Armon avulla vapaaksi suorittamisesta


Suorituspaineissa elävän nuoren miehen usko kerta kaikkiaan loppui, mutta Jumala veti takaisin yhteyteensä. Erämaavaihe opetti, että kaikki hyvä tulee lopulta Jumalalta.

Teksti Meri Halme | Kuva Markus Perko

Samuli Vettenranta, 20-vuotias gospeltrubaduuri Tampereelta, tulee uskovasta perheestä ja on siten itsekin ollut uskossa pienestä pitäen. Hän kertoo uskon tulleen tosi henkilökohtaiseksi jo lapsena. Sitten rippikouluikäisenä usko alkoi muuttua joksikin, missä hän halusi olla hyvä.

– Tuli kaikenlaisia asioita, joita koin, että minun pitäisi tehdä, kuten todistaa luokkakavereille Jeesuksesta ja rukoilla toisten puolesta. Ehkä jopa osoittaa Jumalalle olevani hyvä tyyppi ja että hän voi käyttää minua, Samuli kuvailee.

Näin uskosta tuli lakihenkistä suorittamista. Se ahdisti nuorta miestä ja vastareaktiona hän nimenomaan ei tehnyt asioita, joiden tekemiseen koki niin paljon painetta.

– Joskus mietin, mikä tässä oikein on pointtina. Jeesuksen piti tulla vapauttamaan meidät, mutta tuntui, että kun uskoo häneen, joutuu tekemään kaikenlaista, hän muistelee.

Jumala kutsui takaisin

Ammattikoulun aikaan paineet olivat edelleen kovat ja jossakin vaiheessa usko Samulin mukaan vain ikään kuin napsahti pois päältä.

”Usko vain ikään kuin napsahti pois päältä.”

– En tiennyt, mistä se johtui, mutta yhtäkkiä en pystynytkään enää uskomaan yhtään mihinkään. Se oli tosi outoa, koska olin aina uskonut Jumalaan ja se oli vielä ollut minulle hyvin tärkeä asia, hän kuvailee.

– Muistan, että yritin rukoilla: “Mitä nyt tapahtuu? Oletko sinä siellä, Jumala?” Tuntui, kuin olisin puhunut katolle.

Meni vuosi tai kaksi uskomatta oikeastaan mihinkään. Sitten Jumala alkoi taas puhua Samulille ja vetää häntä takaisin puoleensa. Se ei tapahtunut kerralla, vaan pikkuhiljaa, pienten asioiden kautta.

Tämän vuoden alkupuolella Samulille tuli muutama voimakas kokemus siitä, että Jumalan on pakko olla olemassa. Yhtä asiaa hän haluaa erityisesti haluaa painottaa:

– Se on tapahtunut täysin armon kautta.

Nykyään Samuli kertoo uskovansa samalla tavoin kuin aikaisemminkin, mutta ahdistavat vaatimukset ovat vaihtuneet omaan haluun esimerkiksi todistaa ja rukoilla.

Usko on lahja Jumalalta

Näin jälkikäteen Samuli kokee erämaavaiheen olleen Jumalan tarkoittama. Ilman sitä hän luultavasti edelleenkin yrittäisi suorittaa ja olisi siitä ahdistunut.

– Jumala osoitti, että hän saa aikaan kaiken hyvän minussa. Yksin en pysty edes uskomaan Häneen.

”Jumala osoitti, että hän saa aikaan kaiken hyvän minussa.”

Samulin mukaan usko on Jumalan lahja ja jotain, mistä voi todellakin olla kiitollinen. Samoin lähimmäisenrakkaus tulee Jumalalta, ei niin, että ihminen itse sitä puristaisi itsestään. Mies korostaa, että uskon kuuluu ensisijaisesti vapauttaa ihminen.

– Hyvät teot eivät ole pelastumisen edellytys, vaan ennemminkin seuraus. Kun minut on pelastettu ja minua on rakastettu, tulee luonnostaan, että haluan oppia rakastamaan toisia, hän sanoo.

”Hyvät teot eivät ole pelastumisen edellytys, vaan ennemminkin seuraus.”

Lopuksi Samuli pohtii, että hyvältä mallikristityltä näyttäminen ulospäin palvelee vain omaa kunniaa, kun tekojemme pitäisi nimenomaan tuoda kunniaa Jumalalle. Ei toisille ihmisille tarvitse todistaa olevansa hyvä. Ei sitä tarvitse todistaa edes Jumalalle.