Genesis-elokuva toteutuu

Genesis-elokuva toteutuu

Yhdysvaltalainen elokuvaprojekti ateistien tavoittamiseksi saa runsaasti rahoitusta ympäri maailman.

Aiemmin kerroimme tekeillä olevasta 3D-elokuvasta, jonka on tarkoitus tuoda ensimmäinen Mooseksenkirja katsojien silmien eteen. Elokuvan rahankeräyskampanja päättyy tämän viikon torstaina, eli 31.10.2013.

Tällä hetkellä Genesis 3D on saanut rahoitusta aivan riittävästi, jotta projekti voidaan toteuttaa loppuun. Loput elokuvan saamasta rahoituksesta käytetäänkin yksityiskohtien lisäämiseen, ja elokuvan tuomiseen suurelle yleisölle.

Verrattuna siihen, kuinka paljon rahaa käytettäisiin vastaavaan elokuvaan Hollywoodissa tehdään Genesis 3D halvalla. Syy tähän on yksinkertainen: kristityt järjestöt ja ihmiset, jotka ovat antaneet elokuvalle monenlaista tukea. Genesis 3D on voittoa tavoittelematon projekti.

Kuva ja tietolähde: Genesis 3D

Kommentti

Jotkut kristityt ovat todella heränneet siihen, ettei länsi ole jälkikristillinen sattumalta. Oppi kaiken elollisen asteittaisesta kehityksestä yhdestä kantamuodosta on kenties tuhoisinta, mitä Raamattu on koskaan kohdannut. Tämä tajuttiin ehkä vasta liian myöhään, eivätkä kaikki ole sitä vieläkään ymmärtäneet.

Nyt maailmalla on jo useita tiedemiehiä, jotka ovat päätyneet uskomaan aivan toisin, kuin heille (ja meille) on maallistuneissa kouluissa opetettu. Eräät ovat kääntyneet Jeesuksen seuraajiksi juuri evoluution tieteellisen ohuuden tähden.

Nämä tiedemiehet ovat nyt ainutlaatuisessa tehtävässä. He saavat haastaa valheen sen omakseen ottamalla areenalla. Genesis 3D menee tässä pisimmälle. Se haastaa Paholaisen samaan aikaan tieteen, ja elokuvan maailmassa. Pysytään siis rukouksessa tämän projektin puolesta.

Haaste ateisteille

Jos olet jo aikaa sitten tullut siihen tulokseen, ettei Raamattuun voi luottaa, on tullut aika haastaa aiemmin oppimasi. Kun elokuva valmistuu, se saattaa tulla näytettäväksi naapuriseurakunnassa. Voi olla, ettet halua nähdä tällaista ”uskovaisten propagandaa”, jolle löytyy varmasti monta pahempaakin nimitystä. Mutta jos et näe mitä elokuvassa todella sanotaan, et voi myöskään tietää mitä jäät paitsi.

Ateistit ja evoluutioon uskovat kristityt tekevät varmasti vastaiskuja elokuvalle (video)blogeillaan, mutta oma kokemukseni näistä vastaiskuista on se, että ne eivät tee oikeutta sille mitä ne vastustavat. Tämä on valitettavaa, mutta täysin ymmärrettävää ateistilta. Siksi kehoitan jokaista, joka aikoo tästä elokuvasta mielipiteen muodostaa, käymään katsomassa sen, mikäli se näytetään tarpeeksi lähellä ja ilmaiseksi.

Aiheeseen liittyvää:

3D-elokuva ja huippukirja: Luominen aivan uudella tavalla