Armo ja musiikki kantavat joka hetki pianisti Miikkael Halosta


Musiikki ja Jumalan huolenpito ovat olleet alusta lähtien mukana Miikkael Halosen elämässä. Hän kertoo ajatuksiaan armosta ja siitä, miten se on näkynyt hänen kohdallaan.

Teksti Meri Halme | Kuva Meri Halme

Miikkael Halonen on 21-vuotias pianisti, joka opiskelee kolmatta vuotta Sibelius-Akatemiassa Helsingissä. Pääaineena hänellä on klassinen piano ja sen lisäksi hän opiskelee urkujensoittoa, säveltämistä ja pedagogiikkaa. Valmistuttuaan hänestä tulee musiikin maisteri.

– Sain kuulla kotona paljon sekä klassista että hengellistä musiikkia. Äitini lauloi Siionin kanteleen lauluja minulle jo ennen syntymääni. Lapsena tykkäsin viettää aikaa ”taivaan mummun” lahjoittaman pianon äärellä ja siitä se alkoi.

– Kävin soittotunneilla 7-vuotiaasta alkaen. Yhdeksäsluokkalaisena aloitin Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa, Miikkael kertoo.

Nykyään muusikko esiintyy siellä sun täällä, aina kun pyydetään johonkin soittamaan. Koululla on paljon opiskelijakonsertteja ja vastaavia. Hän tekee myös usein seurakunnan tilaisuuksissa kanttorin hommia ja on muissa musiikkitehtävissä. Paljolti Miikkael soittaa juuri klassista musiikkia, joka on erityisen lähellä hänen sydäntään. Muusikon uralla on ollut monia pieniä ja suuria kohokohtia, joista mies haluaa korostaa arkisia kohtaamisia, yhteisiä konserttikokemuksia ja oivalluksia musiikin ihmeellisyydestä.

Kaste, rippikoulu ja jumalanpalveluselämä

Miikkael on kasvanut kristityssä kodissa. Hän pitää uskonelämänsä tärkeimpänä hetkenä kastepäiväänsä.

– Itse en sitä päivää muista, mutta onneksi Jumala muistaa, eikä hän muuta armolupaustaan. Silloin sain armon sinetin, Jeesuksen ristinmerkin, jonka takia kelpaan taivaaseen.

Pienenä poikana Miikkael muistaa napostelleensa rusinoita kirkon penkillä. Seuraava tärkeä käännekohta hänelle oli Karkussa käyty rippileiri. Siellä sai pohtia uskonasioita enemmän ja käsitys niistä syveni.

– Usko näkyy elämässäni siinä, että rukoilen ja käyn messussa säännöllisesti. Messussa saa aloittaa alusta. Siellä on armoalttari, anteeksiannon sanat ja saan ehtoollisesta uskon vahvistusta elämään ja uuteen viikkoon. Olen myös mielelläni mukana Evankelisten opiskelijoiden toiminnassa aina kun pääsen. Hartauskirja on päivittäinen suuri apuni hiljentymisessä Raamatun sanan äärellä, hän kertoo.

Yksi suuri oivallus uskosta on ollut se, ettei Jumalan armoa tarvitse itse ansaita omalla yrittämisellä, vaan Jeesuksen veri riittää.

– Kunpa voisin siis tehdä hyvää lähimmäisille vapain sydämin ja samalla ylistää Jumalaa ilman suorituspaineita!

Armo on Jumalan huolenpitoa

– Käsitys armosta on pikkuhiljaa tullut aina vain omakohtaisemmaksi ja olen saanut ymmärtää, miten se Jeesuksen ristin takia koskee koko maailmaa ja samalla siis myös minua. Se on kaiken keskellä luonut luottamusta, että koko elämä ja kaikki mitä Isä antaa, on armoa. Myös vastoinkäymiset. Ne kasvattavat luottamaan Jumalan huolenpitoon ja siihen, että kaikki on Isän kädessä, Miikkael sanoo.

Hänelle armo merkitsee anteeksiantamuksen lisäksi juuri Jumalan huolenpitoa ja johdatusta.

”Armo on arkisia asioita.”

– Jumalalla on omanlaisensa tiet jokaiselle meistä.

Miikkaelin elämässä johdatus on näkynyt esimerkiksi siinä, että esikoulussa ja ala-asteella hänellä oli uskovia opettajia, joiden kanssa sai viettää yhteisiä rukoushetkiä. Opettajia on vieläkin Facebook-kavereina. Armo on kantanut myös pesäpallokentällä ja salibandyturnauksissa nuorempana. Se kantaa arjessa, sairauksissa ja joka hetki tässä ja nyt.

– Armo on myös ihan arkisia asioita. Vaikka näin muusikkona se voi olla sitä, että ennen konserttia, kun jännittää, on turvallisinta pistää kädet ristiin ja huokaista. Sitten voi heittäytyä musiikin maailmaan.

Syntien tunnustaminen ja anteeksi saaminen

Aina ei ole helppo luottaa armoon omalla kohdallaan.

– Ajattelisin sen johtuvan siitä, kun näkee oman heikkoutensa, epätäydellisyytensä ja syntisyytensä. Helposti vain ajattelee, että pitäisi muuttua ja olla täydellinen, että kelpaisi, Miikkael pohtii.

– Jumala ajattelee toisin. Hän rakastaa jokaista. Armo on Isän sydämessä, eikä siinä, olemmeko me täydellisiä. Epäonnistuneenakin saamme anteeksi Jeesuksen takia.

”Armo on Isän sydämessä, eikä siinä, olemmeko me täydellisiä. Epäonnistuneenakin saamme anteeksi Jeesuksen takia.”

Armo onkin nimenomaan anteeksiantamusta.

– On tärkeää tunnustaa synnit. Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä, esimerkiksi kohdassa 1:7, puhutaan syntien tunnustamisesta ja sovituksesta. ”Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.” Vaikka synti onkin kauhistus, Jumalan armon valossa me saamme anteeksi Jeesuksen ristin juurella, mies summaa.

Hän pitää hyvin rohkaisevana myös Heprealaiskirjeen 4:16 -kohdan kehotusta: ”Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme”.

Armo ja musiikki

Yksi pointti, jonka Miikkael haluaa nostaa armosta, on se, miten se kutsuu meitä palvelemaan toisiamme.

– Jokaiselle on omanlaisensa tehtävät. Minä toivon, että voin musiikin kautta jotenkin välittää armoa ja Kristuksen tuntemisen tuoksua, hän sanoo.

”Toivon, että voin musiikin kautta jotenkin välittää armoa ja Kristuksen tuntemisen tuoksua.”

– Koen, että soitinmusiikilla on suuri sanoma. Yksi esimerkki lähimenneisyydestä on, kun soitin marraskuussa Kotkan urkuviikoilla Lisztin variaatioteoksen Bachin teemasta ”Weinen, Klagen, Sorgen, Zagen”. Se oli minulle pyhä elämys. Oli puhuttelevaa miettiä, missä elämäntilanteessa kappale on sävelletty – Lisztin tyttären kuoleman jälkeen vuonna 1862.

– Sävellyksessä ja samalla sisälläni riipaiseva tuska ja epätoivo vaihtuivat kuitenkin lopulta lohdulliseen luottamukseen. On aina liikuttavaa nähdä, miten musiikki vaikuttaa ihmisiin ja tuo väläyksiä armosta, esimakua taivaasta, olipa kyseessä sitten konsertti Musiikkitalossa tai vanhainkodissa, palvelutehtävä seurakunnassa tai keikka Maata Näkyvissä -festareilla.

Armo musiikkitermeillä: riitasoinnusta sopusointuun.

Tuhlaajapoikavertaus (Luuk. 15:11-32) on yksi Raamatun lukemattomista helmistä. Se muistuttaa, että Taivaan Isän syli on avoinna ja kasteen armoon saa aina palata. Tuhlaajapoika ei juokse, mutta Isä juoksee vastaan.

Miikkael Halonen

21v.
Opiskelee Sibelius-Akatemiassa pääaineenaan klassinen piano. Valmistuu musiikin maisteriksi.

Aiheeseen liittyvää: