ja nähdä uusia paikkoja. Esimerkiksi Suomessa ja Norjassa käynnit ovat tehneet vaikutuksen heihin. He ovat käyneet myös muutaman kerran Australiassa ja Väli-Amerikassa. Yksi erityisen positiivinen muisto ja kokemus on jäänyt Hollannista, jossa oli lähes 40 000 ihmistä kuuntelemassa. Tunnelma oli siellä energinen ja he saivat kokea olevansa tervetulleita. Tulevaisuudessa Hawk Nelson haluaisi tavoittaa vielä enemmän ihmisiä ympäri maailmaa.

—Haluamme matkustaa ulkomaille ja mennä uusiin paikkoihin ja maihin. Me olemme soittaneet USA:ssa paljon ja meillä on mahtava kuulijakunta täällä, mikä on hyvä asia ja haluaisin, että se laajenisi muualle maailmaan, Jon kertoo.

—Odotamme innoissamme Suomeen tuloa. Viime kerralla oli mahtavaa olla Suomessa, puhumme siitä vieläkin keskenämme. Odotamme teidän näkemistänne!

Infoboksi

Hawk Nelson

Laulaja: Jon

Rumpali: David

Basisti: Daniel

Kitaristi: Micah

Viimeisin albumi: Diamonds

Singlejä: Drops in the Oceans, Live like you’re loved, Diamonds

http://hawknelson.com/