Evankeliumia rakkaudella ja rukouksella


Kristityssä maassamme on paljon ihmisiä, jotka eivät vielä tunne Jeesusta. Muonion seurakunnan nuorisotyönohjaaja Maria Roimaa kertoo, kuinka heidän seurakunnassaan on tavoitettu ihmisiä.

Teksti Eveliina Rissanen | Kuva Maria Roimaa

Tunturien ja suurten kansallispuistojen keskellä on pieni kylä Muonio, jonka seurakunta ei nuku talviunta. Aktiivinen, jo vuosikymmenien ajan paljon rukoillut seurakunta päätti vajaa kymmenen vuotta sitten aloittaa säännöllisen rukouspiiritoiminnan, jonka seurauksena on nähty yhä enemmän Jumalan toimintaa. Nuortenilloissa alkoi käydä enemmän nuoria, heitä tuli uskoon ja nuoria uudistui uskossa ja myös useat aikuiset kokivat uudistumisen ja uskoon tulemisen.

Lähetystyö on Muonion seurakunnalle tärkeä asia Jeesuksen käskyn mukaisesti, ja siksi seurakunnalla onkin useampia nimikkolähettejä ja virkeää lähetystoimintaa. Erityisesti Lapin alue ja oma paikkakunta on seurakunnan lähetyksen sydämellä. Pitkien välimatkojen vuoksi yhteistyötä tehdään lähipaikkakuntien seurakuntien kanssa yhteiskristillisesti.

– Rukoillen ja työtä tehden halutaan, että oikeasti niin Muoniossa kuin ympäri Suomen ihmisiä tulisi uskoon, ja uskovat voisivat kasvaa ja vahvistua Jumala-suhteessaan ja rohkaistua omalla paikallaan, Maria kertoo seurakuntansa missiosta.

468x60v2

Rukous ja kristittyjen yhteys…

Muonion seurakunnassa on rukoilun myötä alettu saada ideoita kohdata uusilla tavoilla ihmisiä, ja vahvistaa uskovaisia Jumala-suhteessaan. Kuusi vuotta sitten seurakunta alkoi järjestää Etsijän iltoja, joista on haluttu tehdä matalan kynnyksen iltoja uusille kävijöille. Illoissa jaetaan puheenvuoroja ja todistuksia kahvittelun lomassa, lauletaan ylistyslauluja sekä tarjotaan rukouspalvelua, jossa annetaan tilaa myös Jumalan yliluonnollisille sanoille, toiminnalle ja armolahjoille.

Seurakunta on myös aloittanut säännöllisen Raamatun lukemisen ja opettamisen niihin tarkoitetuissa illoissa. Seurakunta pitää tärkeänä rukousta, sillä se on avain Jumalan toiminnalle: sunnuntaisin jumalanpalveluksen jälkeen tarjotaan rukouspalvelua kirkossa.

…ovat avaimia Jumalan toimintaan

Maria Roimaa ajattelee positiivisesti Muonion tulevaisuudesta.

– Jumalan armossa ja voimassa on nähty, että Jumala on tehnyt paljon täällä, ja vielä enemmän tulee tapahtumaan, Maria sanoo.

Nuori nainen uskoo ja haluaa tehdä töitä sen eteen, että mahdollisimman moni saisi kuulla rakkaudesta ja evankeliumista meitä kohtaan. Muonion seurakunta on myös halunnut hyödyntää pohjoista sijaintiaan luomalla yhteyksiä Ruotsin ja Norjan seurakuntiin.

On tosi keskeistä että ollaan yhdessä ja keskitytään siihen, mitä Jeesus tekee.

– Täällä se korostuu, mikä merkitys on, että seurakunnat ovat yhtä seurakuntarajojen yli. Kun ihmisiä on vähän, uskoviakin on vähän. On tosi keskeistä että ollaan yhdessä ja keskitytään siihen, mitä Jeesus tekee.

Säännöllinen rukous, kristittyjen yhteys ja ihmisten rakastaminen ovat Marian mielestä tärkeimmät asiat meille jokaiselle kohdata uusia ihmisiä ja saavuttaa heitä Kristuksen täydelliseen rakkauteen.

Maria Roimaa
Muonion evankelisluterilaisen seurakunnan nuorisotyöntekijä vuodesta 2014.
Opiskelee samanaikaisesti Lapin yliopistossa Rovaniemellä sosiaalityötä.

Lisätietoa ja ajankohtaista:

Oulun hiippakunnan lähetysjuhlat Muoniossa 8.-10.9.2017, tunturikeskus Oloksella.

https://www.facebook.com/muonionseurakunta/?fref=ts

468x60v3