Mediassa yhä tunnetummaksi tavaksi kertoa elämästään ovat tulleet Facebookin ja Twitterin lisäksi henkilökohtaiset blogit. Niitä tuntuu löytyvän melkein mihin tahansa teemaan liittyen, oli kyse sitten muoti-, elokuva- tai ruokablogista. Blogia pitävät kirjoittajat jakavat asukuviaan tai reseptejään, saattaapa osa kirjata muiden nähtäville myös viikon urheilusaldon.
Blogit ovat mukavaa luettavaa, varsinkin jos bloggaajan tyyli on mukaansatempaavaa ja teksti omaperäistä. Toiset tosiaankin hallitsevat bloggaamisen jalon taidon, ja jokainen postaus on varsinainen taidonnäyte valokuvineen päivineen. Myös blogin ulkoasuun panostetaan, jotta se miellyttäisi paitsi omaa, myös lukijan silmää. Tekstiä tulee useammin kuin kerran viikossa, jotta lukijan mielenkiinto pysyy yllä, ja postaukset ovat monipuolisia samasta syystä. Monet tekstit ylistävät, kuinka ihanaa elämä on.
Bloggaajan elämä vaikuttaa täydelliseltä, kunpa voisimmekin elää kuten he.
Kertooko bloggaaja kuitenkaan elämästään ihan kaikkea? Blogatessa on ihana jättää kertomatta kaikista niistä vastoinkäymisistä, joita edellisviikolla tapahtui, ja kirjoitella ylös vain viikon kohokohdat. Se ei tietenkään ole mitenkään väärin, sillä kuka nyt haluaisi lukea päivästä toiseen kertomuksia bloggaajan epäonnistuneista koulupäivistä tai vaikka surkeasta säästä? Toiset kuitenkin tulkitsevat tämän niin, että bloggaajien elämä on yhtä auvoa vailla riitoja, suruja ja vastoinkäymisiä. Silloin aletaan helposti kadehtia ja mieli mustenee, kun oma elämä ei olekaan samanlaista.
Blogeja lukiessa kannattaa siis pitää järki päässä ja muistaa, että bloggaajat ovat oikeasti täysin samanlaisia ihmisiä kuin mekin. Heillä on omat mielipiteensä ja omat ongelmansa, vaikkei jälkimmäisiä tuotaisikaan esille yhtä hyvin. Itsensä vertaaminen blogin antamaan ihmiskuvaan ei kanna hedelmää.
Kuva: sxc.hu / sqback