Välillä sosiaalisessa kanssakäymisessä tulee väärinymmärryksiä eikä kaikki aina mene ihan putkeen. Joskus kuitenkin voi käydä jotain hauskaa, jolle voi sitten yhdessä miettiä ja naureskella.
Teksti Aino Taskinen
Kuva Adrianna Calvo/ pexels.com
Minulla on aika paljon ystäviä ja haluaisin muistaa heidät vielä ollessani vanha. Olen päättänyt kerätä ystävistäni kaverikirjan, johon laitan jokaisesta kuvan ja nimen. Lisäksi he voivat myös halutessaan kirjoittaa minusta mukavia asioita tähän kirjaan.
Laitoin usealle tytölle ja pojalle viestiä pyytäen heidän kuvaansa kirjaan. Kerroin heille mihin tarvitsisin sitä ja mikä oli suunnitelmani. Laitoin eräälle pojalle viestiä. Voimme kutsua häntä tässä tarinassa vaikkapa Rikuksi. Useat kaverini vastasivat ja sovimme, milloin saisin heidän kuvansa. Rikun kanssa asia ei kuitenkaan mennyt ihan yhtä helposti.
Riku vastasi ja sanoi, että kaikki hänen kuvansa on jo jaettu sukulaisille ja ystäville. Kysyin, että saisinko mahdollisesti jonkun kuvan, joka on sosiaalisessa mediassa esillä, omaan käyttööni. Tähän Riku suostui ja sanoi laittavansa kuvan minulle.
Puhelimeeni tuli viesti, se oli Rikulta. Riku ihmetteli mihin oikeastaan kuvan tarvitsen. Kerroin Rikulle uudestaan suunnitelmastani laittaa kuvan kirjaan, jossa on muitakin kavereita ja heidän kuviaan. Sain uuden viestin, jossa Riku kertoi olevansa hämmentynyt saamastaan huomioista.
Seuraavassa viestissä lukikin jo, että kuulostaa siltä kuin olisin halunnut Rikun kanssa treffeille. Vastasin kuitenkin tyynen rauhallisesti, että tunnen vain kaverillista vetovoimaa välillämme. Samalla myös kerroin, että teen samanlaisen kaikista kavereistani.
Ajattelin itse vielä varmistaa, että kaikki on hyvin ja kysyin Rikulta, olisiko tämä sitten toivonut treffipyyntöä minulta. Riku vastasi viestiini. Viestissä luki, että ei hän varsinaisesti halunnut treffeille, muttei olisi kyllä kieltäytynytkään, jos olisin häntä ulos pyytänyt. Kysyin Rikulta suoraan, että oliko tämä joku vihje tai arka pyyntö ulos lähtemisen suhteen.
Totesimme Rikun kanssa, että molemmat ihmiset ovat todella hämmentyneitä toisen viesteistä, eikä kumpikaan oikein osannut sanoa mitään. Riku kertoi hämmennyksen syyksi sen, että kukaan ei ollut aikaisemmin pyytänyt häneltä kuvaa itsestään. Minä taas kerroin hämmennyksen johtuvan koko keskustelusta.
”Välillä sosiaalisessa kanssakäymisessä tulee väärinymmärryksiä eikä kaikki aina mene ihan putkeen.“
Lopulta Riku kuitenkin sanoi, ettei hänelläkään ollut mitään muita tunteita minua kohtaan kuin vain kaverillista vetovoimaa. Riku kyllä totesi, että lähtisi kanssani treffeille vaikkei mitään tunteita ollutkaan. Kysyin vielä, ymmärsimmekö nyt varmasti toisiamme, eikä kumpikaan käsittänyt väärin keskustelun laatua.
Lopulta Riku laittoi viestiä ja pyysi, että voisimme unohtaa koko jutun. Vastasin, että mielestäni idea oli hyvä. Riku myös lisäsi, että olen hämmentävä ihminen, johon totesin vain, että hämmennän usein monia ihmisiä.
Vaikka keskustelu olikin ehkä hiukan kiusallinen ja jopa nolo, selvisin siitä hengissä. Koska tapahtumasta on jo aikaa, pystyy sitä jo nyt muistelemaan lämmöllä ja yhdessä asialle nauraen Rikun kanssa. Nykyään yritän kuitenkin kommunikoida hieman selvemmin. Kuinka niin pienestä väärinkäsityksestä syntyikin niin kauhea sotku?