Avoliitto, avioliitto ja seksuaalisuus puhuttivat Kangasalla — katso video!

Avoliitto

Kangasalan seurakunnan nuortenillassa puhuttiin 11.2. monia pohdituttavasta aiheesta, nimittäin seksistä ja avoliitoista. Illan pääpuhujana oli jyväskyläläinen opiskelja Mari Koskela, joka kertoi oman elämäntarinansa sekä opetti Raamatun pohjalta, mikä on Jumalan tahto ihmiselle koskien seksuaalisuutta ja parisuhdetta. Opetus on nähtävillä Nuotan Youtube-kanavalla!

Marin elämä on kulkenut rankan tien, sillä eräässä elämänvaiheessaan hän asui avoliitossa, vaikka oli saanut kristillisen kasvatuksen. Nykyään hän on kuitenkin onnellinen aviovaimo kristillisessä avioliitossa ja kokee kutsumuksenaan Jumalan Sanan julistamisen, jotta nuoret eivät joutuisi käymään samaa kivistä tietä läpi kuin hän kävi.

Opetuksessaan Mari sivuaa muun muassa kysymyksiä siitä, miksi seksi avioliiton ulkopuolella on syntiä ja mitä vahinkoa siitä ihmiselle aiheutuu, mitä tarkoittaa Raamattuun perustuva avioliitto ja miksi avoliitto on vastoin Raamattua, mistä tietää kumppanin olevan ”se oikea”, miksi synnistä varoittaminen on rakkautta ja kristityn velvollisuus, miksi sitoutuminen on niin vaikeaa ja miksi Raamattuun sitoutuminen näissä ja kaikissa muissa kysymyksissä on elintärkeää kristitylle.

Katso Marin opetus Youtubesta:

Muistathan jakaa Facebookissa!

Aiheeseen liittyvää: