Äitin tyttö laulaa Isän armosta


Julia Läspän elämää ovat värittäneet monet ilon aiheet, kuten musiikin lahja ja voimaa antava seurakuntayhteys. Mukaan on mahtunut myös huoli äidistä sekä vaikeudet koulunkäynnissä

Teksti ja kuvat Joonas Immonen
On tuulinen syyspäivä Helsingissä. Höyryävän kuuma kahvi helpottaa Herz-yhtyeen kautta tunnetuksi tulleen kälviäläislaulajan syysflunssan kipeyttämää kurkkua. Julia toivoo hänen äänensä kestävän läpi illan keikan. Hänen katseensa loisteesta näkee, että hinku päästä laulamaan on sairastelusta huolimatta kova.
Julia on laulanut 3-vuotiaasta asti. Seurakunnassa hänellä on ollut jo pienenä mahdollisuus käyttää lahjaansa. Suurin innoittaja laulamiseen on ollut hänen oma äitinsä. Julia kertoo, että laulamisen lisäksi monessa muussakin asiassa äiti on hänen suurin esikuvansa.

– Ilman äitiä minä en laulaisi. Koen, että en tule koskaan olemaan tulkinnallisesti sillä tasolla, jolla äitini on. Hän uskoo jokaisen sanan, jonka hän laulaa, Julia kehuu.

Erityisen tärkeää Julialle ovat kappaleiden tekstit. Tulkittavien kappaleiden valinta on sisältölähtöistä. Laulamisessa Julia nauttii yhteydestä yleisön kanssa.

– Se tuo minulle tosi paljon, kun näen, että joku ihminen laulaa mukana jotakin kappaletta ja käy sen herättämiä tunnetiloja läpi, Julia kuvailee.

468x60v4

”Vaikeudet pistivät asiat tärkeysjärjestykseen.”

Huoli äidin terveydestä

Julian nuoruutta on ollut värittämässä hänen äitinsä vakava sairastelu. Hän on perheen ainoana lapsena viettänyt paljon aikaa kotona äidin kanssa isän ollessa työmatkoilla. Sairastelun pahentuminen oli teini-ikäiselle Julialle radikaali muutos, kun hän yhtäkkiä joutuikin hoitamaan äitiään.

– Ennen rippikoulua elimme perheessämme omanlaista aikaa. Äidillä oli perussairaus, mutta sen lisäksi hän joutui elinsiirtoon, kun olin neljäntoista, Julia kertoo.

Hänen äitinsä perussairauteen liittyi erilaisia liitännäissairauksia. Yhden vaikeuden selvittyä, ilmeni jo toinen.

Perheessä mietittiin, voidaanko rippijuhlia pitää. Perhe joutui jännittämään, sattuuko elinsiirto juuri rippijuhlien ajalle ja onnistuuko elinsiirto ilman komplikaatioita. Rippijuhlat kuitenkin saatiin pidettyä ja äiti sai uuden munuaisen muutaman kuukauden päästä.

Julia kertoo, että vaikeudet pistivät asiat tärkeysjärjestykseen. Hän ajattelee, että kaikesta huolesta ja vastuusta huolimatta tapahtumien vuoksi hän säästyi esimerkiksi monilta teini-iän kapinoilta.

”Usko antaa vastauksia, mutta myös herättää tärkeitä kysymyksiä.”

paahaastattelu_julia_6

Uskon voima ja yhteys

Siihen aikaan rippikoulu ja seurakunta olivat tärkeitä voimavaroja vaikeita asioita läpikäyvälle Julialle.

– Koin että raskaiden aikojen keskellä minua helpotti, kun pääsin rippikoulun kautta seurakunnan toimintaan mukaan. Seurakunta oli turvallinen paikka, jossa sain levätä, elää nuoruuttani ja purkaa tunteitani, Julia kuvailee.

Läheisimmät ystävyyssuhteet Julia solmi niinä aikoina. Jos hänellä on asioita, joista hän haluaa puhua, niin hän tietää kenelle soittaa.

Julia kuvaa uskon merkitystä elämässään voimavarana, josta iloita elämän parhaina hetkinä ja johon turvata huonon hetken koittaessa.

– Koen olleeni lapsenuskossa koko elämäni. Rippikouluaikana ja ennen sitä uskoni kasvoi, kun kävin asioita läpi ja jouduin itse pohtimaan uskoani.

Julia näkee, että uskosta saatava voima on asia, jota ei edes aina tajua arjen keskellä. Usko antaa vastauksia, mutta myös herättää tärkeitä kysymyksiä.

paahaastattelu_julia_5

Tuhkasta noussut Ylivieskan seurakunta

Ylivieskan kirkon palo oli Julialle pysäyttävä tapahtuma. Hän oli aikeissa lähteä Helsinkiin opiskelemaan, mutta kirkon palo sai hänet ajattelemaan, ettei vielä ollut oikea hetki lähteä.

– Olin harjoittelussa Ylivieskan seurakunnassa ja työskentelin siihen aikaan kirkossa. Paloa edeltäneenä päivänä muun muassa järjestin kirkon albat. Palon jälkeisenä yönä heräsin yllättäen ja muistin unohtaneeni yhden alboista väärään paikkaan. Pian tajusin, ettei sillä ollut enää mitään väliä.

Kirkon palo järkytti seurakunnan jäseniä sekä Ylivieskan asukkaita. Järkytyksen lisäksi tapahtuma kuitenkin myös tiivisti seurakuntaa ja sai heidät pohtimaan, mitä on seurakuntayhteys ja mitä kirkko merkitsee.

– Palo sai tajuamaan, ettei seurakunta ollut vain rakennus. Kohtaamiset, keskustelut ja muistelut olivat aivan erilaisia palon jälkeen kuin ennen paloa, Julia muistelee.

“Pakko myöntää, etten voi olla täydellinen. Jumalan armo ristillä on voimavara jaksamiseen.”

Tähtäin tähdissä

Julialla on luonteessaan voimakas taipumus täydellisyyden tavoitteluun. Hän kokee, että monesti on vaikea olla itseään kohtaan armollinen.

– Olen perfektionisti. Vaadin itseltäni paljon. Minun täytyisi muistaa, ettei saa vaatia itseltään liikaa eikä saa olla liian raaka itselleen.

Julia kertoo, että hänelle on ollut kova paikka, kun vanhemmiten hänellä on alettu epäillä tarkkaavaisuushäiriötä. Hän kokee, että koulussa käytävät asiat ovat kiinnostavia ja hän haluaisi oppia ne, mutta keskittyminen on hyvin vaikeaa ja joka puolella on häiriötekijöitä.

– Harmi että vasta nyt aikuisena tajusin hakea siihen ongelmaan apua. Vasta nyt opettajat alkoivat miettiä, että sinullahan saattaa olla tarkkaavaisuushäiriö, Julia naurahtaa.

Toisaalta Julia kokee, että mahdollinen tarkkaavaisuushäiriö on omalla tavallaan helpotus. Hänen kouluarvosanansa ovat olleet alakoulusta asti keskitasoisia, hänen tavoitellessaan huippuarvosanoja.

– Pakko myöntää, etten voi olla täydellinen. Jumalan armo ristillä on voimavara jaksamiseen. Kukaan meistä ei ole täydellinen. Saan olla sellainen, kuin olen.

Armo näkyy Julian mukaan arjessa siinä, että vaikka hän tekee virheitä ja vaikka hän kompastuu, hän voi aina palata Jumalan armollisuuteen.

Infoboksi
Julia Läspä
Ikä: 21
Harrastukset: Vapaa-ajallaan Julia näkee ystäviä, ulkoilee ja tekee käsitöitä. Musiikkiharrastuksiin kuuluu laulamisen lisäksi pianon ja viulun soittaminen.
Koulutusala: Sosionomi
Lempiraamatunkohta:
”Muista, että olen sanonut sinulle: ´Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi´”.
– Joosua 1:9

 

468x60v3