Gospeltausta on vahvuus nuorisotyössä


kls.:n Kimmo ja GFM:n Remo tekevät seurakunnassa töitä nuorisotyöntekijänä ja -pappina. Miehet avaavat näkemyksiään nuorista ja gospelista.

Teksti Ada Ylönen. Kuvat  kls. Promo

kls.:n Kimmo

Kimmo Keskinen tunnetaan gospelmaailmassa parhaiten kls. -yhtyeen kitaristina. Aikaansaava mies ehtii arjessa tehdä kuitenkin myös paljon muuta. Yksi Kimmon arkea rytmittävistä asioista on työ Ikaalisten seurakunnan nuorisotyöntekijänä.

Nuorisotyöntekijäksi mies päätyi omien positiivisten seurakuntakokemustensa takia.

– Koin, että sain itse nuorena omiin kysymyksiini ja ongelmiini paljon apua, Keskinen kertoo.

468x60v3

Nuorisotyö ammattina aukesi Kimmolle vasta lukiossa, ja koulu sai jäädä kesken nuorisotyön kutsun ollessa niin vahva.

– Ehkä kun itse olen kokenut saaneeni apua, niin haluaa myös tulevaisuudessa auttaa muita, hän pohtii.

“Nuorisotyötä tehdessä haluan rohkaista nuoria löytämään oman tapansa viedä ilosanomaa eteenpäin.”

Hyvä kombo

Kimmon mielestä gospel- ja nuorisotyö tukevat toisiaan.

– Gospeltaustasta on hyötyä nuorisotyössä, ja toisinpäin, hän kertoo.

Yksi käytännön esimerkki nuorison kanssa työskentelyn eduista on nuorten maailmaan kuuluminen.

– Nuorisotyöntekijänä on vähän omanlainen tulokulma gospeliin. Meillä on kls:n kanssa parhaillaan biisintekoprojekti käynnissä. On hienoa kun tietää, mikä nuorten maailmassa on ajankohtaista, Keskinen kuvailee.

– Nuorisotyötä tehdessä haluan rohkaista nuoria löytämään oman tapansa viedä ilosanomaa eteenpäin. Itselle musiikki on ollut tapa evankelioida, mutta tapoja on monta. Vaikka maanviljelijä voi tehdä Jumalan valtakunnan työtä, Kimmo naurahtaa.

Hyvä gospelbiisi puhuttelee

Kimmolle nuorisotyössä tärkeää on nuorten arkikohtaaminen.

– Huomaan nuorten kanssa ollessani kuinka itsekin nuorrun. Aikuisuuden kyynisyys väistyy elämänilon tieltä, mies kuvailee.

Hänestä on hauskaa kuulla nuorten ajatuksia ja murtaa sitä kautta heihin suuntautuvia ennakkoluuloja.

– Esimerkiksi riparilla on hienoa nähdä ihmisistä uusia puolia.

Hyvään gospelbiisiin Kimmo ei osaa antaa suoraa reseptiä, mutta jakaa ajatuksiaan:

– Biisin ei tarvitse olla melodisesti tai lyyrisesti mestariteos. Jos gospelbiisi ei pääse kiinni siihen, mitä halutaan sanoa, hyvät melodiat voivat mennä haaskuuseen. Välitettävä viesti on tärkeä, Kimmo summaa.

kls.
Perttu Läykki Laulu
Kimmo Keskinen Kitara
Tatu Kekkonen Basso
Taneli Törölä Kitara
Jaakko Järvensivu Rummut

Mitä tulee mieleen?
GFM Rokkitermistöllä ”rokkaa!”
Kevät Uusi aloitus
Gospel Missio
Kitara Laulava puu

 

GFM:n Remo

Kuvat GFM promo ja Remon albumi
GFM:n Remo Ronkainen on 27-vuotias pastori ja aviomies. Remo työskentelee Turun Katariinan seurakunnassa nuorisopappina.

– Nuorille papeille nuorisotyö on varmaan aika usein luontainen paikka. Olen ollut kesäteologina ja muuten nuorten kanssa, ja bändijutunkin kautta nuorten maailma on luontainen ympäristö, Ronkainen kertoo.
Gospel ja nuorisotyö käsittelevät Remosta samoja teemoja ja nuorisotyö tausta on sitä kautta vahvuus gospelin teossa.

– Ollaan räppärimme Villen kanssa puhuttu siitä, kuinka nuorisotyön kautta gospeliin saa erilaisen perspektiivin. Jos nuorten kanssa ei tekisi töitä, olisi heitä ehkä vaikeampaa ymmärtää, Remo sanoo.


Evankeliumia ja tukea kasvuun

Gospel ja nuorisotyö ovat linkittyneet Remolle luontevasti.

– Musiikki oli elämässäni paljon ennen papin uraa, samoin bändikuvio.

Pastorin ammatti tuli miehen elämään ikään kuin lisäksi. Nuorista on hänen mukaansa yllättävää, että pappi onkin myös gospelmuusikko.

– Yritän jollain lailla pitää kaksi roolia erillään; albassa kirkossa liturgian pitämisen ja lavalla pomppimisen.

– Nuorisotyössä on lyhykäisyydessään tärkeintä, että se mitä tehdään ja ollaan voisi viedä nuoria lähemmäs Jeesusta. Toinen puoli asiasta on se, että voisi olla tukemassa nuoren kasvua ja identiteetin muotoutumista, Ronkainen kertoo kaksi hänelle tärkeintä asiaa.

Toivon että gospelmusa ja meininki voisivat rohkaista sinua seuraamaan Jeesusta arjessa.”

Gospel herättää tunteita

Remosta gospelbiisejä on tyylillisesti monenlaisia.

– Yhteistä gospelissa on, että se koskettaa ja herättää tunteita.

Ronkaiselle on myös tärkeää, että biisien sanoma on aitoa.

– Gospelin pitäisi vastata uskonkysymyksiin luontevasti, ei päälleliimatusti. Se on tietysti helpommin sanottu kuin tehty, Remo myöntää.

– Kaikista pahinta on tietysti, ettei puhuta evankeliumia ollenkaan. Tavoite olisi puhua suoraan, mutta tyylikkäästi.
Mies lähettää Nuotan lukijoille terveisiä:

– Toivon, että gospelmusa ja meininki voisivat rohkaista sinua seuraamaan Jeesusta arjessa. Gospelin jakaminen on myös hyvä tapa evankelioida!

 

GFM
Rossi Rap
Remo Laulu
Heikki Koskettimet
Juha Kitara
Samu Rummut

Mitä tulee mieleen?
kls. Tällä hetkellä yksi suomigospelin kovimmista nimistä
Kevät Linnunlaulua ja asvaltti
Gospel Ilosanoma Jeesuksesta
Laulaminen Mieluummin kuin rap!

 

460x60v1